Valkoinen hevonen saarella

Tuulia on  lempinimeni, jolla edesmennyt isoisäni minua kutsui ja myös lauloi minulle tuon ajan iskelmää Tuulia, Tuulia tuu. Tuulia-nimi on sittemmin kulkeutunut myös veneemme nimeksi. Ja tässä blogissani kerronkin Tuulian tarinoita mereltä ja mantereelta.

Viikko on taas vierähtänyt merellä ja Saaristomeren satamissa - tässä Helsingholmin tunnelmia.

Suositussa Helsingholmin vierasvenesatamassa meillä oli venetreffit - tavattiin  s/y Hanna ja s/y Helena miehistöineen. Mutta ennen iltaa päivän tapahtumiin.

Helsingholmin satamaa monet kutsuvat Saaristomeren helmeksi. Ja kaunis saari suojaisine lahtineen se onkin, ison väylän varrella. Jo 1920-luvulla saaren teki kuuluisaksi presidentti Lauri Kristian Relander, joka halusi käydä saarella, josta hänen veneenkuljettajansa oli kotoisin.

Saaressa myydään savukalaa, tuoreita sämpylöitä, piirakoita - nyt oli maukasta raparperipiirakkaa tarjolla. Ja siellä asustaa kotieläimiä ja sinisilmäinen albiinohevonen, Reibas  Skäriman (Reipas Saaristomies). Saaren isäntä Andersson kertoi, että Reibas on 11-vuotias Eestinhevonen, joka on asunut  saarella kahdeksan vuotta. Reibas on hankittu saarelle, jotta lapset voisivat sillä ratsastaa. Hevonen vain on vähän laiskahko,  muuten se on ihmisystävällinen, kiltti ja peloton. Reibas on varsin hauska persoona, se kulkee vapaana saarella ja käy hiekkarannalla uimassa. Isäntä kertoi myös, että Reibas osaa itse avata tallin oven, käy kurkkimassa asuintalon ikkunoista ja välillä nukkuu talon kuistin edessä. Se on oikeata pollen elämää se!

Illalla vietimme synttäreitä ja nimiäisiä s/y Hannalla. Mainio ja makoisa ilta shampanjan, Jurmon suolaisten tuliaisten ja muun pikkusuolaisen kera kruunasivat hienon päivän. Hanna oli kerännyt mustikoita, ja tuore, juuri paistettu mustikkapiirakka oli kuin piste i:n päälle.

Ja seuraavana päivänä matka jatkui Högsåran Keisarinsatamaan.