Translate

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Merikotka taivaalla ja haahkoja Aurajoessa


Pääsimme saarimökillemme jo viikkonloppuna. Aurinko on meitä hellinyt viime aikoina ja sulattanut meren jään. Kevät tuli maaliskuussa. Telkät ja haahkat olivat myös saapuneet. Ne vain olivat niin arkoja, että uiskentelivat ja lentelivät kaukana saaresta.

Vaan sitten näin kotkan liitelevän taivaalla, ja se tuli suoraan saarta kohti. Onneksi minulla oli kamera kädessäni, ja sain elämäni ensimmäisen vähänkään kunnollisen kuvan kotkasta. Kaunis merikotka lensi suoraan saaren yli häviten sitten taivaalle. Olen ennenkin yrittänyt  kotkia kuvata, mutta kuvissa ne ovat näkyneet vain pisteinä, ja vain minä olen tiennyt, että kotka on kuvassa. Toki tästä on pitkä matka todellisten lintukuvaajien kuviin, mutta minulle tämä oli bingo! Ja on se vaan niin majesteettinen näky taivaalla! Olin innoissani vielä kauan kotkan näkemisen jälkeen.


Merikotkan siipien kärjen harittajat voivat olla jopa 60 cm pitkät. Ja siipien kärkiväli on 190-240 cm. Uljas on kotka! Ja nokka on nuorella linnulla tumma, vanhalla linnulla täysin keltainen.

Nyt olen kaupunkikodissa, ja kotkaa täälläkin ihailen, tämä kotka tosin on seinällä :) Minulla on Merikotka-taulu, jonka on maalannut kaarinalainen lintutaiteilija Reima Nurmikko. Samainen taiteilija on tehnyt myös isot, ihanat Aurajoen haahkat, jotka myöhemmin keväällä ilmestyvät jokeen ilahduttamaan turkulaisia ja matkailijoita. 



Kun tarkasti katsoo, niin huomaa, että taulun merikotkan nokka on keltainen.

Ja Aurajoelle :)




Reima Nurmikon ihanat haahkat Aurajoessa. Tuo ensimmäinen kuva on kesältä 2012, 
silloin linnut uivat lähellä jokilaivoja Samppalinnan kupeessa. Alimmainen kuva on viime vuoden syksyltä, jolloin linnut olivat jo "muuttopuuhissa". Ja tänäkin vuonna haahkojen pitäisi saapua tuohon Kirjastotalon eteen lipumaan.

Vaan nyt on kevät, kuljen Aurajoen rantaa ...
Haahkoja ei vielä näy. 

Hyvää kevätmieltä kaikille!
** Tuulia

 



keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Saarelle ikävä

Meillä on kesämökki pienessä saaressa Rymättylässä. Mökkisaarellemme ei pääse maanteitse eikä sinne ole lossikuljetusta. Yleensä talvisin olemme käyneet muutaman kerran mökillä joko hiihtäen tai kävellen jäätä pitkin. Tänä talvena siihen ei ole ollut mahdollisuutta, jää ei ole ollut tarpeeksi kestävää. Viimeksi olemme käyneet mökillä lokakuussa. Viikon, parin kuluttua pääsemme vihdoin saarelle. Meillä on pikkuinen pulpettivene, jolla Ahteentaan yhteislaiturista suuntaamme kohti Ruotsalaisten aukkoa ja omaa laituria. 

Nyt niitä mökkimaisemia alkaa olla jo ikävä. Minulla ei ole oikeastaan lainkaan talvikuvia näistä maisemista, tänä talvena niitä valokuvia olisin varmasti napsinut, kuvaaminen kun on jo "vienyt koko käden", mutta minkäs teet :)  Ikävääni lieventääkseni tai lisätäkseni "hehkuttelen" näillä kesä- / syysmaisemilla.


Tällaiset maisemat meillä on mökin takana olevilta kallioilta. Onko tuttu kuva? Tämä kuva minulla on blogin sivupalkissa :) Jos minulta kysyttäisiin, kumpi on minun sielunmaisemani - järvi tai meri? Niin kyllä se meri olisi. Minä olen aikamoinen meren ihailija. Ihailen ja kunnioitan merta. 


Mökin aallonmurtaja, paitsi että se tekee tärkeää tehtäväänsä suojatakseen veneitä ja laituria isoilta aalloilta, niin murtajalla viihtyvät linnutkin mainiosti. Ja minähän en kyllästy lintujen katselemiseen. 



Rakastan saariston värisävyjä. Erilaisia sinisiä sävyjä, vihreitä, harmaita... Ja saariston mäntyjä, usein käppyräisiä. 




Nämä kaikki maisemat on otettu saarelta käsin.


Näitä saariston auringonlaskuja ei pidä unohtaa tästä tarinasta. Onneksi nykyään on digikamerat ja kuvaaminen edullista. 


Istua kalliolla tyynenä kesäiltana ja katsella merelle, ja nauttia luonnon kauneudesta...
tätä minä odotan kovasti.
Tuo kapteeni vain on levottomampi sielu, hän haluaa, että maisemat vaihtuvat. Ja silloin nostetaan purjeet. No, ne ovat toisia tarinoita ne. 

"Meren ääni on oikeastaan aika mukava." (Muumipappa ja meri)

** Tuulia 

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Ruissalon poluilla

.
Tervehdys kaikille!

On tullut paussia pidettyä blogitarinoissa, vaan nyt taas on kirjoittamisen aika.
Maaliskuun alussa luultiin jo kevään tulleen. Niin luulivat monet pikkulinnutkin. Töyhtöhyyppiäkin tuli jo sadoittain tänne pohjolaan. Vaan nyt on lintujen muutto pysähtynyt. Ja saatiin aikamoinen lumipyry tuossa parina päivänä tänne Turun kulmille. Viikonlopuksi kuitenkin odotellaan aurinkoisempia kelejä.

Maaliskuu on pysäyttänyt minut miettimään monenmoisia asioita. Olen muistellut 15 vuotta sitten kuollutta hyvää ystävääni, joka olisi täyttänyt pyöreitä vuosia tänä vuonna. Aina sanotaan, että mies ja nainen eivät voi olla vain ystäviä. Se ei pidä paikkaansa. Tuo mies oli  ystäväni ja ystävistä parhain. Olen valtavan kiitollinen, että hänen vaimonsa ja molemmat tyttärensä ovat jatkaneet ystävyyttämme ja ovat elämässäni tiiviisti mukana, vaikka asuvatkin eri maassa, Espanjassa. Viestejä kulkee tiheään välillämme. Kiitos tämän päivän tietoliikenneyhteyksien.

Tässä kuussa tuli myös kuluneeksi kymmenen vuotta Konginkankaan suuronnettomuudesta. Minun nuori, ihana ystäväni Sini oli mukana tuossa turmabussissa, joka törmäsi rekkaan.Siinä katkesi 23 nuoren ihmisen elämä ja 14 jäi eloon vammautuneina. Noora oli yksi eloonjääneistä. Hän sai aivovamman. Se murskasi nuoren Sinin unelmat tulevaisuudesta. Elämä ei enää jatkunut suunnitelmien mukaan. Siniä odotti pitkä kuntoutuminen, eikä paluuta entiseen ollut. Suunnitellut opiskelut saivat jäädä. Vaan elämä kantaa. Tänään Sini on onnellinen vaimo ja kahden lapsen äiti. Ihailen hänen elämänarvojaan, Sini ei valita pienistä eikä tunne katkeruutta tapahtuneesta. Hän on kiitollinen, että jäi henkiin ja elää kuitenkin unelmaansa, vammojensa ehdolla. 

Kävellessä on hyvä pohtia asioita, ja Ruissalo on kävelylenkkieni suosikkikohteita. Aina kun on vähän enemmän aikaa, suuntaan Ruissalon poluille.








Ruissalossa on meri, tammimetsät, hieno luonto... ja valokuvaukselliset pitsihuvilat.
Näitä huviloita pitää joskus kuvata. 

Hyvää, keväistä viikonloppua kaikille! Carpe diem! 

** Tuulia