Translate

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Kesäretki Helsinkiin



Terveisiä teille kaikille, jotka olette mukana, vaikka hitaanlaisesti tätä blogia olen päivittänyt. Mutta tulee näitä kuitenkin...



Viime viikolla teimme kapteenin kanssa kesäretken pääkaupunkiseudulle.
 Ja siitäpä tulikin mukava retki.


Kapteeni oli kutsuttu piällysmieheksi, kun poikansa perheineen oli talonsa kanssa siinä vaiheessa, että pihaa tehtiin.Toim.huom. kutsun avomiestäni kapteeniksi veneilyharrastuksen vuoksi :) Paikalla oli kuorma-auto ja kauhakuormaaja. Siinäpä riitti katseltavaa niin pienelle punatukkaiselle tytölle kuin reippaalle legoinsinöörillekin, kun salaojia ja nurmikonpohjia tehtiin.

Tokoinrannan puistoonkin ehdittiin seikkailemaan. Pieni punatukkainen tyttö oli hämmästyksekseni varsin rohkea erilaisissa kiipeilytelineissä. Isoveljensä alle kaksivuotiaana oli paljon arempi, toki nyt oli veljellä meno toinen.





Muutakin jännää tapahtui. Käytiin porukalla ottamassa punkkirokotteet. Pieni punatukkainen tyttö lähti innoissaan kesäkassinsa kanssa saamaan piikkiä, kun ei tiennyt, mitä oli odotettavissa. No, reipas oli tyttö, vain pieni itku pääsi rokotuksen jälkeen. Vaan toinen kerta kahden viikon kuluttua voi olla jo totisempi paikka.



Ja mukava meno jatkui. Tapasimme pitkäaikaisen ystäväni Seijan ja hänen mainion miesystävänsä Kaivopuiston Mattolaiturilla. Se on kuulkaas kesän uusin menomesta Helsingissä. Shampanjaa ja jutustelua ja vielä seurasi yllätyskin... ystävämme veivät meidät Katajanokalle Maailmanpyörään. 


Finnair Sky Wheel on komea nähtävyys. Finnair on maailmanpyörän sponsori. Laitteen piti avautua jo vapuksi, mutta avajaispäivää jouduttiin siirtämään tarkistuksien takia. Maailmanpyörä on suurin maailmanpyörä Suomessa. Laite on 40 metriä korkea ja siinä on 30 ilmastoitua gondolia.   





Voi, miten riemukasta olikaan katsoa Helsinkiä lintuperspektiivistä. Vieläkin näen silmissäni 
Ortodoksisen kirkon kultaiset liekkikupolit, ja upean näköalan merelle. 
Tuohon härveliin kyllä palaan.

Iloisina palasimme kotiin. Ruoho oli kasvanut ja ulkovaraston maalaus oli kesken. Mutta kotihommiin oli taas kiva tarttuakin pienen kesäretken jälkeen.


Kaunista ja hyvää Juhannusta kaikille! t. Tuulia



16 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Teillä on ollut mukava helsinkin reissu:)

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Ritva! Todella mukava! Tuo pikkuväki on niin mainiota seuraa. Ja muut hauskuudet päälle. Iloista juhannuksen odotusta.

arleena kirjoitti...

Helsingissä on mukava käydä, siellä riittää katsomista, olin nimittäin minäkin viikonvaihteessa siellä.
Kauniita kuvia.

Mukavaa Juhannusta sinulle.
Toivotaan, että ilmat lämpenee.

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Arleena! Olen itse jonkinmoinen Helsinkifriikki, se on kiva kaupunki, ja siellä on mahdollisuuksia monenlaiseen tekemiseen.
Niinpä, nyt on ilmoja pidellyt. Toivotaan parempia juhannussäitä.
Hyvää Juhannusta myös Sinulle!

Teija Hakula kirjoitti...

Ihan huikea tuo maailmanpyörä! Niin ja mattolaiturikin! Siitä on ollut juttua useassa blogissa, taitaa olla kesän hittijuttu!

Hauskaa juhannusta!

Katinka kirjoitti...

Oi, pääsit jo Skywheelin kyytiin =D. Minä en ole vielä ennättänyt. Teillä on ollut mukava reissu pääkaupunkiseudulle. Ihanaa juhannusta sinulle ja läheisillesi!

Sussi kirjoitti...

Tuttuja paikkoja:)

Hyvää juhannusta!

Ansku kirjoitti...

Onpa teillä ollut kiva Helsingin reissu! Ihania kuviakin olet ehtinyt kaiken keskellä ottamaan :) Leppoisaa ja lämmintä juhannusta Sinulle!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Teija! Maailmanpyörät ovat aina kiehtoneet minua. Ja Mattolaiturillakin poikettiin, Turun "tytöllä" oli katselemista, siellä kun oli tuttuja kasvoja tv:stä.
Iloista Mittumaaria!

Tuula's life kirjoitti...

Katinka, se oli upeaa. Suosittelen todella! Oli kiva pieni retki, kiirettä piti, mutta mukavaa sellaista. Kiitos samoin, suloista Mittumaaria sinulle ja perheellesi!

Tuula's life kirjoitti...

Helsinki on kiva kaupunki! Suloista Mittumaaria!

Tuula's life kirjoitti...

Hei Ansku, kiitos! Reissu oli kiva, siihen mahtui paljon kaikkea. Ja kamera keikkui mukana. Suloista Mittumaaria sinulle ja perheellesi.

Kristiina K kirjoitti...

Kiva reissu teillä. Pitäisi kyllä itsekin tehdä reissu pääkaupunkiin, vaan aina se vaan jää.

Tuula's life kirjoitti...

Hei Krisse! Taitaa olla Turusta joutuisampi siirtymä Helsinkiin kuin Ahvenanmaalta. Ja meillä kun on vielä tuo miehen pojan perhe siellä, niin aika useasti tulee käytyä. Helsinki on kiva kaupunki, siellä on paljon tapahtumaa. Ihanaista juhannusta sinulle ja perheellesi!

Matkatar kirjoitti...

Olisi kyllä kiva päästä pitkästä aikaa maailmanpyörään! Mukavaa juhannusta!

Tuula's life kirjoitti...

Hei Matkatar! Maailmanpyörät ovat kiehtovia. Niissä on kiva istua ja ne ovat kauniita katsella. Mukavaa Mittumaaria!