Minulle tarjoutui oiva tilaisuus päästä tutustumaan Marimekon sydämeen, Helsingin Herttoniemeen, kun naapurin rouva pyysi minua mukaan "marimekkofanien" retkelle. Herttoniemessä on Marimekon pääkonttori, kangaspaino, malliompelimo ja kaksi myymälää. Iloinen bussilastillinen sitten meitä faneja lähtikin keskiviikkona Turusta Helsinkiin, ja muutama rohkea mieskin oli mukana.
Oppaat raidallisissa asuissaan johdattivat meidät portaita pitkin toiseen kerrokseen, jossa kankaita painetaan. Saimmekin tehdä mielenkiintoisen kierroksen kankaanpainannan maailmaan ja erilaisiin tekniikoihin. Kankaita painetaan tehtaalla 1,3 miljoonaa metriä vuodessa. Nykyään koneet painavat kankaat, mutta 1970 luvulle asti Marimekko-kankaat painettiin käsin, tosin metrimäärät olivat silloin pienempiä. Kuvia painosta ei saanut ottaa, opas kertoi, että painossa voi olla myös uusia, ennen näkemättömiä kankaita,
ja niistä ei saa päästä kuvia leviämään.
Kankaanpainannan jälkeen kävimme ostoksilla. Outlet-myymälässä oli kova tungos, menossa oli ystävämyynti ja tarjoukset olivat hyviä. Mitä minä ostin? Marimekon astioita syntymäpäivälahjaksi ja joululahjaksi sekä Esplanadi-sisustuskankaan. Lahjoja en taida esitellä :) Ja en vielä tiedä, mihin tuota sisustuskangastakaan käytän,
mutta allaolevassa kuvassa on ystäväni Pirjon idea kankaasta kotonaan.
Esplanadi-kangas ystäväni kotona. Hyvä sisustusidea. |
Maritori ruokki niin marimekkolaiset kuin meidät vierailijatkin. Ja ruoka oli mainiota!
Eteisaulassa oli hyvä maalaus Kirsti Paakkasesta.
Armi Ratian kuvaa ei näistä tiloista löytynyt. Vaan muistanpa erään jutun Armi Ratiasta. Armia huvitti, kun häntä pyydettiin usein esitelmöimään liikkeenjohdosta erilaisille yrityksille.
Hänen ainoa liikkeenjohdollinen oppinsa oli lause:
"Tulkaa kaikki katsomaan, olkaa hyvä, ostakaa!"
Nerokasta, se toimii!
Marimekon tulevaisuudesta kertoi Mika Ihamuotila Taloussanomissa mm. näin: "Onneksi aloitimme digitaalisuuden ajoissa. Vähittäiskauppa tulee muuttumaan täydellisesti. Marimekko myy tuotteitaan oman verkkokauppansa sekä kumppaneiden verkkokaupan kautta. Marimekko hankkii brändille kansainvälistä näkyvyyttä ulkomaisten kumppanien kautta. Yksi yhteistyökumppani on amerikkalainen vaateketju Banana Republic. Sen sivuilta löytyy Marimekkoa. Jos olisimme samalla tavalla Suomi-riippuvaisia kuin muutama vuosi sitten, Marimekko olisi nyt kriisiyhtiö."
Tässä yksi osallistuja selfietä ottamassa naistenhuoneessa :)
Marimekon historia ja tarina on kuin suuri seikkailu ja se jatkuu. Oli kiva käydä Marimekon paraatipaikassa Herttoniemessä pienen pienessä roolissa.
Ja Marimekon tarinaa seuraan jatkossakin.
Onko sinulla Marimekkoa? Vaatteita? Astioita? Muuta?
Mukavaa loppukuuta!
** Tuulia
26 kommenttia:
Voi on!!! - olen ollut marimekkofani koko ikäni - olisipa ollut ihana käydä tuolla - kiitos postauksesta - melkein kuin olisin ollut mukana.
Kiitos Anne! Tuolla oli kiva vierailla. Marimekko sai minustakin paremman otteen. Aikamoisen yrityksen on Armi Ratia aloittanut.
Hei!Olen käynyt Herttoniemen myymälässä,kun olen kyläillyt Helsingissä(olen asunut itsekkin siellä 10v)Ystäväni osti sieltä silloin kankaita.Marimekkoa löytyy kyllä kotoakin:paitoja ja tunikoita,laukkuja..verhoja..lakanoita.Nuo nyt muistan.Sinulla on ollut kyllä upea päivä!
Marimekko-fani olen minäkin. Herttoniemen tiloissa olen käynyt useita kertoja, Helsingissä asuessa sinne oli helppo mennä.
Ristomatti Ratian kirjassa Paha Poika kerrotaan tarkkaan Marimekon tarina, joka onneksi jatkuu.
Meillä on paljon Marimekkoa: verhoja, pöytäliinoja, pyyheliinoja, vaatteita ja laukkuja. Astioita ei juurikaan. Keittiössä on musta vahakangas Muija, ruokapöytään suunnittelen uutta liinaa, violetin sävyinen Saivu-kangas saattaa olla valinta.
Kiva juttu, että Turusta oli järjestetty kuljetus. Tuskin kukaan palasi Herttoniemestä tyhjin käsin.
Ihan mahtava retkipäivä teillä. <3 On Marimekkoa, Marimekko tullut jo mummin maidossa. Ihania juttuja tuolla, kaikkea uutta himoisin, mutta mitä tehdä kaikelle vanhalle. Siinäpä probleemi.
Todella hienoja kuvia olet taas ottanut, sinä kyllä osaat. <3
Kaunista loppuviikkoa ihanaiselle Tuulialle. <3
Monta kertaa on ollut tarkoitus mennä tuonne,mutta en olekaan mennyt,joten oli mukavaa nähdä paikka edes virtuaalisesti;kiitos Tuulia,kauniin näköistä tuolla:)
Hei! Siis tuttu rakennus sinulle. Ja niin se vain on, että Marimekkotuotteet ovat klassikkoja ja kestävät aikaa. Kiitos Anne, oli tosi hienoa päästä tutustumaan tähän legendaariseen firmaan ihan pääpaikalle.
Hei Marjatta! Minäkin olen lukenut tuon Ristomatti Ratian kirjan, ja siitä kovasti pidin. Rohkea ja erikoinen nainen oli Armi Ratia.
Ja nuo Marimekon tekstiilit ovat vertaansa vailla, sinulta niitä löytyykin.
Osasit arvata oikein, bussi oli täynnä Marimekon kasseja... ei varmaan kukaan lähtenyt sieltä tyhjin käsin.
Kiitos kommentista ja mukavaa tulevaa viikonloppua!
Kiitos Tiia! Sinulla on jo pitkät perinteet Marimekkoon! Hyvä sinun mummisi! Sinulla on paljon astiastoja, varsinkin kuppeja. Niillä pärjää enemmän kuin hyvin. Mutta eikös se ihmisen mieli ole kumma, uutta halajaa, vaikka paikkapulaa on.
Ihanaa tulevaa viikonloppua myös Tiialle. Mielessä varmaan kurkkii se San Francisco :)
Hei Jael! Ja kiitos, että virtuaalisesti sain viedä sinut Marimekkoon. Kyllä sinä varmaan jollakin tulevalla Suomen vierailulla tuonnekin poikkeat, uskon minä. Sinä kun olet kiinnostunut näkemään niin paljon. Ja mikä oli mielenkiintoista, paikalla oli monia japanilaisia. No, hehän tunnetusti ovat Marimekko-faneja.
Hyvää viikonloppua, Jael!
Kuullosti kivalta retkeltä! Minä en ole tuolla käynyt, vaikka lähellä asunkin. Mariskooleja olen kerännyt, ne ovat ihania.
Olipa mukava retki. Kauniita mustavalkoisia ja pelkistettyjä kankaita rapputasanteella.
Meiltä löytää vanhaa ja uutta Marimekkoa siis eri vuosikymmeniltä.
Vaatteita osta Marimekolra joka vuosi, enimmäkseen puseroita.
Harri Koskisen ja Anu Penttisen lasitavaraa olen ostanut Marimekosta
No toi olisi ollut unelmamatka minulle, Marimekko-fani kun olen. Ja kyllä löytyy Marimekon tuotteita: tunikoita 8kpl, laukkuja ehkä 10, verhoja, tabletteja, päiväpeitto, pyyheliinoja, nämä nyt ainakin noin äkkiä ajatellen muistui mieleen.
Tyylikäs rouva siellä peilistä katselee :)
Mariskoolit ovat ihania! Joulun alla niihin on kiva laittaa pähkinöitä ja rusinoita. Sinähän voit tuonne piipahtaa milloin vain on aikaa, kiva paikka tutustua. Ja Maritorin lounas on maittava.
Kiitos Arleena! Oli onnistunut retki ja hyvä aihe :) Tuosta rapputasanteen mustavalkoruutuisesta kankaasta on tehty myös mekkoja. Minua jotenkin kiehtoo se mekko... vielä on ostamatta. Se ei ollut tarjouksessa, on uutta tuotantoa.
Sinun kotiisi kyllä sopii hienosti Marimekon lasidesign.
Krisse, sinut tiesinkin Marimekko-faniksi. Voin hyvin kuvitella nuo tuotteet kauniiseen saaristolaiskotiisi. Ja laukkujakin noin monta :) Minullakin muutama, mutta ohi menet.
Ja peilistä pilkistää lämpimästi pukeutunut rouva, kiitos! Ja otinpahan selfien :)
Kiinnostava postaus!
Lapsuudenkodissani oli paljon Marimekkoa ja paitojakin minulla oli.
Kiitos Sussi! Oli kiva päivä ja Marimekko tarinoineen on varsin kiehtova. Marimekkoa tuntuu löytyvän jokaiselta - joko vanhaa tai uutta. Firman pitkä ikä tekee sen.
Sinä pääsitkin mukaan tosi kivalle retkelle :)
Marimekkoa löytyy perheestämme niin äidiltäni kuin meiltä tyttäriltäkin. Tuonnehan voisimmekin tehdä päiväretken ihan vaan kolmistaan. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta joka oli jälleen kerran täynnä hyviä ja innostavia kuvia! :)
Hei Ansku! Kiva ja mielenkiintoinen retki, olen iloinen, että pääsin mukaan. Marimekko on perustettu vuonna 1951 eli firmalla on jo historiaa takanaan pitkälti ja tuotteita monilta vuosikymmeniltä, joten niitä löytyy jo monesta polvesta.
Minulle jäi kovasti mieleen tuo lasipöytä pyörillä raidallisen sohvaryhmän keskellä, se tuskin on Marimekkoa, mutta upea se oli.
Kiitos kivasta kommentista! Ja mukavaa viikonloppua!
Mainio retki! Ja tuo Paakkasen taulu on upea! Luulen, että minulla ei taida olla mitään Marimekon tuotteita...(taidan olla huono suomalainen -ja vielä muotoilija heh)
Kiitos Matkatar! Retki oli antoisa. Kirsti Paakkasen kuva oli aulassa hyvin esillä, mutta Armi Ratiaa ei löytynyt. Taitaa olla aika suomalaista omistaa jotain Marimekkoa, ehkä jo siksikin, kun brändi on jo 50-luvulta, mutta eipä se jos omistaa tai ei omista, ketään huonommaksi suomalaiseksi tee. Maailma on täynnä kaunista designia. Ja siellä Barcrlonassa tuskin tunnetaan Marimekkoa :)
Mukavaa viikonloppua!
Taatusti oli mielenkiintoinen vierailu.. paljon kaunista on ollut näytillä♥
Kiitos Tuta! Sai paljon uutta tietoa Marimekosta ja kankaanpainamisesta ja historiaakin sivuttiin. Kaunista ja raikasta oli näytillä, niin voisi tuotteita kuvailla.
Viihtyisää viikonloppua!
Minäkin olen käynyt tuolla, mutta siitä on jo yli kymmenen vuotta =). Marimekkoa löytyy kyllä, minulla on myös sama kassi kuin sinulla on vessaselfiessä =D. Lisäksi rakastan niitä Marimekon ihania erikokoisia pussukoita.
Eikös ollutkin kiva paikka. Ja trendikäs paikka aterioida marimekko kattauksilla. Ihastuin tuon retken jälkeen vielä enemmän Marimekkoon.
Kiitos Katinka ja hyviä pyhiä!
Lähetä kommentti