Translate

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Barcelona - Ciutadellan puisto


Kevät on hyvä aika tutustua Barcelonaan. Turisteja on vähemmän kuin kesäkuukausina, ja puitten lehdet ovat vielä niin pieniä, että näkee kaupungin kauniit talotkin selvästi. Joskus voi kyllä kevätsadekin yllättää, onneksi lomallamme vain yhtenä päivänä. 

Onnea on kävellä puistossa... ja tanssia.
Piipahdetaan aluksi viehättävään Ciutadellan puistoon.  Se oli vain lyhyen kävelymatkan päässä hotellistamme. Moni muukin oli sinne matkalla :) 













Ciutadella-puiston upea suihkulähde. Sen suunnitteluun osallistui aikanaan myös nuori opiskelija Antoni Gaudi. 



Puiston valtavan mammutin kanssa haluavat kuvauttaa itsensä niin lapset kuin aikuisetkin. 
Ja pikkujärvellä voi myös soudella. 




 Ciutadella-puiston tanssilavakulttuuria...








Ciutadellan puistossa tanssitaan sunnuntaisin. Oi, oli niin kiva katsella taitavia tanssijoita. Lattarirytmit soivat ja ihmiset tanssivat. Tanssi on rajaton riemu. Mitä pidemmälle iltapäivä ehti, sitä tiheämpi oli tunnelma lavalla. 



Tässä leppoisassa puistossa sijaitsee myös Katalonian parlamentti. Kauniissa ympäristössä saavat parlamentaarikot työskennellä.


Ja kahvihammasta alkoi kolottaa. 
Näihin kuviin ja tunnelmiin. "Sarja jatkuu..." :) 

Aurinkoista sunnuntaita!
** Tuulia



31 kommenttia:

Matkatar kirjoitti...

Kivat kuvat tutusta puistosta, hyvä alku Barcelonalomalle! :D

Lady of The Mess kirjoitti...

Kiitos kuvista - kyllä taas matkahammasta kolottaa...
Oikein hyvää pääsiäistä!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Matkatar! Ihana Ciutadella! Hieno vihreä keidas keskellä kaupunkia. Tuli muuten otettua paljon kuvia. Mahtava kaupunki. Kierros jatkuu...
Aurinkoista päivää!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Lady! Tuo matkahampaan kolotus on tuttua. Siihen löytyy lääke :)
Hyvää pääsiäistä! <3

CurryKaneli kirjoitti...

Onpa kauniita kuvia. Olemme joskus liki 30 vuitta sitten olleet Interrail reisulla Barcelonassa, mutta emme käyneet tuossa puistossa silloin.
Kiva nähdä jatkossa mitä muuta mielenkiintoista olette nähneet.

Stadin Friidu kirjoitti...

Tuulia. Barcelonassa en ole ikuna ollut,nyt kävin.Oli aikoinaan aikeena,vaan jäi.

Kaikki B:ssä käyneet kehuneet ja nyt taitavasti otetut kuvasi vahvistavat. Odotan suurella kiinnostuksella jatkoa.



Uraaiti kirjoitti...

Voi, kyllä tuli ikävä Barcelonaan... Kevät on varmasti ihan paras aika matkustaa sinne! Minustakin tuo Ciutadellan puisto oli tosi ihana paikka.

ritva kirjoitti...

Kauniita kuvia. Hyvää pääsiäistä:)

Sussi kirjoitti...

Komea paikka, kiva nähdä sieltä kuvia

Mantelilaakson Susanna kirjoitti...

Lumoava Barcelona!!
Höyhenen kepeää pääsiäisen jatkoa sinulle!

Jael kirjoitti...

Kauniit kuvat kauniista puistosta;olen itsekin tuolla ollut Barcelonan reissulla:)

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos CurryKaneli! Sinä olet interreilannut, se on varmasti ollut hauskaa aikaa ja maailmaa on tullut nähtyä. Minulta interreilaaminen on jäänyt kokonaan väliin, joskus aikoinaan harmittelinkin sitä...
Mukavaa pääsiäisenjatkoa!

Tuula's life kirjoitti...

Stadin Friidu, niin se on, ettei joka paikkaan ehdi. Olet kuitenkin paljon muuta maailmaa nähnyt.
Täytyy sanoa, että odotin Barcelonan olevan mahtava kaupunki, enkä pettynyt.
Kiitos mukavista sanoistasi kuvien suhteen. Tuossa puistossa tuli käytyä pariin otteeseen, kun se oli lähellä hotellia, se vaan oli niin ihastuttava paikka, siellä oli niin leppoisa tunnelma. Ja jatkoa tulee... tästä tulee samalla itsellekin jonkinlainen matkamuistio.
Hyvää pääsiäisenjatkoa!

Tuula's life kirjoitti...

Vai, tuli sinulle ikävä Barcelonaan. En yhtään ihmettele. Se on ihastuttava kaupunki. Ciutadellan puisto valloittaa, ihana keidas keskellä kaupunkia. Sen leppoisasta tunnelmasta tykkäsin.
Hyvää pääsiäisenjatkoa, Uraäiti!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Ritva. Näitä kuvia oli kiva ottaa, tuolla puistossa oli niin hyvä fiilis.
Hyvää pääsiäisen jatkoa!

Tuula's life kirjoitti...

Eikös olekin! Minulle oli uutta tietoa tuo, että Antoni Gaudilla oli jo sormensa pelissä tuon hienon suihkulähteen teossa, tosin yksinään hän ei sitä vielä suunnitellut. Kiitos Sussi ja hyvää pääsiäisen jatkoa.

Tuula's life kirjoitti...

Susanna, tuo on oikea sana Barcelonasta, lumoava! Ihanat talot, omanlaisensa arkkitehtuuri, puistot, nähtävyydet... kaikki.
Suloisesti sanottu.... kiitos samoin sinulle!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Jael! Tuo puisto veti minua kummasti puoleensa. Kun kuulin, että sen lavalla sunnuntaisin tanssitaan, niin ihan pakkohan sitä tanssin iloakin oli mennä katsomaan. Tuttu paikka sinulle.
Hyvää pääsiäisen jatkoa!

Kaisa kirjoitti...

Ihana Barcelona, ollappas tuolla ! Mukavaa alkanutta viikkoa

Anne kirjoitti...

Kauniita kuvia ja tunnelmia.Lomakuvia on aina kiva katsella..Näihin ihan pysähtyi hetkeksi.Kiitos :)

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Kaisa! Samaa pohdin minäkin, vaikka vasta tuolta on tultu. Barcelona valloitti. Täytti odotukset.
Aurinkoista maanantaita!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Anne! Barcelona oli hurmaava kaupunki. Kiva kun kuvat pysäyttivät. Yritinkin pysäyttää kuviin tuon ihanan puiston tunnelmaa.
Aurinkoista maanantaita!

Ansku kirjoitti...

Mielettömän upea ja monimuotoinen puisto! Kiitos näistä kauniista kuvistasi :)

Tuula's life kirjoitti...

Kyllä Ansku! Ihastuttava puisto keskellä kaupunkia. Ja monimuotoinen, niinkuin sanot. Siellä oli picnic-alueet, eläintarha ja kaikki tämä mitä olen yrittänyt ikuistaa. Ihana Ciutadella!
Keväistä viikkoa!

Anne kirjoitti...

Ihania kauniita kuvia! Kiitos kun jaat ne kanssamme:)
Itse en vielä ole Barcelonassa saanut vierailla, muuten kuin kerran ohiajomatkalla vain. Vaikuttava kaupunki!

Tuula's life kirjoitti...

Barcelona on hieno! Jossakin vaiheessa varmaan "eksyt" sinne. Käy silloin Ciutadellan puistossa, jos vain on aikaa. Minä ennen Barcelonaa tein sellaisen pienen agendan, mitä haluan nähdä. Ja niin vain kävi, että kaikkea en ehtinyt...
Kiitos käynnistäsi blogissani ja hyvää loppuviikkoa!

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Anne! Tuo ylempi viesti on sinulle. Mukavia päiviä sinne Andalusian kauniisiin maisemiin!

orvokki kirjoitti...

Kaupunki, joka on nro 1 minun haaveissani, jonne todella haluaisin mennä.
Ihanat kuvat, ja veit kivasti kaupungin tohinaan. Kiitos.

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Orvokki! Ihana, kiehtova kaupunki. Loistava haave sinulla. Minä huomaan tämän tästä palaavani ajatuksissani Barcelonaan, vaikka kotona on jo oltu yli viikon.
Kaunista, keväistä viikonloppua!

Kassulan tarinoita kirjoitti...

Oi ihanuus tätä puistoa. Ja tuo tanssipaviljonki <3 Gaudin käden jälkeä on joka puolella kaunista kaupunkia. Oi ihana Barcelona. Ihania nämä puistokuvat :)

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Pirjo
Tuo Ciutadella oli niin satumainen puisto. Meillä oli hotelli sitä lähennä, joten pariin otteeseen siellä käytiin. Ja tuo sunnuntaipäivä oli loistopäivä vierailla siellä... nuo tanssit olivat katsomisen arvoiset. Ihmiset todella osasivat tanssia lattaritansseja. Hyvänmielen puisto!