Translate

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Fiskarsin ruukin lumoa



Tänä vuonna vietimme erilaisen juhannuksen. Vain juhannusaattona kävimme mökillä. Siellä on remonttihommat kesken, joten lähdimme keskeneräisyyttä pakoon jo heti juhannuspäivän aamuna, ja suuntasimme Fiskarsin ruukille.


Siitä onkin kulunut jo vuosikausia, kun on olen Firskarsissa käynyt. Kapteenille tämä vierailu oli ensimmäinen. Ja olikin hieno ajankohta käydä siellä, sillä Fiskars täyttää tänä vuonna komeat 365 vuotta. Se on siis saanut alkunsa jo vuonna 1649, jolloin perustettiin rautaruukki Fiskarin kylään Pohjan kunnan alueelle.


Nykyään ruukin alueella asuu noin 600 ihmistä ja se on saavuttanut suuren suosion taiteilijoiden, käsityöläisten ja ja muotoilijoiden parissa. Ruukki onkin elinvoimainen suomalaisen taiteen ja muotoilun keskus. Ruukki on avoinna ympäri vuoden, ja näin kesäaikaan se on uskomattoman upea miljöö. Kauniin ja historiallisen ympäristön lisäksi siellä on museoita, työpajoja, myymälöitä, kahviloita, ravintoloita, hotelleja, tori, lapsille kivoja leikkipaikkoja... ja paljon tapahtumia. 
Tapahtumista ja muusta enemmän linkistä: Fiskarsin ruukki


Ja Fiskarsin historia on niin mielenkiintoinen ja pitkä, että annan suosiolla esittelyn interenetille: Fiskarsin historia



Kylä tuotti aikanaan oman sähkönsä.


Vihreyttä veden äärellä. Fiskarsjoki virtaa alueen läpi. 



Vanha mylly 



Viihtyisiä kahvipaikkoja. Välillä sade yllätti. 



Fiskarsissa on monipuolinen Iittalan outlet-myymälä. Oranssikahvaiset sakset ovat nykyään yksi Fiskarsin tunnetuimmista tuotteista. Miksi saksista tuli oranssit? Vuonna 1967 ensimmäiset perusmallit olivat matkalla valmistukseen. Saksista piti tulla mustat, punaiset tai vihreät. Kun prototyyppiä oltiin lähettämässä tuotantoon, päätti koneenkäyttäjä käyttää loppuun oranssin värin, joka oli valmiina koneessa. Tuloksena neljä eriväristä prototyyppiä. Fiskarsilla järjestettiin sisäinen äänestys, ja "musta" hevonen eli oranssi väri voitti. 


Ihania kesäpäiviä! 
** Tuulia 

 


keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Kesäretki Helsinkiin



Terveisiä teille kaikille, jotka olette mukana, vaikka hitaanlaisesti tätä blogia olen päivittänyt. Mutta tulee näitä kuitenkin...



Viime viikolla teimme kapteenin kanssa kesäretken pääkaupunkiseudulle.
 Ja siitäpä tulikin mukava retki.


Kapteeni oli kutsuttu piällysmieheksi, kun poikansa perheineen oli talonsa kanssa siinä vaiheessa, että pihaa tehtiin.Toim.huom. kutsun avomiestäni kapteeniksi veneilyharrastuksen vuoksi :) Paikalla oli kuorma-auto ja kauhakuormaaja. Siinäpä riitti katseltavaa niin pienelle punatukkaiselle tytölle kuin reippaalle legoinsinöörillekin, kun salaojia ja nurmikonpohjia tehtiin.

Tokoinrannan puistoonkin ehdittiin seikkailemaan. Pieni punatukkainen tyttö oli hämmästyksekseni varsin rohkea erilaisissa kiipeilytelineissä. Isoveljensä alle kaksivuotiaana oli paljon arempi, toki nyt oli veljellä meno toinen.





Muutakin jännää tapahtui. Käytiin porukalla ottamassa punkkirokotteet. Pieni punatukkainen tyttö lähti innoissaan kesäkassinsa kanssa saamaan piikkiä, kun ei tiennyt, mitä oli odotettavissa. No, reipas oli tyttö, vain pieni itku pääsi rokotuksen jälkeen. Vaan toinen kerta kahden viikon kuluttua voi olla jo totisempi paikka.



Ja mukava meno jatkui. Tapasimme pitkäaikaisen ystäväni Seijan ja hänen mainion miesystävänsä Kaivopuiston Mattolaiturilla. Se on kuulkaas kesän uusin menomesta Helsingissä. Shampanjaa ja jutustelua ja vielä seurasi yllätyskin... ystävämme veivät meidät Katajanokalle Maailmanpyörään. 


Finnair Sky Wheel on komea nähtävyys. Finnair on maailmanpyörän sponsori. Laitteen piti avautua jo vapuksi, mutta avajaispäivää jouduttiin siirtämään tarkistuksien takia. Maailmanpyörä on suurin maailmanpyörä Suomessa. Laite on 40 metriä korkea ja siinä on 30 ilmastoitua gondolia.   





Voi, miten riemukasta olikaan katsoa Helsinkiä lintuperspektiivistä. Vieläkin näen silmissäni 
Ortodoksisen kirkon kultaiset liekkikupolit, ja upean näköalan merelle. 
Tuohon härveliin kyllä palaan.

Iloisina palasimme kotiin. Ruoho oli kasvanut ja ulkovaraston maalaus oli kesken. Mutta kotihommiin oli taas kiva tarttuakin pienen kesäretken jälkeen.


Kaunista ja hyvää Juhannusta kaikille! t. Tuulia



torstai 22. toukokuuta 2014

Kevään sävyjä saaristossa



Kevät saaristossa on suloista aikaa. Saariston luonto herää kukoistukseensa, linnut ovat saapuneet ja ovat pesimäpuuhissa. Ja me kesäsaaristolaisetkin saavumme ihmettelemään luonnon heräämistä. Meillä on mökki saaressa, ja se ei ole talvella käytössä kulkuyhteyksien takia, joten kevätaika on yhtä juhlaa tosin myös puuhaa.
 
Mökin sijainti saaressa on mainio. Se on niemen kärjessä ja pieni kannas erottaa sen pääsaaresta; eli kolmella suunnalla on meri. Mökistä katsottuna vasemmalla puolella on suojaisa lahti, jossa meillä on laituri ja aallonmurtaja. Ja oikealla puolella aukeaa iso Ruotsalaisten aukko, josta pääsee matkaamaan eri suuntiin.


Aamukahvit nautitaan tällä lahdenpuoleisella terassilla ja yleensä ihaillaan lintujen elämää; harvemmin kahvimukeja :)



Haahkat - nuo nuorukaiset - yrittävät valloittaa naarashaahkoja. Pian syntyvät pienet, lihapullankokoiset poikaset. Haahkat ovat yhteisöllisiä lintuja. Kun pikkuiset palleroiset syntyvät, emohaahkat hoitavat ja suojelevat niitä porukalla. Lokkien on silloin vaikeampi saada niitä kiinni ja syödä nälkäänsä. Luonto on usein armoton.


Otin tämän kuvan terassilta sunnuntaina juuri ennen kuin rankkasateet alkoivat. Taivas tummeni yhtäkkiä. Vielä uivat lahdella joutsen ja silkkiuikku, hetken kuluttua lahdella ei näkynyt yhtään lintua, ja sade piiskasi maisemaa. Se on jännää miten saaristossa yhden päivän aikanakin sävyt vaihtuvat kirkkaasta vaaleaan, sinisestä harmaaseen ja vihreitä värejä on satoja. Jaksan noita värejä ihastella ja ihmetellä.


Rankkasade oli kovaa, vastapäätä oleva asumaton saari hävisi välillä kokonaan näkyvistä.


Vaan minkä kesä kastaa, sen se myös kuivaa.


Tuossa noita meren sävyjä olen ihaillut, vaan ei pidä unohtaa vihreyttäkään. Saaristossa kevät tulee viikon pari myöhemmin kuin mantereella, mutta heleyttä riittää.


Saaren kalastaja apureineen työssään.


Vielä on hetki auringonlaskuun. Tämä pehmeä, lämmin sävy on minusta niin kaunis.


Minulta on yhdessä blogihaasteessa kysytty, olenko luonto- tai kaupunki-ihminen?
Saaristo ja sen luonto puhuttelevat minua kauneudellaan. Toisaalta viihdyn kaupungeissa - Lontoo, Dublin, Lissabon, Wien... Turku :)


Fifty / fifty sanoisin.  Saaristoterveisin, Tuulia



torstai 8. toukokuuta 2014

Kuva päivässä


Eräs ystäväni kysyi minulta, mikä on Instagram, kun nappasin kaupungilla kameran käteeni ja sanoin ottavani kuvan instaan. Tässä vastaukseni. 

Ja tunnustan heti, Instagram koukuttaa. Hypähdin itse Instaan helmikuussa tänä vuonna, ja kyydissä ollaan kuva päivässä / kahdessa tahdilla. Kuvan lataaminen Instagramiin käy nopeasti. 

Mikä se Instagram sitten on? Se on ilmainen kuvien jakopalvelu ja sosiaalinen verkosto, joka avattiin lokakuussa 2010. Toukokuussa 2014 on Instagramin käyttäjiä 150 miljoonaa ja luku kasvaa joka päivä vauhdilla. Instagramista löytyy paljon tietoa googlettamalla.


Instagram lähti aluksi liikkeelle selfie-kuvista eli omista kuvista. Käyttäjät jakoivat innokkaasti omia kuviaan Instassa. Toki selfieitä "liikkuu" edelleenkin paljon.  Mutta nykyään Instagramissa on kuvia kaikesta mahdollisesta! On maisemakuvia, matkakuvia, kaupunkikuvia, katukuvia,  auringonlaskuja, perhekuvia, sisustuskuvia, vaatekuvia, kenkäkuvia, ruokakuvia, arjenkuvia, kahvikuppeja,  autoja, eläimiä, kukkia, designia, jne... jokaiselle jotakin. Tässä pitää mainita, että Marimekon tuotteet ovat suosittuja kuvauksen kohteita. Minua on hämmästyttänyt japanilaisten rakkaus Marimekkoon ja yleensäkin suomalaiseen muotoiluun. 

Tulppaanit ovat lempikukkiani


Jotkut näppäävät kuvat kännyköillä ja samantien lisäävät ne Instagramiin. Kuvia otetaan kaikenlaisilla kameroilla, järjestelmäkameroilla, pokkareilla, puhelimilla. Jotkut tekevät kuvankäsittelyohjelmilla jännittäviä, hienoja kuvia - melkein kuin tauluja - ja vasta sitten tuovat ne Instaan.

Ja meitä kuvaajia on amatööreistä ammattikuvaajiin. Minusta on hienoa, kun näkee kuvia uusista, kiehtovista paikoista ympäri maailmaa - matkustamisesta kun tykkään. Ja kun näkee maailmalla paikkoja joissa on itse käynyt. Ja Suomikin tuntuu  kiinnostavan monia ihmisiä.

Kotimaan matkailua Turusta Helsinkiin


Itse en ole lokeroitunut minkään yksittäisen aiheen kuvaajaksi. Vaan kuvissa "randomina" kerron pienistä hetkistä elämässäni.  Ja kuvaan sekä iPhonella että Canon SX 280 HS- kameralla. Olen ollut tosi tyytyväinen tuohon Canonin hankintaan. Kamera on suhtkoht' pieni ja sillä saa hyviä kuvia vähäisessä valossa ja siinä on Wi-Fi ominaisuus. 
 

Tässä lisää Instagram kuvia  /  Tuuliapix

Maisema mökkisaarelta Rymättylästä

Ruuhkaa Turussa

Kevään ensimmäinen vene vedessä

Aurajoenrannan ravintolat ovat kutsuvia.

Caesar - salaatti

Jokibulevardilla (kelpaako selfie-kuvaksi?)


Vanhaa sananlaskua mukaellen:
A pic a day keeps a doctor away. 

Kuvaterveisin, Tuulia


maanantai 28. huhtikuuta 2014

Piipahdus Naantalissa

Tervehdys kaikille! Olen sairastanut vuosikymmenen flunssan... en tosiaan muista milloin viimeksi  on moista ollut. Tapahtumat ovat sattuneesta syystä jääneet väliin, joten Instagramkuvani pääsevät nyt pääosaan tässä tarinassa.

Naantali on puolimatkassa, kun matkaamme mökille. Sinne on mukava pysähtyä silloin tällöin, se on niin viehättävä pikkukaupunki. Tämä on nopean pysähtyjän tarina Naantalista. Kaupungista löytyy monta mielenkiintoista paikkaa ja tarinan lähdettä, sinne pitää joskus pysähtyä ajalla ja ajatuksella. 



Keskiaikainen harmaakivikirkko sijaitsee Naantalin vanhassa kaupungissa melkeinpä meren rannassa. Kirkko on ollut alunperin birgittalaisluostarin kirkko, ja nykyään se on luostarista ainoa jäljellä oleva rakennus. Naantalin kaupunki on latinaksi nimeltään Vallis gratie eli Armonlaakso, ja se on perustettu jo v. 1443.


Kirkon vieressä olevia puutaloja. Niissä on nykyään mainioita kahviloita ja ruokapaikkoja. Naantali on suosittu turistikaupunki, varsinkin kesäisin.


Tämä suloinen kioski on avoinna vain kesällä. Kun laitureilla kävelee, niin tuolta on ihan pakko ostaa jätskit. Kioskissa on vanhan ajan tunnelmaa. Tulee mieleen Suomi-filmit.



Cafe Antonius on romanttinen kahvila-ravintola ja myös pieni hotelli. Kahvilassa on tarjolla jo kuuluisaksi tullutta suussasulavaa kakkua, Aatoksen unelmaa ja paljon muita herkkuja...
Kirjailija Laila Hirvisaari (Hietamies) on asunut pienessä rauhallisessa hotellissa monena kesänä, siellä taitaa olla  inspiroiva ilmapiiri kirjoittamiselle.

Ravintola Cafe Antonius


Merisali on verraton paikka. Isot terassit tarjoavat upeaa näköalaa syömisen ja juomisen ohella. Sisällä on herkullinen buffet, joka on avoinna joka päivä kesän ajan. Ja sisätilat ovat kauniit ja merellisesti sisustetut. Iltaisin soi elävä musiikki monen makuun rockista jazziin ja klassistakaan ei ole unohdettu. Tänne on helppo tulla! Suosikkipaikkojamme.



Wanha Naantali - kaupasta löytyy monenmoista Naantalituliaista. Kannattaa tutustua.



Nopea Naantalikierros on tehty ja toisen puolimatkan jälkeen ollaankin yhteyslaiturissa Ahteentaassa. Tavarat autosta veneeseen ja matka saarelle voi alkaa.

Iloista Wappua! t. Tuulia

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pääsiäistervehdys


Toivottelen näillä erikoisilla - tosin ajankohtaan sopivilla kuvilla -  kaikille oikein hyvää ja maukasta pääsiäistä!

Viime vuonna vietimme pääsiäistä kauniissa ja erilaisessa Gdanskissa, josta ottamani kuvat. Vaan nyt vietän pääsiäistä flunssan kurimuksessa Turussa. No, jotain hyvääkin, kerrankin on aikaa järjestellä kuvia :) Innostuin nappaamaan niistä muutaman mukaan "pääsiäiskuviksi" tähän toivotukseen.


Tämä Gdanskin  epävirallinen sisäsatama oli kyllä niin valokuvauksellinen. Nämä komeat saksalaisveneet olivat jo lähteneet huhtikuussa merelle, ja kelluivat kauniisti keskeneräisessä, rouheassa satamassa. Tämä on lempikuviani - rosoisuutta ja kauneutta sopivasti.


Raukkaudenlukkoja kauniissa sillassa Gdanskissa. Monta tarinaa olisi näillä lukoilla varmasti  kerrottavanaan. No, oma lukko jäi sinne kiinnittämättä.
 Siispä Gdanskiin  pitää joskus palata :)




Meripihkaa! Gdansk on meripihkapääkaupunki. Keltaista on meripihka,
 sopii niin hyvin pääsiäiseen.


Ja ruokaa riitti joka makuun - kotitekoisista padoista gourmet-annoksiin.
 Muuten... mämmiä ei kaupungistä löytynyt :) 

Tässä pieni pääsiäismuisteluni ja -maisteluni vuoden takaa. Iloista pääsiäistä kaikille!


*Tuulia

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kukkivat sillat






Turussa on kaunis, "kukkiva" Teatterisilta, joka ylittää Kaupunginteatterin kulmalta Aurajoen. Tästä kevyen liikenteen sillasta on tullut kuvaajien mekka, joskin myös kävelijöitten ja pyöräilijöitten! Nykyään varma kevään merkki Turussa on se, kun Teatterisilta kukitetaan sadoilla keltaisilla narsisseilla. On syntynyt uusia perinteitä. Silloin sillalle pysähdytään ja ihaillaan jokilaivoja ja vanhoja ja uudempia rakennuksia joen varrella. Ja kamerat käyvät...


Kun pohdin tälle tarinalle nimeä, niin mieleeni tuli elokuva "Hiljaiset sillat". Sen on tainnut aika moni nähdä. Elokuva sijoittuu Yhdysvaltain Iowaan, maatalousvaltioon. Siinä ovat pääosissa Meryl Streep ja Clint Eastwood. Kaunis ja surullinen rakkaustarina saa hienot puitteet Iowan katetuista silloista.

Iowan katettu silta (kuva netistä)

Kauan sitten sain kuulla useammiltakin tahoilta muistuttavani Meryl Streep'iä. Sorry Meryl, näin väitettiin.  Meillä töissä julkaistiin aikanaan työpaikkalehteä nimeltä "Luuri". Ja talosta etsittiin lehteen henkilöitä, jotka muistuttivat kuuluisuuksia. Lehdessä esiintyivät ainakin Lauren Bacall ja Al Pacino - siis heidän näköisensä henkilöt työporukastamme. Minuakin pyydettiin mukaan, ja minut olisi meikattu, no tietysti - Meryl Streep'iksi. Jostain kumman syystä se hanke kaatui. Ei se minua silloin harmittanut, ujokin olin. Mutta nyt olisi kiva vertailla, olisiko sitä samaa näköä ollut tai ei? :)

Halfpenny Bridge (kuva netistä)

Teatterisillalta ja Hiljaisilta silloilta vielä Halfpenny Bridgelle, Dubliniin. Ha'penny Bridge on kevyen liikenteen silta, joka ylittää kaupungin läpi kulkevan Liffey-joen. Nimestään huolimatta sillan ylittäminen ei maksanut mitään, sen yli kulkeminen ei ollut penninkään arvoista eli se oli ilmaista.

Halfpenny Bridge (kuva netistä)
Silloin aikoinaan kun siellä Irlannin vihreällä saarella asustelin, niin tätä siltaa mielelläni astelin, sillalta oli kiva katsella kaupungin molempia rantoja. Ha'penny Bridge ja Teatterisilta eivät ole samannäköisiä, mutta kuitenkin niissä on jotain samaa tunnelmaa... ehkäpä jotakin vanhanajan siltaromantiikkaa. 




Let's sit down on the bench with me :)) 


** Tuulia 


Ps. Minulle on tullut uusia lukijoita lisää, tervetuloa mukaan Aurora ja Pepita. Toivon, että viihdytte näillä pienillä retkillä.