Translate

torstai 26. helmikuuta 2015

Rakkaudesta villasukkiin


Ennenkuin siirryn ihaniin villasukkiin, niin haluan kiittää teitä ystävät kivoista kommenteista edelliseen postaukseen, joka kertoi meistä punatukkaisista tytöistä, tässä vielä linkki  - LINK

Ja nyt villasukkiin:
Ystäväni Hannamarja on niitä ihmisiä, jotka eivät osaa olla jouten. Televisiotakin on turha katsella, jos ei ole kudin kädessä, sanoo hän. Voi, osaisinpa minäkin tuon taidon...
Ja hienoa jälkeä syntyy - kauniita ja suloisia villasukkia, jopa yli oman tarpeen. Hannamarja sai ajatuksen perustaa käsintehtyjen villasukkien nettipuodin, kun ystäväpiiri häneltä kyseli,  että onko sen värisiä ja kokoisia sukkia hänellä valmiina. Nyt Hannamarja antaa ystävilleen ja tutuilleen nettiosoitteen ja sieltä voi kurkata, mitä on tarjolla. Minähän olen kovasti ihastunut näihin Hannamarjan raidallisiin villasukkiin, joten on ilo esitellä näitä ihastuttavia sukkia täällä blogistaniassa ja lisää niitä löytyy Hannamarjan nettipuodista laatuineen ja hintoineen. Laitan linkin tämän postauksen loppuun.

Ja kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. 











Eivätkös olekin herkullisen värisiä? Vaan vaihdetaanpas sävyä. 







Ja pikkuisillekin : 




Kesä ja villasukat! 💚

Näihin kuviin ja tunnelmiin on kiva päättää tämä villasukkakavalkadi. Käy katsomassa Hannamarjan nettikauppaa, siellä näitä ihanuuksia on:   hannashandmade.tictail.com


Villasukissa. Lämpimin terveisin, Tuulia 


PS, Ihanainen blogiystäväni Leena Lumi / http://leenalumi.blogspot.fi/  pyysi minulta linkkiä Metsäpuutarha-tarinaani ja aihe sopiikin hyvin tähän varhaiskeväiseen aikaan, kun mieli jo halajaa multahommiin.  Linkki metsäpuutarhaan



36 kommenttia:

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Oijoijoi mitä villasukkia! Minähän niitä rakastan ja aina leffassakin törötän ne jalassa. Aivan ihania, eihän noista edes tiedä mitä valitsisi.

Iloista viikonloppua Tuulia. <3

Mantelilaakson Susanna kirjoitti...

Aivan ihania villasukkia!
Iloisen värisiä ja kivasti kuvattu!
Tuo viimeinen kuva on niin kaunis ja suomalainen!
Täälläkin villasukat käytössä joka päivä kylmillä kivilattioilla!

Vikki kirjoitti...

Kiitos tästä linkistä! Kotona on ihana pitää villasukkia, kuinka monet olenkaan kulutanut puhki.
Ei ole enää mummoja jotka kutoisivat, taidan käväistä puodissa!

Marjatta kirjoitti...

Ihania villasukkia ja upeita kuvia!

Olen Hannamarjan kanssa samaa mieltä, että TV:tä on turha katsella, jos ei ole kudin kädessä.

Hyvää viikonloppua!

anneaulikki kirjoitti...

Villasukkafani täälläkin, nytkin on yhdet mukana saunailtaa varten:) omani kudon myös telkkaria katsellessa. Makeita sukkia on ystäväsi tehnyt ❤️

ritva kirjoitti...

Ihania villasukkia olet tehnyt täälläkin rakastetaan villasukkia. Mukavaa viikonloppua:)

Kristiina K kirjoitti...

Ihania sukkia ja kävinkin niitä jo vilkuilemassa Instagramin puolella. Minä kyllä tepsuttelen kotona paljain jaloin kesät talvet. Tosi harvoin tarvitsen villasukkia. Mukavaa viikonloppua!

Kristallikimara.fi kirjoitti...

Ihania sukkia. Tosi hienoa, että joku jaksaa tehdä näitä myyntiinkin:) Onnea nettikauppaan:)

Ansku kirjoitti...

Oi, onpa ihania villiksiä ja vieläpä tosi hienosti kuvattuina! Jostain kumman syystä tuo viimeinen kuva sykähdytti ;)
Hyvää viikonloppua sinulle Tuulia ♥

Marianna kirjoitti...

Iik miten ihania! Villasukat ovat ihan ehdottoman hyviä aina, jopa kesälläkin. Hyvää viikonloppua!

Jael kirjoitti...

Upeita villasukkia:) Osaispa kutoa noin hyvin.Toisaalta,täällä tarvitsen villasukkia ehkä muutaman päivän per vuosi;:D

Tuula's life kirjoitti...

Olen nähnyt kuvan, jossa törötät leffassa villasukkien kanssa :D En ole vielä leffassa ollut villasukkien kanssa, pitää kokeilla. Junassa ja lentokoneessa kylläkin.
Kiitos Tiia ja ihanaa viikonloppua <3

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Susanna, sinä kesän ja kukkien kuvaaja!
Villasukat sopivat niin Espanjaan kuin Suomeenkin :)
Ihanaa viikonloppua!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Vikki! Villasukat ovat kotosalla niin kivat, saa nostaa jalat sohvallekin.
Minulla on samoin, mummoni ja tätini eivät enää ole täällä kutomassa, joten puoti on hyvä olla olemassa.
Lintuja ja ihanaa viikonloppua!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Marjatta! Sukat on kutonut ja kuvat ottanut Hannamarja eli sukkataiteilija itse. Nämä kuvatkin ovat niin hienoja, että näitä on ilo esitellä.
Ja sinäkin olet näitä osaavia naisia, jotka hallitsevat tv:n katselun ja kutomisen (neulomisen) yhtä aikaa. Arvostan.
Tervetuloa sieltä Lanzarotelta Suomeen ja hyvää viikonloppua!

Tuula's life kirjoitti...

Sinäkin kudot telkkaria katsoessa. Taitavia naisia olette. Minä en hallitse noita yhtäaikaa.
Minustakin nuo sukat ovat makeita.
Iloista saunailtaa AnneAulikki <3

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Ritva, mutta nyt kunnia kuuluu sukkataiteilija Hannamarjalle, joka on nämä hienot sukat tehnyt. Meitä on monta villasukkafania!
Mukavaa viikonloppua! :)

Tuula's life kirjoitti...

Olen niin samaa mieltä - ihania sukkia. Vaikka sinä et ihan oikea saaristolainen olekaan :) , niin tuo paljain jaloin kulkeminen tekee sinusta niin saaristolaisen minun mielestäni.
Mukavaa viikonloppua Krisse! :)

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos M! Nuo sukat lämmittävät mieltäkin :) Hannamarja saa kivat terveisesi.
Hyvää viikonloppua <3

Tuula's life kirjoitti...

Aina oppii uutta, villikset on villasukat :)
Sukkataiteilija on nämä kuvat itse myös ottanut. Muuten keksin tuon sukkataiteilija-nimen tämän postauksen aikana. Sopii kyllä hyvin Hannamarjalle.
Arvasinkin, että tuo viimeinen kuva puhuttelee sinua:)
Hyvää viikonloppua sinulle Ansku <3

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Marianna! Villasukat taitavat olla ikivihreät. Kesälläkin toimivat. Ja niihinkin sopivat raidat :)
Hyvää viikonloppu <3

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Jael! Siellä Israelin auringossa ei liene villasukat ne tärkein vaate. Vaan kiitos kommentistasi, nuo nätit villasukat lumosivat sinutkin.
Hyvää viikonloppua sinulle Jael! <3

sirkkis kirjoitti...

Ihania sukkia ja hauskojakin ovat, on puikot viuhtoneet ahkerasti.

Teija Hakula kirjoitti...

Oi miten ihania villasukkia! Mökillä ei aamu ala ilman villareita, ne sujautetaan jalkaan heti ensiksi. Kiitos linkistä, taidanpa tilata uudet sukat koko poppoolle.

Vitsi miten ihana tuo kuva saaresta! Ajatella, että täällä
Merimaskussa meri ei ole jäätynyt koko talvena. Tänään ajattelimme heittää verkot vesille, ties vaikka saisimme nauttia itse savustettuja kaloja illan suussa.

Aurinkoista viikonloppua Tuulia <3

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Sirkkis! Kauniita raitoja Hannamarja "taikoo".
Siinä tosiaan puikot viuhtovat.
Mukavaa viikonloppua! <3

Tuula's life kirjoitti...

Villasukat ovat kympin arvoiset mökkimaailmassa!
Me emme ole vielä käyneet saaressa, soittelimme kyllä kalastajalle, mutta siinä meidän rannassa on kelirikko. Kalastaja sanoi, että tänä vuonna ei ole ollut talvea ollenkaan. Kun jää kantaa hevosen, silloin on talvi :)
Kuulostaa niin ihanalta tuo verkkojen heittäminen vesille! Kalaonnea ja hyvää viikonloppua saaristoon <3

Anne kirjoitti...

Viimein ehdin lukea postauksesi punatukkaisista tytöistä,ihana <3 Itsekkin olen punapää:)..ja ehdottomasti villasukkafani.Olen herkkä palelemaan,niinpä tykkään hissutella kotona villasukissa..tai huopatossuissa(sellaisissa matalavartisissa :)) Ja sehän on plussaa,jos sukat on vielä lämmön lisäksi kauniita..ja nuo on sitä <3 Seuraavaksi kurkistan nettikauppaan.Mukavaa iltaa ja alkavaa sunnutaita.

Katinka kirjoitti...

Täällä on toinen joka on ihan villishullu =D. Kudon myös sukkia yli oman tarpeen, joten tuollainen nettipuoti ei olisi ollenkaan hullumpi ajatus =). Villasukat on ihan parhaat niin kesällä kuin talvellakin. Leppoisaa sunnutaita!

Tuula's life kirjoitti...

Hei sinä ihana punapäinen Anne siellä! Kiitos kivasta kommentistasi. Mahtaakohan tuo paleleminen olla tavanomaista meille...vaan ei se taida hiusten väristä johtua. Nuo sukat ovat kyllä mainioita väreineen ja raitoineen. Hieno idea tuo pieni sukkapuoti verkossa.
Suloista sunnuntaita!

Tuula's life kirjoitti...

Katinkakin villasukkafani :) Ihailen teitä monitoiminaisia, moneen ehditte. Tuo on kyllä loistoidea pieni villasukkapuoti netissä.
Ja niinkuin sanot, villasukat eivät kysy vuodenaikaa.
Suloista sunnuntaita!

Sussi kirjoitti...

uskomattoman ihania sukkia! Nuo värit!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Sussi! Eikö vain. En turhaan ole antanut Hannamarjalle sukkataiteilijan titteliä. Niin nättejä nämä ovat!

Susanne kirjoitti...

Oi miten kauniita kuvia ja ihania villasukkia!♥♥♥

Eeviregina kirjoitti...

Kauniita sukkia! Minäkin virkkaan tai kudon jotakin tv:tä katsellessa, mutta sukkia en kudo!
Onneksi edesmennyt äitini kutoi paljon ja niitä sukkia on vielä useat tallessa. Samoin anopilta ja tädeiltäni saan sukkia lähes joka vuosi.

Tuula's life kirjoitti...

Susanne! Kiitos! Sukkataiteilija osaa! :)

Tuula's life kirjoitti...

Sinä onnellinen, olet sukilla ympäröity. Minulla ei puikot eikä koukut heilu... aina jotakin muuta keksin. Ommellut olen joskus, mutta sekin harrastus on jäänyt, kiitos tietokoneen.
Heleätä kevääntuloa Eeviregina!