Upea Uraäiti haastoi minut listaamaan sydämiä eli iloisia ja ihania asioita viikon varrelta. Tässä piti hiukan ensin toppuutella, että sai hoidettua tämän sitkeän flunssan alta pois. Vaan nyt vastaan tähän positiiviseen haasteeseen.
❤️ Kävin pakollisen (flunssa)tauon jälkeen tapaamassa
Leila-anoppiani. Hän asuu palvelutalossa ja joutuu viettämään suurimman
osan ajastaan vuoteen omana. Leila-anoppi on vuosia sitten telonut selkänsä
pahassa auto-onnettomuudessa ja muutama vuosi sitten hänen toinen
jalkansa amputoitiin polven yläpuolelta. Lähimuisti ei oikein toimi,
mutta laulujen sanat hän muistaa tarkasti vuosikymmenten takaa.
Vietettiin taas niin iloisia hetkiä laulellen. Metsäkukkia oli tämän
viikon listaykkönen.
❤️ Tällä viikolla sain kuulla myös vuoden parhaan uutisen!
Lapsuudenystäväni T taisteli yhdeksän kuukautta pahanlaatuisen syövän
kanssa. Hän on todella rohkea ja urhea nainen ja ihana ystävä.
Runebergin päivänä hän sai lääkäriltä puhtaat paperit, syöpä on poissa.
Olen onnellinen, että hän on ystäväni ja minulla on yhä hänet
ystävänäni. Oliivipuusta tehdyt sydämet sopivat tähän.
❤️ Mieheni pojanpoika täytti 5 vuotta. Nyt viikonloppuna oli riemukkaat juhlat Espoossa, vieraita oli lähes 30 ja ilmassa oli taikaa ja tunnelmaa. Makoisalla lentsikkabrunssilla (lentokoneet ovat tärkeä juttu) aloitettiin juhlat ja sen jälkeen oli kakun vuoro, eikä minkä tahansa kakun - se oli lehmäkakku!
❤️ Ja arpaonnikin suosi viikolla . Voitin ihanaisen Tiian
blogista latvialaisia kauneustuotteita, Kivvi Sweet Orange
vartalomarmeladia ja Mint huulimarmeladia. Eivätkö kuulostakin
herkullisilta nämä tuotteet? Latvialaiset kauneustuotteeet ovat minulle
ihan tuntemattomia, joten ihastuttavan ja kiinnostavan voiton sain.
(kuva Tiian blogista) Kiitos Tiia vielä, jos tänne kurkkaat.
Tämä mainio sydämien keräilyhaaste on kiertänyt täällä blogeissa jo monilla, joten jätän itse haastamatta yksilöidysti ketään. Mutta heitän haasteen kaikille teille bloggaajaystävilleni, jotka haluatte tähän vastata. Tämä on ihastuttava haaste. Viikon parhaimpia hetkiä eli niitä sydämiä on kiva kerätä :)
Tiaiset livertelevät ja päivät pitenevät. Ja lokit tähyilevät kevääseen :)
Heleää helmikuuta kaikille!
*Tuulia
Hyvänmielen postaus ❤️ ihanaa sunnuntai-illan jatkoa :)
VastaaPoistaKiitos Marru! Tein tuota postausta hymyssä suin. ❤️ Ihanaa sunnuntai-iltaa!
PoistaIhana viikko ollut sulla! Olet saanut hyviä uutisia ystävältäsi ja viettänyt kivoja hetkiä nuorten ja vanhojen kanssa. Kivoja kuvia myös :)
VastaaPoistaKiitos Jaana! Takana on tosiaan hyvä viikko. Erilaisia hyviä tapahtumia täynnä. Tästä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon.
PoistaIhanaa sunnuntai-iltaa! ❤️
Olipa Eelis-pojalla hieno kakku! Ja oli muutenkin kivoja kiitollisuuden aiheita sinulla. Mukavaa alkavaa viikkoa! <3
VastaaPoistaKiitos Annu! Eelis-pojan lehmäkakku oli komea ja maittava. Ja juhlat hauskat. Koko viikossa oli positiivinen vire!
PoistaKiitos samoin mukavaa viikkoa!
Siinäpä oli ilonaiheita;etenkin ystäväsi parantuminen:) ja tuo mukava kosmetiikka.voitto:)
VastaaPoistaJa oi mikä kakku!
Voi kiitos Jael. Tuo ystäväni parantuminen oli niin suuri juttu minulle. Olemme 10-vuotiaista asti olleet ystäviä, ja vaikka molemmilla on ollut elämässä erilaisia vaiheita, niin yksi on aina pysynyt!
PoistaNyt ystäväni joutuu käymään tarkkailussa 2 kk:n välein, mutta se on vain hyvä asia.
Kaikkea hyvää ja makeaa tuli nyt "mahan" täydeltä, joten tästä on kiva aloittaa uusi viikko!
Hyvää alkavaa viikkoa, Jael!
Ihania sydänjuttuja :)
VastaaPoistaKiitos rouva Kepponen! Oli sydämellinen viikko!
PoistaIhanaista uutta viikkoa sinulle! Täytyypä tarkistaa, missä päin maailmaa vaikutat :)
Mahtavia sydänaiheita ❤️ Iloa myös tulevalle viikolle !
VastaaPoistaKiitos sinulle AnneAulikki! ❤️
PoistaIloa toivottelen myös tulevaan viikkoosi!
Ihana postaus ja upeita kiitollisuuden aiheita <3
VastaaPoistamukavaa viikkoa sinulle ihanuus <3
Tuulanneli! Kaunis kiitos! Olen onnellinen noista viikkoni sydämistä. Aurinko hymyili!
PoistaKiitos samoin ihana Tuulanneli, mukavaa viikkoa!
Ihanan sydämellinen postaus! Juuri niin kuin sinä itse ♥ Leila-anoppisi kohtalo kosketti minua erityisesti.
VastaaPoistaMuistisairaat osaavat monesti vanhojen laulujen sanat aivan täydellisesti ulkoa, vaikka lähimuisti ei toimisi enää ollenkaan. Lauluhetket ovatkin heille tärkeitä ja tuovat valtavasti iloa heidän elämäänsä.
Mennyt viikkosi on ollut täynnä monia hienoja hetkiä ♥
Kiitos Ansku-ystäväni!
PoistaSinä opiskelet ja tuleva työsi tulee olemaan vanhuksien parissa. Jos joku tuohon työhön sopii niin sinä, elämää ymmärtävä Ansku.
Laululla on ihmeellinen voima. Kun Leila-anoppi on vaikkapa ahdistunut jostain asiasta, niin laulu helpottaa ja tuo iloa ja hyvää mieltä. Se on ihan uskomatonta. Ollaan monta hienoa hetkeä vietetty laulaen.
Iloa tulevaan viikkoosi, Ansku!
Ihania hetkiä on viikkosi ollut täynnä! Toivotaan että jatkoa seuraa alkavalla viikolla.
VastaaPoistaKiitos Krisse, niin oli. Näitä sydämiä oli kiva kerätä!
PoistaSinulle toivotan myös ihanaa tulevaa viikkoa!
Sinulla oli paljon timanttisia sydänhetkiä viikon aikana. Hyviä hetkiä on elämä täynnä, ne jäävät mieleen ja ikävät hetket unohdetaan.
VastaaPoistaNiin se pitääkin olla.
Mukavaa viikkoa sinulle.
Kiitos Arleena! Se on positiivisen ihmisen merkki, kun hyvät hetket jäävät elämästä mieleen. Ne hyvät hetket kantavat niiden suvantojenkin yli, joita myös vastaan tulee.
PoistaKiitos hienosta kommentista ja mukavaa tulevaa viikkoa myös sinulle.
Iloisia ja hyviä asioita on kiva kirjata - niistä tulee kiitollinen ja hyvä mieli - ja hyvä mieli tuli myös lukijalle <
VastaaPoistaKiitos Lady ihanainen! Sinä olet niin kauniisti kirjannut kiitollisuuden aiheita eri otsikon alla, joten on kiva seurata "jalanjälkiäsi". Ja nuo asiat tulevat hienosti näkyviksi, kun ne kirjaa, muuten ne hukkuvat sinne arjen rientoihin, vaikkakin hyvinä asioina sinnekin.
PoistaHyvää alkanutta viikkoa!
Kylläpä sinun viikkoosi on mahtunut paljon ihania asioita! Iloisen kanssasi ystäväsi parantumisesta, parempaa uutista ei olekaan <3
VastaaPoistaVoi miten ihanan kakun pieni synttärisankari onkaan saanut, tuo lehmä sai taatusti juhlakansan hymyilemään :-)
Energiaa viikkoosi Tuulia!
Kiitos kultainen Teija! Tuo ystäväni parantuminen on minulle niin iso asia, kymmenvuotiaista olemme olleet ystäviä, todella tunnemme toisemme.
PoistaLehmäkakku oli mainio. Looginen valinta synttärisankarilta, joka tykkää maidosta :)
Kiitos samoin - energistä viikkoa Teija!
Hieno viikko sinulla.
VastaaPoistaTuo alin uppoutunut ven on aivan ihana kuva.
Hyvää uutta viikkoa.
Kiitos Orvokki! Niin oli :) Oli helppo kerätä niitä ilon sydämiä.
PoistaLumeenkin voi vene upota :) Vaan taitaa jo lumi olla sulamassa pois, ellei lisää lumisadetta saada.
Hyvää alkanutta viikkoa myös sinulle!
ihana postaus:)
VastaaPoistaKiitos Sussi! Olen iloinen sanoistasi!
PoistaHyvää alkanutta viikkoa!
Todellakin sydämien arvoisia hetkiä ♥
VastaaPoistaKiitos Annukka! Näitä sydämien arvoisia hetkiä oli kiva kerätä eli muuttaa ne sanoiksi. Ilmoja en muista, mutta kauniiksi viikkoa kutsuisin.
PoistaHyvää alkanutta viikkoa!
Sinulla on ollut upea viikko,monta ilon/kiitollisuuden aihetta.Ja miten hienoa tuo ystävän paraneminen ♥ Oiken mukavaa ja iloista alkanutta viikkoa sinne =)
VastaaPoistaKiitos Anne ihana! Oli erityinen viikko. Ihanaa, kun sinäkin nostit tuon ystäväni parantumisen, se oli minulle sykähdyttävä ja iloinen uutinen.
PoistaIloa ja onnea myös sinun viikkoosi Anne!
Oi että olet kyllä nainen sydän kultaa. <3 Ihana viikko ja ystäväsi puolesta olen todella iloinen. <3 Upeaa että tälläisiä onnellisiakin käänteitä tulee. Ja niin kauniisti kuvailit anoppiasi ja laulunsanoja jotka muistaa. <3 Ihana sinä ja kiitos kiitoksista. <3 Ihana Tuulia. <3
VastaaPoistaYstäväni Tiia! Sinä olet kyllä niin empaattinen ja sydämellinen ihminen, olen iloinen kun ollaan tavattu täällä! Ystäväni T kävi rankat hoidot ja isot leikkaukset läpi ja selviytyi. Kiitos Tiia sanoistasi!
VastaaPoistaMinulla on kiva anoppi ja hyväntuulinen, ja laulu parantaa maailmaa.
Kiitos Tiia niin kivasta kommentista. Täällä kohta kokeillaan latvialaisia kauneudenhoitotuotteita <3
Ehdin nyt vasta lukea viikostasi - mukavaa että otit haasteen vastaan :) Suloinen synttärisankari ja mahtava kakku :D Viikkosi oli täynnä isoja ja pieniä ilonaiheita. Olen onnellinen puolestasi <3
VastaaPoistaKiitos Uraäiti! Haaste oli kiva ja taisi osua hyvään viikkoon, kun viikkoon mahtui XL, L, M - kokoisia ilonaiheita. Kauniisti sanottu, olet onnellinen puolestani - otan tämän ilolla vastaan <3
PoistaUpeita sydänasioita. Tämä on tosi ihana haaste, jonka itsekin toteutin jossain kohti. Nyt sain vihdoin postattua eteenpäin myös Ilahduta bloggaajakaveria-haasteesi. Positiiviset jutut vievät kevättä kohti <3.
VastaaPoistaIhania sydämiä sinulla ♡ Ja kun yhdestä haasteesta pääsee, niin uutta pukkaa. Käypä kurkkaamassa, blogissani on nimittäin sinulle haaste ☺
VastaaPoista