Translate

torstai 2. huhtikuuta 2015

Niklas-myrsky ja lentomatkailua



Kerron tässä jutussa, mitä tapahtuikaan sekä meno- että tulomatkallamme lentoliikenteessä matkallamme Barcelonaan. Tuosta upeasta kaupungista kirjoittelen myöhemmin.

Lähdimme Helsingistä Münchenin kautta Barcelonaan tiistaina 24.3. aikaisin aamulla Lufthansan koneella. Menomatka sujui mainiosti ilman kommelluksia. Kun olimme saapuneet Barcelonaan ja hotelliin, niin avasin kännykän. Siellä oli kaksi huolestunutta viestiä, joissa kysyttiin missä olemme. Vastasin, että olemme juuri tulleet Barcelonaan. Ystäväni Irmeli siellä oli huolissaan, hän oli juuri kuullut radiosta, että Lufthansan Barcelonan kone oli törmännyt Alppeihin. Irmeli ei tiennyt lentoajankohdastamme eikä reiteistämme, siksi kyseli.
Avasimme iltalehdet samantien. Turmakone oli ollut matkalla Barcelonasta Düsseldorfiin; me vastakkaiseen suuntaan - Münchenistä Barcelonaan. Sellainen yhtäläisyys kuitenkin matkassa oli, että samaan aikaan turmakoneen kanssa ylitimme Alpit. Turmakoneessa oli ollut luokkaretkeläisiä, jotka  myös menehtyivät. Barcelonassa oli paljon iloisia ja äänekkäitä luokkaretkeläisiä, ja heidän näkemisensä aika ajoin muistutti tuosta turmasta. Surullinen ja järkyttävä tapahtuma. 

Vaan meillä loma jatkui kauniissa Barcelonassa, kirjoittelen siitä myöhemmin. 


Se oli menomatka ja samantien paluumatkaan... reittinä nyt Barcelona-Frankfurt-Helsinki.  Ja toki tuo maailman suurin matkustajakone Airbus A380 piti kuvata Barcelonan kentällä ennen lentoamme :)



Istuimme tyytyväisinä koneessa (siis ei tuossa edellä kuvatussa, vaan  Airbus A320:ssä), kun tuli ilmoitus, että kone ei lähde ajallaan, syynä ovat kovat tuulet. Jonkin ajan kuluttua tuli ilmoitus, että koneessa on kaksi ylimääräistä laukkua, ne pitää tarkistaa.
Peräjälkeen astui jokainen matkustaja rappuset alas koneesta kentälle tunnistamaan omat laukkunsa. Siellä oli tosiaan kaksi ylimääräistä laukkua, ja ne lähtivät "omiin osoitteisiinsa". Kapteeni pyyteli anteeksi matkustajilta tätä pyöritystä, mutta "turvallisuus on ykkösasia", sanoi hän.
Tämän ymmärisivät kaikki matkustajat.



Vielä vähän odotusta ja lopulta pääsimme lähtemään Frankfurtiin neljä tuntia myöhässä. 


Laskeutuminen Frankfurtin kentälle  onnistui hyvin tuulesta huolimatta, mutta kentällä vallitsikin sitten aikamoinen kaaos; ja syykin selvisi - Niklas-myrsky! Se oli riehunut Saksan päällä koko päivän tehden aikamoista vahinkoa. Sekä lentoliikenne että rautatieliikenne olivat sekaisin. Münchenissä oli jouduttu mm. evakuoimaan päärautatieasema,
 koska pelättiin aseman katon romahtamista. 

No, niin siinä kävi, ettei Suomen koneisiin enää ehditty. Lufthansan  service- jonoon vaan jonottamaan satojen muiden matkustajien kanssa. Käsittämättömän nopeasti jono eteni ja virkailijat järjestivät asioita parhain päin matkustajille. 


Lufthansa tarjosi meille hotellin, taksit, illallisen ja aamiaisen. Sekä pienet laukut t-paitoineen, hammasharjoineen ja -tahnoineen, koska matkalaukut olivat ties missä. Ja ihana virkailija vielä pahoitteli ja pyyteli anteeksi viivytystä. Loistavaa palvelua. Minkäs myrskylle mahtaa...


Taksiin ja hotelliin. Marriott-hotelli tarjosi ylellisen yöpymisen meille väsyneille matkaajille. 


"Kun silmäni mä auki sain..."




Kun avasimme verhot aamulla, niin komeat olivat näkymät 33. kerroksen huoneestamme. 


Aamiainen, ja ylimääräinen lomapäivä Frankfurtissa. Ei huono! 
Iltakoneella Suomeen, joka sekin oli myöhässä, mutta ihmekös tuo. Edellinen  päivä Niklas-myrskyineen oli ollut kova koitos Frankfurtin (ja Münchenin) lentoliikenteelle.
 Iso kiitos Lufthansalle, joka hienosti hoiti kaoottisen tilanteen. 

Millaisia "seikkailuja" sinulla on ollut lentokoneella matkatessa? 

Ja kiitos teille kaikille, jotka olette lukeneet ja  kommentoineet edellistä postaustani. En matkalla  ehtinyt vastata, mutta palaan niihin vielä, kunhan "oleudun". 


Iloista Pääsiäistä kaikille! 
** Tuulia 
  
Ps. Olen pahoillani usean kuvan laadusta, ovat nopeita tilannekuvia kännykällä.

28 kommenttia:

Teija Hakula kirjoitti...

Ou nou! Noista kommelluksista selvitäkseen täytyy olla kyllä lehmän hermot! Mutta onhan se niinkin, että lentäessä sattuu ja tapahtuu. Siihen täytyy varautua aina kun nousee siiville.
Itselleni ikimuistoisin tapahtuma oli paluumatka Liettuan Vilnasta Helsinkiin. Toimin emäntänä/ matkanjohtajana porukalle, joka koostui maakuntamedioiden päätoimittajista. Kun saavuimme lentokentälle huomasimme näyttötaululta, että lentomme Vilnasta Helsinkiin on peruttu konerikon vuoksi. Olin aivan kauhuissani, miten kiireiset päätoimittajat tähän uutiseen reagoisivat. No ei muuta kuin bussilla takasin hotellille. Tilasin seurueellemme pöydät täyteen samppanjaa ja vietimme ihan mielettömän hauskan iltapäivän kuohujuomaa lipitellen.Illalla luotsaisin iloisen seurueemme takasin kentälle, jossa selvittelen kaikille kahdellekymmenelle uudet jatkolennot kotimaassa ja osalle yöpymisen Helsingissä, kun eivät enää ennättäneet samana päivänä kotimaan jatkolennoille. Loppu hyvin kaikki hyvin, hauskan kommelluksen johdosta saimme pitää päätoimittajat vieraitamme yhden extrapäivän 😄 Kukaan ei onneksi ollut kommelluksesta moksiskaan vaan iloitsivat yhdestä ylimääräisestä matkapäivästä.
Iloista pääsiäistä Tuulia <3

Ansku kirjoitti...

No johan oli kommelluksia kerrakseen! Traaginen lentoturma on pyörinyt varmasti itse kunkin mielessä pitkin viikkoa.
Hienoa että teillä palvelu ongelmista ja vastoinkäymisistä huolimatta pelasi ja pääsitte turvallisesti kotiin. Tervetuloa takaisin ♥
Ooh, miten upeat maisemat 33. kerroksen hotellihuoneesta avaituivatkaan, kiitos kun jaoit ne kanssamme :)
Ihanaa pääsiäistä sinulle Tuulia ♥

Marru kirjoitti...

No huh... ja mun lentopelkoni vahvistui jo pelkästään täältä kotisohvalta käsin!
- Onneksi teillä oli muuten hieno matka :)

Anne kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anne kirjoitti...

Olipa seikkailua jo pelkissä matkoissa.Kiva,että siihen sisältyi myös upeita yllätyksiä.Oikein mukavaa pääsiäistä sinulle!

Rva Kepponen kirjoitti...

Lufthansa hoitaa nuo koneesta poisjäännit yleensä moiteettomasti ja tehokkaasti.

Olen matkustanut työn puolesta aika paljon. Yllättävän vähän on mitään outoja juttuja sattunut. Pohjaa pitää helmikuinen lompakkovarkaus Istanbulin lentokentällä, jonka takia jäin koneesta ja hetken aikaa vaikutti siltä, että edessä on piiiiitkä bussimatka Ankaraan hankkimaan suurlähetystöstä uutta passia. Onneksi pääsin seuraavana päivänä kotiin rajavartiolaitoksen lupauksella ilman passia.

Jael kirjoitti...

Varmaankin oltiin huolestuneita kun sattui samalle päivälle tuo reissu.Ja todella hienosti hoiti Lufthansa tuon myöhästymistilanteen;plussaa heille:)
Aika kaaosmainen paluumatka kuitenkin teillä mutta hyvä että pääsitte sitten lopuksi hyvin perille.

Anu T - Arjen timantteja kirjoitti...

No johan teillä on ollut matkat! Onneksi loppu hyvin kuitenkin ja jos en aivan väärin ole ymmärtänyt, niin lentomatkojen välissä ollut aika sujui kommelluksitta. Tervetuloa takaisin kotiin ja mukavaa pääsiäistä!

CurryKaneli kirjoitti...

Onneksi pääsitte turvallisesti edestakaisin vaikkakin hieman suunnitelmasta poiketen.
Mun täytyy koputtaa puuta, mutta toistaiseksi ollaan selvitty lennoista ilman kummempia ongelmia.

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

No huh, onpas ollut kommelluksien matkat, mutta upeasti Lufthansa järjesti väsyneille yösijaa☺!
Mielenkiinnolla odotan juttua Barcelonasta!
Mukavaa pääsiäistä☺!

Tuula's life kirjoitti...

Loppu hyvin kaikki hyvin!
Tiedän, että toimittajat ovat joustavaa väkeä, sinunkin juttusi sen kertoo. Ja niinhän se on, että matkoilla sattuu isompia ja pienempiä kommelluksia ja seikkailuja. Turmakoneen tapahtumat kyllä pistivät laittamaan omat seikkailut oikeisiin mittakaavoihin. Mikäs oli odotella uutta lähtöä päivän myöhästymisestä huolimatta, kun kaikki oli hyvin!
Iloista pääsiäistä Teija <3

Anne kirjoitti...

Voi sentään, olipa hurja reissu!
Täälläkin on paljon puhuttanut tuo traaginen onnettomuus.
Onneksi päivä Frankfurtissa meni hyvin!
Ihanaa pääsiäistä!

maiju kirjoitti...

Kommelluksia satuu. Toi lento-onnettomuus oli todella, todella ikävä asia ja ikäväkseni sen teki myös se, että niin moni nuori siellä henkensä menetti :(

Tuula's life kirjoitti...

Niinpä, onnellisia kommelluksia meillä. Tuo lentoturma näkyi Barcelonassa lomamme aikana, kun julkisissa rakennuksissa oli liput puolitangoissa. Suurin osahan uhreista oli espanjalaisia ja saksalaisia.
Mutta Barcelona oli ihastuttava kaupunki, "palaan" kaupunkiin, kun tämä pääsiäispyöritys helpottuu.
Ja kiitos kotiintulotoivotuksesta ja ihanaa pääsiäistä, Ansku 💛

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos Marru! Tiedän monta lentopelkoista, se taitaa olla aika tavallista. Autoliikenteeseen verrattuna lentoliikenne on kuitenkin turvallista. Mutta tosiaan hurja oli tuo lentoturma, surullinen tapahtuma, jota ei olisi tarvinnut tapahtua!
Meillä oli hieno matka ja Barcelona sykähdytti. Odotin paljon kaupungilta ja odotukseni täyttyivät.
Hyvää pääsiäistä, Marru! 💛

Tuula's life kirjoitti...

Matkoissa oli enemmän seikkailuja ja yllätyksiä kuin Barcelonassa :) Siellä sujui kaikki hyvin ja onnistuneesti hotellia myöten. Ja kaupunki oli kiehtova. Yritän jossakin vaiheessa kertoa kaupungista, miten minä sen koin.
Ihanaa pääsiäistä sinulle, Anne! 💛

Tuula's life kirjoitti...

Rouva Kepponen, olen kanssasi samaa mieltä, Lufthansa hoitaa hommat hienosti.
Luin tuosta lompakkovarkaudesta blogissasi. Matkoilla sattuu monenmoista, mutta kummasti niistä selviää, vaikka tilanteet tuntuvatkin ensin paikan päällä toivottomilta. Sinäkin pääsit kotiin passitta.
Hyvää ja rauhallista pääsiäistä :)

Tuula's life kirjoitti...

Ystäväni Irmeli tosiaan oli kuullut autoradiosta Barcelonan koneen pudonneen, muisti, että olimme matkalla sinne ja sanoi, että oli pakko laittaa tekstaria heti.
Minä myös annan Lufthansalle täyden kympin tuosta kotimatkan järjestelyistä. Kyllä siellä kentällä virkailijat hiki otsassa hakivat sadoille ihmisille jatkolentoja tai muita järjestelyjä. Ja monet matkustajat olivat aika kärttyisiä matkan keskeytymisen takia. No tilanne oli kaoottinen, olihan force major-tilanne päällä. Myrsky on myrsky.
Vaan kotona ollaan, pääsiäisjärjestelyt vähän kärsivät, ei muuta. Ja yhtä kokemusta rikkaampia ollaan.
Ihanaa pääsiäistä Jael 💛

Tuula's life kirjoitti...

Hei Anu! Matkoissa oli jännitystä ja erilaista meininkiä. Mutta loma Barcelonassa onnistui hienosti, siellä meni kaikki nappiin, säät suosivat, hotellin sijainti oli mainio ja kaupunki tarjosi parastaan. Kirjoittelen siitäkin, mutta jotenkin piti purkaa nämä matkaseikkailut ensin.
Kiitos Anu ja hyvää pääsiäistä! 💛

Tuula's life kirjoitti...

Kiitos CurryKaneli! Tekin olette kovasti matkustelleet, mutta kaikki on aina mennyt suunnitelmien mukaan. Aika harvinaisia tällaiset tilanteet ovat ja ymmärtääkseni kevätmyrskyt ovat vielä harvinaisempia kuin syysmyrskyt. Ja turvallisuus on lentoliikenteessä kaiken a ja ö. Vaikka tulisikin myöhästymisiä.
Hyvää pääsiäistä sinulle 💛

Tuula's life kirjoitti...

Hei Hanne! Oli tosiaan erikoiset matkat. Ja niinkuin tuossa jo olenkin kiittänyt, Lufthansa hoiti tilanteet mallikkaasti. Ja Barcelona-sarja :) alkaa, kun ehdin koneelle.
Ihanaa pääsiäistä sinulle! <3

Tuula's life kirjoitti...

Hei Anne! Tuo onnettomuus oli niin uskomaton. WTC- onnettomuuden jälkeen tuli tuo oven turvalukitus, ettei kukaan pääse matkustamoon ja nyt tuo turvalukitus koitui onnettomuudeksi.
Päivä Frankfurtissa oli lomaextraa, kiitos Lufthansan. Ja loppu hyvin - kaikki hyvin.
Ihanaa pääsiäistä sinulle <3

Tuula's life kirjoitti...

Piti sanomani, ettei kukaan koneesta pääse ohjaamoon. Ja nyt ohjaamossa oli se "paha". Ja turvalukituksesta tuli loukku.

Tuula's life kirjoitti...

Maiju, niin sattuu. Ja myrskyille ei kukaan mahda mitään. Ja Lufthansa teki parhaansa, täydet pinnat annan. Tuo onnettomuus satutti, jotenkin se tuli lähelle, kun samaan aikaan ylitimme Alppeja turmakoneen kanssa. Me pääsimme perille, turmakone ei. Barcelonassa oli paljon luokkaretkeläisiä ja heidän näkemisensä muistutti turmakoneen nuorten kohtalosta. Surullinen ja turha tapahtuma.
Ihanaa pääsiäistä sinulle Maiju! <3

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Ylimääräinen yö on kiva ylläri kun nimenomaan aurinkoinen asenne ratkaisee. <3 Näinhän se tuossa matkustuksessa on, että kun yksi palanen sortuu syntyy dominoefekti.

Omalla kohdalla on laskeutuminen Tallinaan sivutuulessa hirmuisessa myrkyssä aikana jona rakastin lentämistä, mutta kun näin kauhun kaikkien kanssamatkustajien silmissä iski järjetön pelko. Mieskin harjaantunut matkustaja totesi "osuutaankohan kiitorataan", olin raskaana tuolloin ja tuon tapahtuman jälkeen olen pelännyt jonkin verran lentämistä. Se huojunta oli niin kamalaa, etenkin kun lopulta ymmärsin pelätä. ;) Miehelläni oli kiirus Australiasta firman isoihin synttärijuhliin, mutta kappas tuhkapilvi. Joten Ausseista, Bangkokiin, Bangkokista Kreikkaan, Kreikasta viisumi Venäjälle kelakorttia näyttäen ;) Venäjälle lennettiin oli tuhkapilvi tai ei ja junalla kotiin. OLipahan aikamoinen reissu. Minunkin piti matkustaa tuolloin Latviaan, mutta oma reissu peruuntui.

Mukavaa pääsiäistä <3

Tuula's life kirjoitti...

Huomenta Tiia! Hyvä sana tuo dominoefekti, sitä se on. Tuulissa ja myrskyissä on vaikeaa nousta ja laskeutua. Ja sinullekin tuosta Tallinnan tapahtumasta on jäänyt jonkinlainen lentopelko päälle. Ja tuhkapilvi vaikutti teidänkin elämäänne, se oli varsin erikoinen ilmiö lentoliikenteessä, se kyllä sekoitti totaalisesti Euroopan lentoliikenteen.
Aurinkoista sunnuntaita sinulle täältä maankamaralta <3

Kassulan tarinoita kirjoitti...

Huh, ihan kananlihalla olen kun ajattelen sitä lentoturmaa ja ymmärrän ystävienne huolen kun uutisesta ovat kuulleet. Omaan tulevaan matkaani tuo onnettomuus vaikutti niin, etten meinannut saada nukuttua moneen yöhön. En tykkää lentämisestä ja lento-onnettomuus ajallisesti niin lähellä omaa matkaa pyöri mielessä. Kamala tragedia, kun syy lopulta selvisi.
Luonnonvoimat on ohittamattomat. Niiden kanssa on eläminen. Mukavaa, että saitte hyvää palvelua ja hienon majoituksen. Toooosi hulppeat maisemat sieltä 33. kerroksesta :)

Tuula's life kirjoitti...

Voi Pirjo, sinullakin on mielessä pyörinyt tuo lento-onnettomuus, kun teillä oli matka Barcelonaan jokunen päivä siitä. Meitä Barcelonassa onnettomuudesta muistuttivat koululaisjoukot, kun heitä näki, niin tuli nuo turman nuoret uhrit mieleen. Ja sitten suruliputuksia oli yrityksissä ja virastoissa. Suurin osa menehtyneistä kun oli saksalaisia ja espanjalaisia.
Ja oli tuo tulomatkakin aikamoista seikkailua... onnellista sellaista. Tuli ylimääräinen päivä Frankfurtissa. Nyt on mukava ollut katsoa "Kahden keikkaa", sehän on kuvattu siellä. Aina välillä kuvissa vilahtaa tuo Marriott-hotelli ja sen vieressä oleva erikoinen pilvenpiirtäjä.