Translate

perjantai 12. syyskuuta 2014

Pikkuinen Top Model


Blogin / bloggaajan tie voi joskus olla yllättävä. Tutut ja tuntemattomat lukevat blogejasi, ja voi tapahtua vaikka mitä! Erilaista ja jännittävää...

Minulle tupsahti jokin aika sitten sähköpostiini kiva ja mielenkiintoinen viesti. Sen oli lähettänyt lastenvaatevalmistaja Reima Oy  He olivat nähneet blogissani (luulisin, että myös Instagramissa) ihastuttavan, pienen punatukkaisen tytön kuvia. He etsivät 1-10 vuotiaita lapsia koekuvauksiin vuoden 2015 syys- ja talvikuvastoa varten.  

Ja mielellään kuvaisivat tätä pientä tyttöä. 

 Pieni, punatukkainen tyttö on mieheni pojantytär Saga, 2 vuotta.  

Pikku-Saga oli sitten koekuvauksissa. Äitinsä jännitti, miten Saga kuvauksiin suhtautuu.  Sagasta se oli vain mukavaa, ja hän oli pyynnöstä lähettänyt lentosuukkoja kuvaajalle. Kovasti pitivät pikkuneidosta.

Muutama jännittävä päivä piti odottaa tulosta. Sitten tuli vastaus. Saga pääsi jatkoon - virallisiin kuvauksiin. Jippii! Nekin onnistuivat hyvin.
 Kuvauksissa kuvattiin syksyn ja talven lastenmuotia.
 Saga tykkäsi, kun vaatteita puettiin, mutta kuvaaminen häntä alkoi kyllästyttää. 
Jaa-a, seuraavaksiko catwalkille :)



Nyt ovat kuvaukset takana, ja pikku- Saga perheineen yhtä mielenkiintoista kokemusta rikkaampi. Kuvasto ilmestyy ensi kesänä, silloin jännitetään uudelleen kuvia.
Ja Sagakin on silloin jo melkein kolme vuotta!

Blogimaailma on jännittävä, koskaan ei voi tietää, kuka blogiasi lukee ja kuviasi katselee :)



Iloisia ja raikkaita syyspäiviä kaikille!
** Tuulia


 


54 kommenttia:

Lady of The Mess kirjoitti...

Eipä ihme,, jos ovat Reimalla ihastuneet tuollaiseen punapäähän <3
Vallan suloinen pikkneiti!
Ja on tämä välillä jännääkin touhua, tämä bloggaaminen:)
Aurinkoista torstaipäivää!

annu kirjoitti...

Voi miten söpöä! Pikkuinen onkin niin ihana kun on noin kauniin punaiset hiukset!

Teija Hakula kirjoitti...

Niin on ihana pikkuneiti <3
Itse suloisuus!

Olet oikeassa, blogimaailman kautta olen minäkin saanut mielenkiintoisia yhteistyöehdotuksia. Ja mikä parasta, monta uutta ystävää!

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Tuulia täällähän tämä juttu onkin. Upea juttu ja niin ihanan punainen tukka toisella ja muutenkin hurmaava söpöliini, ei ihme että bongattiin. Mutta eikö ole mieletöntä, että blogisi kautta. Blogimaailma on vallan ihmeellinen, kuin kultahippusilla silattu tie, joissa mahdollisuuksia tulvillaan, jos onni osuu kohdalle. <3

Kiitos niin ihanasta kommentista tänään omaan blogiini, voi että tuli hyvä mieli. <3

Olet ihana!

Tiia

Katinka kirjoitti...

Se on just näin, kaikkea jännää voi tapahtua. Ja voi miten jännää teille tapahtuikin! Ihania kuvia ja todella suloinen malli <3!

Rva Kepponen kirjoitti...

Olipas hauska juttu tulla bongatuksi blogista malliksi 2 vuotiaana :)

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos ihana Lady! Pikku-Sagalla on hehkuvan punaiset hiukset. Tulee huomatuksi :)
Bloggaillaan! Ja aurinkoista torstaita myös!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Annu! Pikkuinen on suloinen ja niinkuin tuossa Ladylle kerroin, ne ovat hehkuvan punaiset. Kaunis kruunu pikkuisella.
Aurinkoista torstaita!

ritva kirjoitti...

Ihana pikkuneiti,söpö,onnea:)

Kristiina K kirjoitti...

Niin suloinen neiti ettei ihme että haluttiin mukaan kuvauksiin. Blogimaailma on tosiaan ihmeellinen. Minunkin blogini kautta tuli mökkielämäämme mahtava juttu, josta kuulemme lisää ensi kesänä. :)

Leena Lumi kirjoitti...

Voi miten hauskaa! Ja näkee kyllä heti, että Saga on ihan luonnonlahjakkuus eli just sellainen, joka on kuvissa kuin ei kuvattaisikaan ja vetää näin huomiota ja katseita ja takuulla myy Reiman tai kenen tahansa tuotteita menestyksellä.

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Teija! Minä näen pikku- Sagan niin suloisena. Kiva kun muutkin, ei ole sitten ihan subjektiivinen kuva :)
Olen niin samaa mieltä kanssasi, blogi avaa monia polkuja. Löytyy uusia ystäviä ja uusia ajatuksia.
Mukavaa torstai-iltaa!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Tiia! Sinulta saa aina niin kivaa vastavuoroisuutta, ihana olet. Meille on molemmille tapahtunut jänniä asioita, niiden siivin leijaillaan :) ja jaksetaan arkea.
Tulen seuraamaan uutta blogiasi, kun sen aika on.
Torstai on toivoa täynnä! Hyvää iltaa!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Katinka! Niinpä! Kyllä Reiman kirje yllätti minut. Ja jatko on sitten ollutkin jännittävää. Ensi kesänä Sagan "työn" tulokset näkyvät.
Bloggaillaan!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Rva Kepponen, mainio juttu tosiaan: 2-vuotiaana mallimaailmaan. Saga on kyllä ollut hauska malli, jos häntä on väsyttänyt, hän on ottanut päikkärit ja jatkanut taas. Oikeat otteet :)

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Ritva! Ihana hän on. Ja tuo tukka leiskuu. Muuten hän onkin sitten rauhallinen, mutta omapäinen.

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Krisse! Voi, miten kivoja kommentteja saankaan kuulla Sagasta. Ja sinulle myös tullut blogin kautta "jatkojuttuja", tosi kivaa. Teillähän onkin todella ihastuttava kesämökki. Jännää. Kuulolla!
Mukavaa torstai-iltaa!

Tuula's life kirjoitti...

Oi Leena, kiitos! No, Saga onnistuu aika hyvin kuvissa. Hän ei noteeraa kameraa, vaan leikkii omia juttujaan. Tuo oikea kuvaustilanne varmasti olikin jo toisenlainen.
Kiitos kivasta kommentistasi, Leena. Punatukkaisissa on jotain erityistä, muistellaan vaan Vihervaaran Annaa ja Peppiä.
Mukavaa torstai-iltaa!

tuulanneli kirjoitti...

voi mikä ihanuus !!!! voiko suloisempaa tyttöä olla! Tämä Blogi maailma on todella ihmeellinen!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Tuula-Anneli! Olipa suloisesti sanottu :) Pikkuinen model! On jännää nähdä tulevaisuudessa niitä Reiman kuvia. Mutta se on sitten.
Ja kiitos samoin mukavaa torstai-iltaa!

maiju kirjoitti...

Voi mikä ihanuus. Kukapa ei tuohon pieneen ihanaan ihastuisi.

Sussi kirjoitti...

Suloinen malli!

Haveaniceday1 kirjoitti...

Koskaan ei tosiaan tiedä kuka katselee :)
Seuraavaksi sitten Milano!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Maiju! Kyllä pikkuinen Saga katseita kääntää ja saa ihmiset hymyilemään. Aikas levollinen on pieni neito - tästä uudesta jutustakin.

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Sussi! Pikkuinen malli ei taida sitä itse tietää, ja hyvä niin. Nauttii elämästään ja kaikesta uudesta.

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Mankka! Sinä kansainvälinen nainen käännät jo katseen kauas, upeaa. Vaan pikkuinen punapää leikkii legoilla, eikä tiedä mitään "aiheuttamastaan kohusta".
Mukavaa viikonloppua!

arleena kirjoitti...

Suloinen pikkutyttö. Sopii hyvin kuvattavaksi. Kiva muisto jää perheelle ja tytölle. Jos nyt noin pieni ei voi mielessään kuljettaa tätä tapahtumaa, niin kuvat jäävät.

Susanne kirjoitti...

Upea juttu ja oi miten suloinen pieni tyttö Saga on!♥ Varmasti hänestä tuli valloittavat ja ihanat kuvat!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Arleena! Juurikin näin, mukavat muistot jäävät Sagalle valokuvien muodossa, jos ja kun tuo mallinura ei jatkukaan. Jäävät ammattivalokuvaajien ottamat kuvat, ja äidille myös nuo muistot studion tunnelmasta, kun joukko pikkuisia kuvattiin. Olivat muuten myös yhden talon katolla kuvaamassa. Jänniä juttuja!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Susanne! Toivotaan, että tuli hyvät kuvat. Minusta Saga on aika valokuvauksellinen, mutta se on subjektiivinen mielipide. Kuvat julkaistaan vasta tulevana kesänä, kun esitetään vuoden 2015 syys- ja talvimallistoja. Tässä vaiheessa laitetaan juttu "taskuun" ja kaivetaan esille vajaan vuoden kuluttua :)

Jael kirjoitti...

Ihanan suloinen punapää Saga,ei ihmekään että hänet valittiin:) )Ihailin jo kuvaasi instagramissa:)
Ja miten kauniit nuo auringonkukkasi ovatkaan:)

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Jael! Punapää on kyllä ihastuttava :) Ja kiva nähdä sinut täällä! Tuot tuulahduksen sieltä kaukaa!
Mukavaa viikonloppua!

Tuula's life kirjoitti...

Sieltä kaukaa... appelsiinipuun alta :)

Kirjailijatar kirjoitti...

Tuohan oli tosi hauska juttu! Mutta kylläpä pikkuinen Saga onkin ihastuttava, ei ihme, että halusivat neidin kuviin.

Stadin Friidu kirjoitti...

Pikkuiselle Sagalle muotimaailman parissa onnea ja menestystä. Siitä se alkaa.

Pauliina/PauMau kirjoitti...

Oi kuinka söpö pikkuneiti! Siitä se ura urkenee, tiedä minkä voguen kannesta neiti löytyy parinkymmenen vuoden päästä :) Mun keskipoikani oli muistaakseni 5-vuotiaana ensimmäisen kerran mainoksessa, sattuman kautta sekin pesti saatu. Nyt 11-vuotiaana harrastaa näyttelemistä, on esiintynyt tv-sarjoissa ja leffadebyyttinsä tekee 3.10. ensi-iltaan tulevasta Vadelmavenepakolaisessa. Sattuma vie joskus pitkälle, toivottavasti pienen punapäänkin :)

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Kirjailijatar! Saga taitaa tuon ihastuttamisen taidon, vaan tuntuu kuin ei itse sitä huomaisikaan. Jännää joskus nähdä ne kuvat.
Aurinkoista viikonloppua!

Tuula's life kirjoitti...

Kaunis kiitos Stadin Friidu! Vien terveiset pikku-Sagalle!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos PauMau! Ainakin mainio aloitus. Matka voi olla pitkä ja mutkikas Reimalta Voguelle :)
Onpa sinulla lahjakas keskipoika, hänhän tekee jo nyt uraa. Onnea! Vadelmavenepakolaisen olen lukenut, nyt tuli lisää syitä mennä myös leffaan. Sattuma osaa yllättää.
Kiitos kivasta kommentista ja aurinkoista viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka suloinen pieni punapää Saga onkaan! Nuo hiukset ovat aivan uskomattomat. Olen häntä jo instassakin ihaillut. Ei mikään ihme, että Reima hänet nappasi mallikseen.

Blogit ja some yleensäkin ovatkin uusi tie myös mainostajien löytää uutta materiaalia ja yhteistyökuvioita itselleen.

Kivaa ja raikasta syksyä!

t. Tiina1412

Tuula's life kirjoitti...

Hei Tiina! Kiva kun hypähdit tänne blogimaailmaan.
Sagan hiukset ovat aivan ihanat, hehkuvan punaiset. Harvoin tosiaan sellaisia näkee. Reimaltakin huomasivat :) Some-maailma tarjoaa jännittäviä mahdollisuuksia moneen. Eilen luin Ruotsin suosituimman bloggarin Malenamin juttuja. Kun on aikaan sopiva henkilö ja kivat jutut ja sattuma mukana - niin onnistuu.
Kiitos kivasta kommentista. Suloista sunnuntaita ja hyvää tulevaa viikkoa!

Sara S. kirjoitti...

No en yhtään ihmettele että pyysivät Sagaa kuvauksiin . . .hän on ihastuttava <3
Hih, huvitti kun näin tuon banneri kuvasi, vähän kuin olisi kotiin tullut ;)

Suloista sunnuntaita !

Tuula's life kirjoitti...

Pikku-Saga on saanut paljon ihanaa "postia"! Kiitos Sara, niin kivasti sanottu.
Minulle kävi samoin kun olohuoneesi kuvia katselin kuin omaa olihuonettani olisin katsonut päivitettynä tähän päivään. Täytyy napata sieltä päivitysvinkkejä :)
Ihanaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa!

Viherrys kirjoitti...

Wau, hienoa! Ihanan söpö tyttö onkin :-)

Tuula's life kirjoitti...

Hei Viherrys! Kiitos! Saga taitaa osata valloittamisen taidon :) Söpö hän on. Kaunis kiitos ja hyvää viikkoa!

Sofia kirjoitti...

Jestas mikä kullanmuru ja niin ihana nimi Saga!!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos ihana Sofia! Minä kutsun Sagaa viikinkiprinsessaksi :) Nimi liittyy viikinkitarustoon ja tuo tukka!
Ihanaa viikkoa!

Vikki kirjoitti...

Sievä pikkuneiti, tiedä mikä tulevaisuus häntä vielä odottaa!
On tämä blogimaailma ihmeellinen!
Sitäkin jaksan aina ihmetellä miten joku Kiinassa tai Skotlannissa oleva löytää suomalaiseen blogiin :)

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Vikki! Niinpä. Vielä on pieni punatukkainen elämänsä alkutaipaleella - onnellista tulevaisuutta hänelle toivon.
Blogimaailma on hämmästyttävä. Minäkin avasin tuon sinun kommenttisi jälkeen katselijamäärät maittain ja hämmästyin. Ympäri maailman katselijoita löytyy. USA:sta katsottiin toiseksi eniten tätä pikku model'in postausta.

Tuula's life kirjoitti...

Lähti nopsaan tuo vastaus. Aurinkoisia syyspäiviä sinulle!

Nonna kirjoitti...

Pikku-Saga on niin suloinen!

Annukka kirjoitti...

No enpä yhtään ihmettele Reiman valintaa.

Eihän kukaan voi olla ihastumatta tuollaiseen punatukkaiseen luonnonapseen, joka oikeasti näyttää lapselta <3

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Nonna! Taidan toistaa itseäni, mutta Saga on tosiaan suloinen ja luonteeltaankin. Hän antaa toisten pikkuisten leikkiä tavaroillaan, jopa ojentelee niitä toisille. Tyytyväinen pikkuinen.

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Annukka! Voi, miten kivasti sanottu. Saga on kiltti ja iloinen luonnonlapsi. Ja kyllä tuo punainen tukka välillä leikeissä repsottaakin, vaan hauska häntä on katsella.