Kohti valoa käyn, kohti valoa käyn...
Muistatteko vielä mikä laulu?
Joulun iloisia ja riemullisia hetkiä Pikkutiitiäisten, pienen Punatukan ja pikku-Picasson kanssa.
Joulukuu meni nopsaan niin kuin varmasti kaikilla muillakin joulua valmistaneilla. Ihailen kovasti niitä bloggareita, jotka vielä tänne blogistaniaankin ovat ehtineet päivittää jouluisia aherruksia
ja tunnelmia kaiken kiireen ohessa. Minulla ei puhti riittänyt.
Tähän sopinee kauniin kesän 2014 muistelua kuvina. Taidan olla enemmän kesäkuvaaja,
silloin eivät sormet palele :)
Olen mielissäni ja kiitollinen, kun olette jaksaneet kulkea mukanani blogitaipaleellani, vaikka en niitä aktiivisimpia päivittäjiä olekaan. Ja kiitos ihanista kommenteistanne, ne ovat bloggaamisen suola ja sokeri! Ja kiitos Pirjo W, kun olet tullut mukaan joukkoon, tervetuloa!
Ystäväni Auli Muurinen-Kitulan akvarelli "Esplanadi" |
Ja uusi vuosi on edessä kuin avautuva kirja...
Onnellista Uutta Vuotta kaikille!
** Tuulia
Ilolla olen blogiasi seurannut, kauniita kuvia ja mukavia kirjoituksia. Ihanaa ja onnen täyteistä uutta vuotta 2015 sinulle ja läheisillesi!
VastaaPoistaOikein Ihanaa Uutta Vuotta ♥
VastaaPoistaKiitos samoin sinulle Tuulia Oikein hyvää Uutta Vuotta.♥
VastaaPoistaKiitos Katinka!
VastaaPoistaJa kiitos samoin, ilolla seuraan myös sinun blogiasi. Ja olet todella taitava kuvaaja! Onnea ja iloa tulevaan vuoteen sinulle ja perheellesi!
Oi Marru!
VastaaPoistaKiitos sinulle! Ihanaista Uutta vuotta!
Kultainen Ritva! Kiitos sinulle! Onnea ja iloa tulevalle vuodelle!
VastaaPoistaVoi miten ihana kollaasi, jossa nuo koboltinsiniset mukit ovat kuin piste iin päälle.
VastaaPoistaKaikkea hyvää sinulle vuoteen 2015!
♥
Kiitos Leena! Juokaamme uudenvuoden malja noista koboltinsinisistä kupeista :) Ja tuokoon vuosi uusia raikkaita tuulia! Kaikkea hyvää sinulle, näkemiin!
VastaaPoistaKivat kuvat,etenkin nuo pienet jouluvieraat ovat herttaisia.Oiken onnekasta vuotta 2015 ♥
VastaaPoistaKiitos Anne! Pikkuiset joulunvieraat olivat herttaisia. Heille se joulun suurin salaisuus on joulupukki! Ja lahjat!
PoistaOnnea ja iloa vuodelle 2015!
"Kohti valoa käyn" on tuttu laulu ja ajankohtainen toteamus, sillä päivät pitenevät. Täällä odotellaan myös helmikuuta ja kahden viikon Lanzaroten matkaa.
VastaaPoistaIhania pieniä neitejä Marimekoissaan!
Kaikkea hyvää uuteen vuoteen sinulle ja läheisillesi!
Vuoden ensimmäinen päivä ja kohti valoa mennään. Teitä odottaa Lanzaroten matka, se kuulostaa hienolta. En ole Lanzarotella koskaan käynyt, mutta ehkä joskus...
PoistaNuo pikkuneidit Marimekoissaan ovat hauskoja. Pikkutiitiäisiksi heitä kutsun... menevät peräkanaa :)
Sinulle ja läheisillesi myös onnea ja iloa tulevaan vuoteen!
Kiitos, Tuulia, menneestä vuodesta, upeista kuvista ja hetkistä, jotka olet jakanut meille <3
VastaaPoistaOikein hyvää ja onnellista uutta vuotta!
Kaunis kiitos Lady! On ollut ilo tutustua sinuun täällä blogistaniassa. "Matka" jatkuu...
PoistaOnnea, iloa ja säihkettä tulevaan vuoteen!
Kiitos kivasta blogista, sitä on ollut ilo seurata ja lukea. Oikein hyvää vuitta 2015!
VastaaPoistaKiitos CurryKaneli! Ilo on myös minun puolellani. Kauniitten kuviesi kera olen saanut tutustua moneen paikkaan ja moneen ihmeeseen.
PoistaIloa, onnea ja valoa tulevaan vuoteen!
Kiitos Tuulia menneestä vuodesta ja Oikein hyvää Uutta Vuotta sinulle ♥
VastaaPoistaKiitos Ansku! Sinä ja Katinka olette niitä ensimmäisiä blogikavereitani, ja matkamme jatkuu, olen siitä iloinen.
PoistaHyvää tulevaa vuotta sinulle ja perheellesi!
Ihanaa uutta vuotta Tuulia!
VastaaPoistaOn ollut ilo tutustua sinuun
näin blogistanian kautta <3
Kiitos Teija! Ihanaa uutta vuotta sinulle! Olet tuonut tarinoillasi niin iloa, lämpöä kuin myös säihkettä arkeen. Kiitos ihanainen!
PoistaOnnea ja iloa uuteen vuoteen 2015!
VastaaPoistaKaunis kiitos Katja! On ollut ilo saada sinut blogiystäväkseni.
PoistaOnnellista Uutta Vuotta!
Kivoja kuvia ja vallan ihana taulu <3
VastaaPoistaOnnellista Uutta Vuotta ja kiitos tästä tämän vuoden tuttavuudesta Tuulia <3
Kiitos Annukka! Pikkuväestä on välillä vaikea saada kuvia, liikkuvaisia kun ovat.
PoistaHienoa kun kiinnittit huomiota tuohon tauluun, se on ystäväni Auli Muurinen-Kitulan akvarellityö, se on todella kaunis. Niinkuin myös muut Aulin maalaustyöt. Taitava ja lahjakas nainen.
Sinulle toivotan myös iloa ja onnea uuteen vuoteen. On ollut hienoa tutustua sinuun!
Onnellista uutta vuotta! :)
VastaaPoistaKiitos Matkatar! Sinulle myös toivon onnea ja iloa uuteen vuoteen, olkoon matkasi ihanat!
PoistaSinuun on ollut kiva tutustua!
Oikein hyvää tätä vuotta 2015 !
VastaaPoistaKiitos Anne! Samaa toivotan sinulle - onnea, iloa ja valoa tähän vuoteen! Lämpimiä ajatuksia!
PoistaHyvää ja onnellista alkanutta vuotta 2015!<3
VastaaPoistaKiitos Susanne! Sinulle myös iloa, onnea ja valoa uuteen vuoteen. Sinun kauttasi on avautunut oikea kukkien maailma! Kiitos kukkivasta vuodesta!
VastaaPoistaIhanaa uutta vuotta 2015 sinulle, Tuulia!
VastaaPoistaKiitos ihanainen Satu!
PoistaVoi, miten olenkaan ihaillut kaunista puutarhaasi. Se vaatii paljon työtä, taitoa ja silmää. Itse en osaa tuollaista puutarhaa luoda, ei ole taitoa ja ahkeruuskin välillä kateissa.
Iloa, onnea ja kauneutta vuoteesi, sinä kukkien Satu!
Tuulia ihanuus, nainen jolla sydän kultaa ja tyyliä riittää muillekin ammennettavaksi. Ja blogissasi ja instassa on maailman taianomaisimmat kuvat. <3
VastaaPoistaOlen niin iloinen, että olen löytänyt sinut, kun välillä tunnen olevani huono, ihmettelen ja mietin, että kohta te huomaattekin että olen hapan sitruuna ja sinä jaksat aina kauniin sanoin kannustaa. Hih. :) Kirjoitit niin kauniisti blogiini, juuri Tuulian lailla, että sydän on täällä aivan kippuralla. Ja jenkkityyliin minäkin, olet ihana ja tärkeä, toivottavasti joskus saan tavata sinut kasvotusten. <3
Iloista uutta vuotta. <3
Ystäväiseni Tiia, saat aina hymyn huulilleni. Ja eikös se ollutkin niin, että hymy on naisen kaunein asu.
PoistaSinulla on monia ystäviä kauniissa asuissaan, olen huomannut. Olet vahingossa luonut asublogin :)
Vaan olisipa mukava tavata sinut... tämä menköön sinne tämän vuoden toivomusten joukkoon.
Onnea, iloa, valoa ja säihkettä tulevaan vuoteesi!
Tuosta samasta "tunnelista" mekin kuljimme joulun viettoon :)
VastaaPoistaNäistä kuvistasi ajattelin että lapset ne tuovan sen aidoimman joulun tunnelman!
Onnellista alkanutta vuotta Tuulia!
Uskon että osaat säilyttää ihanan positiivisuutesi:)
On the road... sekin on sitä joulua :) Lapset ovat hellyyttäviä jouluna, jos kyllä muulloinkin, mutta se usko joulupukkiin on niin suloista. Kiitos ihanainen Vikki kauniista sanoistasi, positiivisuus on hienoimpia ominaisuuksia, jonka tiedän. Yritän säilyttää sen mukana tuiverruksissa.
PoistaIhanaista uutta vuotta, Vikki!
Oikein hyvää alkanutta vuotta!
VastaaPoistaKiitos Sussi! On ollut ilo seurata kaunista blogiasi.
VastaaPoistaTaival jatkuu...
Onnea ja iloa tähän uuteen vuoteen!
Hyvää Uutta Vuotta Tuulia :-). Iloisia hetkiä perheen kanssa tulevana vuotena.
VastaaPoistaKiitos ihanainen Viherrys! Iloa sinulle ja perheellesi ensi vuoteen! Kulkekoon onni mukanasi!
PoistaHyvää uutta vuotta! Taisi tuolla kollaasin oikeassa yläkulmassa olla tuttuja paikkoja. Alicante, eikö vain?
VastaaPoistaKiitos Krisse ja hyvää uutta vuotta! Sinä olet tarkka. Kuva on Alicanten kauniista satamasta. Siellähän te kävitte vähän meidän jälkeemme. Niitä viime vuoden mukavia muistoja.
VastaaPoistaValoisia päiviä sinne Ahvenanmaan saaristoon!