"Vanhan linnan puistossa on musta ruusu piilossa..."
En ole koskaan nähnyt Turun linnan puistossa tuota kuuluisaa mustaa ruusua. Särkyneet sydämet siellä kyllä kukkivat kesäisin. Kerrotaan, että nuo särkyneet sydämet olisi istutettu Eerik XIV:n ja Kaarina Maununtyttären muistoksi - heidän onnettomalle rakkaudelleen.
Viime viikonloppuna kun puistossa kuljeksin, niin kukat eivät enää kukkineet, syksyn lehdet olivat vallanneet puiston puut ja polut. Puistossa oli paljon muitakin kulkijoita ja kuvaajia, taidettiin tallentaa tämän syksyn viimeisimpiä väriloistoja muistiin ja mieliin. Jaa-a, en muista, milloin viimeksi olen käynyt Linnanpuistossa syysaikaan. Onneksi nyt - kun kultainen lehtisade oli täyttänyt puiston.
Oliko se sitten historian tai lehtien havinaa, mutta muistin jostakin lukeneeni, että linna ja puisto vaurioituivat pahoin sota-aikana. Tarkistin asian vielä netistä kotiin tultuani, ja näin todella tapahtui. Puiston vauriot saatiin korjatuksi 1950-luvulla eikä siellä ole tehty sen jälkeen suurempia muutostöitä. Linnan korjaus- ja restaurointityöt ovatkin sitten jo oma lukunsa.
Oletko sinä Turun Linnaan tutustuessasi käynyt myös puistossa astelemassa?
Syyslehtien havinaa kaikille!
** Tuulia
28 kommenttia:
Kauniin tunnelmallisia kuvia! Onpa tuota tullut asteltua tuolla linnan puistoalueellakin linnareissulla käydessä. Eräänkin kerran kenttälounastimme puistossa rakkaan seurueen kera, ja voi miten keitto ja eväsleivät maistuivat:)
Tuolla kulkiessani myös mietin, että puistoon voisi tehdä piknik-retken kesällä. Juuri niinkuin te teitte! Oiva paikka syödä eväsleipiä ruohikolla linnan muurit ympärillä.
Kiitos Hannah!
Ihania, tunnelmallisia kuvia! Kauniin keltaista.....syksyä parhaimmillaan.
Ihanat ruskakuvat! Turun linna on kyllä kaunis paikka.
Kiva,kun blogien kautta pääsee tutustumaan uusiin paikkoihin ja maisemiin.Turussa olen käynyt vain pari kertaa..ja reissuihin on liittynyt jotain "ohjelmaa" joten kaupunkiin tutustuminen on jäänyt vähiin.Mutta sen tiedän,että Turku on upea kaupunki:)Olet löytänyt kauniin kuvauskohteen.Syksyisen värikkäät kuvat.Ja varmasti tuolla eväätkin maistuisi-lämpimästä kesäpäivästä samalla nauttien..*haaveilee*(täällä tulee vettä taivaan täydeltä ja on harmaata;)
Ihania kuvia kauniin keltaista kyllä on tullut käveltyä tuolla puistossa mutta aikaa tästä on Mukavaa pyhäpäivää sateesta huolimatta:)
Ihania kuvia! Muutama vuosi sitten oltiin lastenlasten kanssa piknikillä linnan puiston nurmikolla.
Voi kun Turussa olisi paljon ihania valokuvauskohteita!
Ihania syksyisiä kuvia. En ole käynyt koskaan linnan puistossa, mutta kuviesi perusteella näytää siltä, että on vierailun arvoinen paikka ehdottomasti =).
Kiitos Ansku! Piti ottamani puistosta vain pari kuvaa, ja taisin inspiroitua tuosta keltaisesta syysmaailmasta.
Kiitos Rva Kepponen! Linna on hieno ja sen historia vailla vertaa Suomessa, siellähän pidettiin 1500- luvulla renesanssihovia. Ja puistokin hurmaa, vaikka se ei iso olekaan.
Kiitos Anne! Olen niin samaa mieltä kanssasi, blogien kautta saa kivoja vinkkejä monista erilaisista kohteista - kiinnostuksen mukaan. Turusta löytyy mainioita kohteita käydä - lienee pitkällä historialla ansionsa. Ja ruska lumoaa.
Kiitos Krisse! Minuakin alkoi houkuttaa pik-nik tuonne puistoon - ehkä ensi kesänä sitten. Turku tarjoaa kauniita valokuvauskohteita, tervetuloa taas käymään.
Anne, vastaukseni sinulle meni tuonne alas...
Linnanpuistossa on kiva kävellä muurien varjossa, sinulla on siitä tuntumaa. Saa päästä mielikuvituksen valloilleen. Sateista sunnuntaita!
Katinka! Sinä majakoitten kiertäjä, linnan muurit varmasti houkuttelevat sinua ja koko linnan kiehtova menneisyys. Tule tutustumaan ja kerro etukäteen! :)
Ihania kuvia syksyisestä linnnan puistosta! En ole itse koskaan käynyt Turun Linnassa tähän vuoden aikaan, visiitit osuvat jostain syystä aina kesälle.
Kävin puistossa keväällä, kesällä ja syksyllä aikoinaan Turussa asuessani. Se on kaunis ja rauhoittava paikka. Mukava kuljeskella ja istua penkillä, kulkea linnan sisällä.
Hienot kuvat, onkohan syksy linnan puistossa kaunein.
Miten kaunista noissa kuvissasi;tuo kultainen lehtisade antaa ihanasti väriä kuville.Ja kaunista muutenkin.Olen joskus ikuisuus sitten ollut Turun linnassa..
Upea kuvasarja linnan puistosta! Tuttu paikka:)
Syksyn värejä! Kävimme lauantaina iltapäivällä kävelemässä juuri tuossa puistossa, sisälle linnaan emme menneet. Aurinko paistoi ja kaikkialla oli kaunista. Turku on aina ollut mieluinen käyntikohde, neljä päivää siellä menivät tosi nopeasti.
Kiitos Teija! Sinne kannattaa jonain kauniina syksyisenä päivänä suunnata. Minäkin sen vasta koin.
Mukavaa viikkoa!
Kiitos Arleena! Taitaa tuo syksy olla puiston kauneinta aikaa. Romanttinen se taitaa olla aina... olen usein nähnyt hääkuvia, jotka on kuvattu Linnanpuistossa.
Kauniita syyskuvia! Turun linna on yksi suosikkipaikoistani Turussa, mutta useinkaan en puutarhassa ole kuljeskellut.
Kiitos Jael! Kultaisia värisävyjä täällä meillä. Kuvissasi on ollut hienoja värisävyjä Israelista. Kiva katsella syksyä siellä ja täällä. Linna on kyllä mielenkiintoinen kohde...
Kiitos Sussi! Tuon osasin arvatakin :) Historia on sinulle tuttu. Minulla on muuten kädessäni "korkkaamaton" Uhrilehto. Vielä tänään en sitä ehdi aloittaa, mutta mahdollisimman pian. Jännityksellä odotan niitä tapahtumia...
Kiitos Marjatta mukavasta kommentista. Linnaa on kiva ihailla puistostakin käsin. Ja Turku on kiva kaupunki, sillä on ikää jo niin paljon, että sieltä löytyy kerroksellisuutta, joka tekee siitä mielenkiintoisen.
Mukavaa viikkoa!
Kiitos Nonna! En lainkaan ihmettele, että Linna on suosikkejasi. Linna tarjoaa niin värikkään historian, siellä on todellakin vietetty renesanssiajan elämää hoveineen. Kiehtovaa. Puisto on pieni, mutta romanttinen.
Eipä ole tullut paljon kuvattua Turkua, vaikka täällä olen asunut jo 41 vuotta, ihan harmittaa, kun turku on muuttunut koko ajan, uutta rakennetaan ja vanhaa puretaan.Kaunis kaupunki ehdottomasti on. Mike monroen olen nähnyt muutaman kerran,kiva kaveri, ja oikeastaan kaikki julkkikset ketä turkuun kuuluu.
Lähetä kommentti