Translate

perjantai 28. elokuuta 2015

Idyllinen Högsåra



Helsingholmin leppoisista tunnelmista purjehdus jatkui idylliseen ja historialliseen Högsåran saareen. Högsårassa on kaksi satamaa, itäpuolen ja pohjoispuolen satama. Meille on tullut tavaksi kiinnittyä veneellä saaren pohjoispuolelle Keisarinsataman laituriin. Tällä puolen saarta myös Keisari Aleksanteri III vietti osan kesistään 1800-luvun loppupuolella. Historianhavinan voi melkein tuntea, kun noita sen ajan tunnelmia mielessäni pohdiskelen. Huvijahdit olivat isoja ja palvelijoita riitti. Kuninkaalliset matkustajat olivat pukeutuneet valkoisiin asuihin, naiset röyhelöihin ja päivänvarjoilla suojasivat hipiäänsä. Televisiossa on joskus näytetty hyvin säilynyt filminpätkä kuninkaallisten jahdista tässä satamassa, hyvin olen sen mieleeni tallentanut.  Kepeää ja charmikasta on ollut purjehtiminen kuninkaallisilla.



Vaan maailma on totisesti muuttunut. Enää ei ole kuninkaallisia isossa naapurimaassamme. Eikä Högsåran laiturissakaan valtavia jahteja näy palvelijoista puhumattakaan.
 

Högsåra on saarena varsin ihastuttava. Se on toiminut luotsisatamana aikoinaan ja edelleen vanhat luotsien talot ovat komeita mansardikattoineen. Luotsit olivat silloin tärkeitä valtion virkamiehiä ja saivat vaikutteita taloihinsa ulkomailta. Kylä on tänä päivänäkin hyvin hoidettu, siellä on kiva kulkea  - kuin menneessä maailmassa astelisi. 





Ja kun Högsåran saarella ollaan, pitää poiketa myös Farmors Caféen. Meillä oli vielä matkaeväinä Helsingholmista ostettuja savustettuja ahvenia, joten ajatuksena oli syödä kevyt salaatti ja niinpä maistelimme Farmorin uutuutta - herkkuja luomutapaspöydästä. 






Caféssa oli käynyt paljon väkeä, olihan viikonloppu ja suussasulavat leivonnaiset olivat tehneet hyvin kauppansa. Tähän on hyvä mainita, että saareen pääsee myös autolla, joten kauniista saaresta ja  Farmorin herkuista pääsevät muutkin kuin veneilijät nauttimaan.

Farmors Cafésta tepastelimme vielä saaren itäpuolen kyläsatamaan.Tässä tunnelmapaloja sieltä.






Ja lemmikkejäkään ei satamassa ole unohdettu. Koirien ja kissojen pystybaari :) 



Pieni Högsåran kierros on tehty. Verkkojen selvittäjä toivottaa kaikille mukavaa viikonloppua.
Nyt on myös muinaistulien viikonloppu, lauantaina saaristossa syttyvät tulet muistoksi heille,
 jotka eivät koskaan mereltä palanneet.


** Tuulia

22 kommenttia:

Pauliina/PauMau kirjoitti...

Onpa idyllinen paikka! Tapaspöytä, namnam. Kuulostaa ja näyttää herkulliselle :)

Anne, kirjoitti...

Ihana paikka 😍

Tuula's life kirjoitti...

Sitä Högsåra on, idyllinen. Siellä aika ja kiire unohtuvat. Oli vähän erilainen tapaspöytä, mutta kyllä maittoi. Hummustakin söi mieheni ensimmäistä kertaa ja tykkäsi.
Kivaa viikonloppua!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Anne! Högsåra on ihana keidas. Niinkuin menneessä maailmassa astelisi. Toistan tuon menneen maailman, mutta sellainen tunnetila saarella tulee.
Mukavaa viikonloppua!

Ansku kirjoitti...

Upeat postaukset näistä kahdesta ihanasta ja idyllisestä kohteesta (Helsingholm ja Högsåra), jotka olivat mielestämme viime kesän lyhyen veneilylomamme ehdottomasti parhaat kohteet ♥
Menneen maailman tunnetila todellakin valtaa mielen näillä saarilla astellessa :)

Kukkaiselämää kirjoitti...

Onpa idyllinen paikka!

Rva Kepponen kirjoitti...

Onpa suloinen paikka. Näitä veneilykohteita katsellessa iskee pienehkö veneilykuume :)

ritva kirjoitti...

Upeita kuvia:)

Tuula's life kirjoitti...

Lämmin kiitos Ansku! Helsingholm ja Högsåra ovat niin suloisia paikkoja. Erilaisia, mutta molemmat niin viehättäviä kohteita. Kävimme myös Örön saaressa, se vei sydämeni. Kirjoitan saaresta pienen tarinan sopivan ajan tullen.
Ihanaa sunnuntaita!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Satu! Högsåran idyllissä on kiva kulkea. Se on erilainen saari. Yleensä talot ovat pieniä saarilla, kalastajakyliä, kun ovat. Mutta Högsåran talot ovat komeita vaan niin viehättäviä puutarhoineen.
Hyvää tulevaa viikkoa!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos rva Kepponen! Högsåra valloittaa. Tiedän tuon tunteen, kun veneilykuume iskee :) Saaristossa on tosiaan kiehtovia kohteita ja erilaista historiaa saarissa. Tämän kesän uusi kohde on Örö - sekin vei pienen palan sydäntäni.
Mukavaa tulevaa viikkoa!

Tuula's life kirjoitti...

Saarten kulkija kiittää ja lähettää lämpimät terveiset sinulle!

maiju kirjoitti...

Voi kun ihanan näköistä. Upeat maisemat ja varmasti upeat fiilikset saatu.

Vikki kirjoitti...

Viehättävä postaus!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos paljon Maiju! Högsåra kyllä antaa hyviä fiiliksiä. Kesä ja saaren tunnelmat - kepeätä ja suloista.

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos paljon Vikki. Kiva, jos sain Högsåran tunnelmia kuvattua. Siellä on viehättävää.

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Ihania maisemia ja ooh mitä kakkuja! On sinulla ollut kyllä aivan mahtavaa menoa ja meininkiä. Ja nämä sun kuvat. <3

Marianna kirjoitti...

Saariston tunnelmaa ei voita mikään! Ihania kuvia ja maisemia :)

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Tiia! Högsåra on ihana ja Farmors Cafen herkut ruhtinaalisia :) Täältä lähdettiin vielä Örön saarelle, ja se vei sydämeni - no ainakin pienen osan siitä.
Lempeätä syyskuuta!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Marianna, sinä vuonojen neito!
Saariston tunnelmat ovat kyllä ihan omanlaisiaan. Högsårasta purjehdittiin Örön linnakesaarelle. Saaren maisemat olivat uskomattomia.
Lempeätä syyskuuta!

Tuula - Villatuta kirjoitti...

Kerrassaan upeita kuvia! Örön saarella en ole koskaan käynnyt,
jospa ensikesänä sitten.. se näyttää kyllä tutustumisen arvoiselta paikalta:)

Tuula - Villatuta kirjoitti...

Ps. Högsårassa olen käynyt ja Farmors Cafe on tuttu paikka. Olen kotoisin Kemiönsaarelta ja tuo ylemmän postauksen Örön saari, joka kuuluu Kemiönsaareen on mulle aivan vieras paikka.
Ehdottomasti laitan sen meidän matkakohteeksi ensikesänä. Kiitos Tuulia vinkistä :)