Translate

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Saarelle ikävä

Meillä on kesämökki pienessä saaressa Rymättylässä. Mökkisaarellemme ei pääse maanteitse eikä sinne ole lossikuljetusta. Yleensä talvisin olemme käyneet muutaman kerran mökillä joko hiihtäen tai kävellen jäätä pitkin. Tänä talvena siihen ei ole ollut mahdollisuutta, jää ei ole ollut tarpeeksi kestävää. Viimeksi olemme käyneet mökillä lokakuussa. Viikon, parin kuluttua pääsemme vihdoin saarelle. Meillä on pikkuinen pulpettivene, jolla Ahteentaan yhteislaiturista suuntaamme kohti Ruotsalaisten aukkoa ja omaa laituria. 

Nyt niitä mökkimaisemia alkaa olla jo ikävä. Minulla ei ole oikeastaan lainkaan talvikuvia näistä maisemista, tänä talvena niitä valokuvia olisin varmasti napsinut, kuvaaminen kun on jo "vienyt koko käden", mutta minkäs teet :)  Ikävääni lieventääkseni tai lisätäkseni "hehkuttelen" näillä kesä- / syysmaisemilla.


Tällaiset maisemat meillä on mökin takana olevilta kallioilta. Onko tuttu kuva? Tämä kuva minulla on blogin sivupalkissa :) Jos minulta kysyttäisiin, kumpi on minun sielunmaisemani - järvi tai meri? Niin kyllä se meri olisi. Minä olen aikamoinen meren ihailija. Ihailen ja kunnioitan merta. 


Mökin aallonmurtaja, paitsi että se tekee tärkeää tehtäväänsä suojatakseen veneitä ja laituria isoilta aalloilta, niin murtajalla viihtyvät linnutkin mainiosti. Ja minähän en kyllästy lintujen katselemiseen. 



Rakastan saariston värisävyjä. Erilaisia sinisiä sävyjä, vihreitä, harmaita... Ja saariston mäntyjä, usein käppyräisiä. 




Nämä kaikki maisemat on otettu saarelta käsin.


Näitä saariston auringonlaskuja ei pidä unohtaa tästä tarinasta. Onneksi nykyään on digikamerat ja kuvaaminen edullista. 


Istua kalliolla tyynenä kesäiltana ja katsella merelle, ja nauttia luonnon kauneudesta...
tätä minä odotan kovasti.
Tuo kapteeni vain on levottomampi sielu, hän haluaa, että maisemat vaihtuvat. Ja silloin nostetaan purjeet. No, ne ovat toisia tarinoita ne. 

"Meren ääni on oikeastaan aika mukava." (Muumipappa ja meri)

** Tuulia 

32 kommenttia:

Krisse kirjoitti...

En yhtään ihmettele, että ikävöit noihin ihaniin maisemiin. Kyllä teillä on mahtava paikka! Meillä on myös kivistä tehty aallonmurtaja, mutta melkein joka talvi jäät ovat siirtäneet kiviä, joten sen ulkonäkö vaihtelee :)

Teija Hakula kirjoitti...

Huh! Mikä ihana mökkisaari! Saattaa olla, että olemme veneilleet joskus mökkivesillänne. Tuttavapariskunnalla on nimittäin mökki Ruotsalaisen saaressa, ihan siinä liki.
Uskon, että kaipaat mökille suunnattomasti. Noh, hyvää kannattaa hieman odottaa, nautinto on sitten sitäkin suurempi!
Ihanaa loppuviikoa <3

Marru kirjoitti...

Kyllä se meri on "ykkönen"... mökkiä meillä ei ole meren äärellä (miehen puolelta kyllä järvenrannalla), mutta merenrantoja pitää säännöllisin väliajoin päästä jalan kiertelemään. - Mikä ihaninta, vanhempani ostivat pitkästä aikaa veneen... nyt pääsen taas merelle mukaan :)

Tuulia kirjoitti...

Krisse :) Meillä uhrattiin sileä leipäkallio noille aallonmurtajan kiville, ja osa niistä on raudoilla kiinni kalliossa. Aallonmurtaja rakennettiin kun ruopattiin syväystä lisää tähän kotisatamaan. Hyvää tulevaa viikonloppua!

Tuulia kirjoitti...

Teija, olette varmasti veneilleet näillä vesillä Ruotsalaisten saari on lähellä, aukon toisella puolen. Kiitos ja Ihanaa viikonloppua myös. Teillä taitaa matka taittua mökille.

Tuulia kirjoitti...

Nuo järvi tai meri jakavat mielipiteitä; kummallakin on ansionsa. Minulla muuten ihan sama juttu, jos vaan mahdollista, niin kävelylenkeilläkin hakeudun mielelläni vetten äärelle - joen tai meren, kun täälläpäin asutaan. Ja meri kutsuu sinuakin kesällä. Hyvää viikonloppua!

Stadin Friidu kirjoitti...

Oi meri,koska sulle/saan laulaa lauluni?/Jo pakahduttaa kaipuu/mun paasirintani!/Oi,meri,mistä laulun/sa syntysanat sait?/Vuosmiljoonat ma saarron,/mut rintani on vait.

(Elina Vaara viimeinen säe runosta Kallio ja meri)

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Aivan ihanat mökkimaisemat teillä! En yhtään ihmettele, että on jo ikävä tuonne..:)

Sussi kirjoitti...

Onpa teillä ihanassa paikassa mökki!

Rva Kepponen kirjoitti...

Upeat maisemat! En yhtään ihmettele, että noihin maisemiin on jo kova ikävä.

arleena kirjoitti...

Veden äärellä on aina kaunista.
Auringonlaskut ovat kaunista katseltavaa.

ritva kirjoitti...

Ihanat maisemat,kyllähän tuonne mieli halajaa:)

Ansku kirjoitti...

Huhhuh, miten kauniita maisemia! Ja onpa todella upealla paikalla tuo teidän mökki! En tosiaankaan ihmettele että kaipaat tuonne jo kovasti. Aurinkoista loppuviikkoa sinulle :)

Tuulia kirjoitti...

Osasitpa valita oikean runon, Stadin Friidu. Ihan vielä ei ole merelle lauluni aika, mutta pian! Kiitos paljon!

Tuulia kirjoitti...

Kiitos Irmastiina! Pian saan laulaa merelle laulua! :) Kevät ja kesä tulevat vauhdilla.

Tuulia kirjoitti...

Kiitos Sussi! Maisemat on kyllä huikeat. Omat haittapuolensa tuossa saarimökkeilyssä on, mutta ne unohtaa, kun istuu kalliolla.

Tuulia kirjoitti...

Kiitos Rva Kepponen! Tuossa jo Sussille kerroinkin, että saarimökkeilyssä on haittana pitkä talvi. Mutta kyllä kesä sitten korvaa kaiken.

Tuulia kirjoitti...

Kiitos Arleena! Vesi vanhin voitehista, tuo lause sopii myös sielun hoitoon. Ja auringonlaskut kiehtovat.

Tuulia kirjoitti...

Kiitos Ritva! Ihana sana tuo halajaa. Runollinen. Sopii näihin tunnelmiin.

Tuulia kirjoitti...

Kiitos Ansku! Jäähileitä siellä vielä on, soiteltiin saaren kalastajalle. Joten kohta sinne pääsee. Samoin sinulle aurinkoista viikonloppua!

Vikki kirjoitti...

Teillä on erittäin kauniit mökkimaisemat, ymmärrän oikein hyvin että kaipuu kesään on suuri!

pike kirjoitti...

Kiitos lukijaksi tulosta ja kommenteista, Rymättylä on kaunista seutua, kun se meri on siinä lähellä, olen kerran sieltä ohi mennyt, upea mökki teillä, ei kai vain suomen paras, nyt on haussa suomen parasta mökkiä, eilen näin mainoksen.sieltähän se suomen paras koti oli.Mä rakastan merta, koska se on tässä lähellä, saaristoissa olen käynyt kemiössä ja velkualla, niin ja kustavissa karpaloita poimimassa.

Tuulia kirjoitti...

Kiitos Vikki :) Näin keväällä ilmestyvät saaristoon linnut, niitä on kiva seurata. Ja varmaankin viikonloppuna sinne pääsemme. Nämä aurinkoiset säät ovat sulattaneet kovasti jäitä.

Tuulia kirjoitti...

Kiitos, Rymättylä on oivaa kesäseutua. Mökki on jo vanha, mutta maisemat ovat ihanat. Mökki on niemen kärjessä, joten vain yhdessä suunnassa ei ole merta :) Kiitos kommentista, Pike :)

Matkatar kirjoitti...

Ihania kuvia! Olen samaa mieltä että onneksi digiaikana kuvaaminen ei juuri maksa mitään :) Kehittyy palon nopeammin!

Tuulia kirjoitti...

Kiitos Matkatar! Te olette niinkuin muuttolinnut - kesä Suomessa ja syksyllä etelään. Olen varsin innostunut valokuvaamisesta, kamera+puhelin aina matkassa. On ollut kiva seurata Barcelonaa, kiitos! Käyn vielä päivittämässä tietojani :))

CurryKaneli kirjoitti...

Ihanaa, että kesä tulee ja pääsee mökkeilemään. Niin odotan kesää ja auringon leikkiä merenlaineilla.

Hannah kirjoitti...

Saaristokaipuu on nostanut päätään täälläkin, liekö kevään ansiosta. Huomaan miettiväni, voisiko pian jo suunnata veneellä mökille. Vielä on vain jäätiköitä ja täytynee malttaa tovi mielensä.
Ihanat merimaisemat sinulla siellä! Kun on meren äärellä kasvanut, on se osa itseä, niin syvälle sydämeen asettuvaa. Kauniita keväthetkiä sinulle merentyttö!

Tuulia kirjoitti...

Hei CurryKaneli! Kesänodotusta sielläkin. Onneksi nyt on olleet hienot kelit... Ja kevät maaliskuussa.

Tuulia kirjoitti...

Kiitos Hannah! Isoisäni oli saaristolainen, ja äitini varttui yhdeksänvuotiaaksi saaristossa. Se on kai geeneissä tuo saaristolaisuus, vaikka itse olenkin kaupungissa varttunut.
Ihanaa, kun kevät tuli jo maaliskuussa. Merentyttö, oi miten ihanasti sanottu. Tuota nimeä kannan ilolla.
Kaunista kevättä, Hannah!

Lady of The Mess kirjoitti...

Voihan kesä! Mitä kuvia! Ihana on teidän saarenne! Blogistani löytyy sinulle haaste - jos ennen saarelle pääsyä ehdit tehdä, kiva;)

Tuulia kirjoitti...

Kiitos Lady! En noita merimaisemia kyllästy katsomaan :)Kävin kuittaamassa haasteen blogissasi.
Iloista pääsiäisen odotusta!