Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste irlanti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste irlanti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Ginger hairs - punatukkaisia tyttöjä


Brittiläinen The Daily Record-lehti kertoo, että punatukkaisia on maailman väestöstä vain 1-2 prosenttia. Mutta sekä Irlannissa että Skotlannissa punatukkaisten lukumäärä on peräti 10-13 prosenttia. Yritin etsiä, mikä on Suomen punatukkaisten määrä väestöstä, mutta en löytänyt. Tämän lauseen kuitenkin löysin - suomalaisista punahiuksisia on vain murto-osa.

Aihe on alkanut taas kiinnostaa minua kovasti, kun avomieheni pojan perheeseen syntyi pieni punatukkainen tyttö pari vuotta sitten. Mieheni poika on miettinyt sukujuuria, mutta varsinaista punatukkaisuutta ei löydy hänen eikä vaimonsakaan suvusta. Jonkun sukulaisen parrassa on punaista ja jokunen yksittäinen punainen hiuskin on löytynyt jonkun sukulaisen päästä.

Mutta kyllä siellä molempien suvuissa ne punahiuksisuuden geenit kulkevat. Ne geenit vain ovat päässeet harvoin näkyviin, koska ne ovat resessiivisiä eli väistyviä ominaisuuksia. Ja pikkuinen punatukkainen tyttö on onnistunut saamaan geenin sekä isältään että äidiltään, ja näin on tämä harvinainen sattuma toteutunut. Monta sukupolvea lienee aikaa kulunut edellisestä punapäästä. Punahiuksisuushan on geneettisesti kaikkein vaikeimmin perityvä hiusten väri.


Ovatko samaa sävyä?

Vaan elämässä voi käydä näinkin...  Minulla ei ole verisukulaisuutta tuohon avomieheni pieneen pojantyttöön, mutta samanväriset hiukset meillä on. Tai oikeammin minun hiukseni ovat olleet noin punaiset kauan sitten. Tuo kuva alarivissä on nelikymmenvuotispäiviltäni eli vanha kuva, siihen ikään mennessä en ollut vielä koskaan värjännyt hiuksiani. Ja oman punatukkaisuuteni tarinan tunnenkin, isoisäni (äidin puolelta) oli punatukkainen.

Valitettavasti tukkani väri on kovasti haalistunut iän myötä ja harmaita hiuksiakin olen saanut. Vaikka sanotaankin, että punainen tukka ei harmaannu samalla tavalla kuin muut hiusvärit. Se kuulemma usein vain haalenee ja muuttuu valkoiseksi. Ovatkohan nuo minun harmaat hiukseni valkoisia? No, nyt on jo väriä päässä, en  pääse tarkistamaan.

Olenkin joskus blogissani maininnut ja siitä tarinankin kirjoittanut, että olen vuosia sitten asunut Irlannissa, tuossa punatukkaisten maassa Link.  Sovin hyvin joukkoon :), vain puheaksenttini paljasti minut.  



Tänne tuli nyt kuvia myös vähän isommasta punatukkaisesta tytöstä, mutta sopivat hyvin saman aiheen alle. Ja tässä tulee samalla esitettyä niitä yhden blogihaasteen kaipaamia kuvia omasta historiastani. Nämä kuvat kertokoon Irlannin ajastani. Pari ihanaa ystävääni ja lukijaani Teija sekä Tiia ovat pyytäneet minua kertomaan Irlannin ajastani blogissa. (ylemmän linkin takana lisää)




Irlannin maisemiin tämä punatukkaisuuden teema minut johdatti. Tuossa viimeisessä kuvassa en vielä tiennyt elämäni tulevia polkuja, vaikka jonnekin kaukaisuuteen katsonkin.



sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Pieni kaupunki Irlannissa


Kaikki tietävät Irish Coffeen, tuon maailmankuulun irkkudrinkin. Tarina kertoo, että se on saanut alkunsa eräänä poikkeuksellisen harmaana ja sateisena päivänä. Turistit olivat juuttuneet sisätiloihin, kun Irlannin ulkoilma ei houkutellut. Matkanjärjestäjät pohtivat, miten harmistuneita ja tylsistyneitä turisteja voitaisiin huvittaa. Päätettiin heittää neljä suosikkia yhteen, keitettiin vahvaa kahvia ja sekoitettiin joukkoon roimasti viskiä, koko homma kruunattiin tummalla  sokerilla ja paksulla kermalla. Jonkin ajan kuluttua ei kenelläkään ollut ikävä ulos.

                                            


Olen asunut ensimmäisen avioliittoni aikana vuoden päivät Irlannissa 90-luvulla ja käynyt siellä muutaman kerran jälkeenkin päin. Nyt on ollut pitempi tauko viimeisestä visiitistäni siellä, ja huomaan aina välillä  ikävöiväni tuota ystävällistä, vihreää smaragdisaarta. 

Muutimme aikoinaan Irlantiin kevyt muuttokuorma mukanamme, sillä tuleva vuokra-asuntomme oli täysin kalustettu. Se on maassa enemmän sääntö kuin poikkeus. Paritalomme sijaitsi pienessä Navan-nimisessä kaupungissa, Meathin kreivikunnassa Dublinista 50 kilometriä luoteeseen. Asuntoalueen nimi oli Black Castle ja tyypilliseen irlantilaisten tapaan, siellä oli kaksikerroksisia rivitalomaisia taloja pitkissä riveissä, ja jokaiseen taloon kuului etu- ja takapiha. Meidän talorivistömme edessä oli iso ruohokenttä kirsikkapuineen. Ympäristö oli varsin viehättävä, ja kivisten siltojen ylittämälle Boynejoelle oli lyhyt matka.      

   
                                                                                              
      

      
     - Black Castle? Asuntoalueen nimi ei koskaan avautunut minulle.


Sanotaan, että irlantilaisiin on helppo tutustua. Allekirjoitan tuon hymyillen. Kun olimme asettuneet taloksi, niin parin päivän kuluttua seinänaapurimme Paula ja Patrick tulivat pienen Kieran-poikansa kanssa esittäytymään ja toivottamaan meidät tervetulleiksi Irlantiin - vuokraemäntämme Iona oli heille kertonut, että tulemme Suomesta. Sanoivat, että jos tulee jotain sellaisia asioita eteen vieraassa maassa, joissa tarvitsemme apua, niin he mielellään auttavat. Byrokratia ja tavat kun ovat erilaisia eri maissa. Näin alkoi hyvä ja vieläkin jatkuva ystävyytemme naapureittemme kanssa. Irlantilaisten avuliaisuutta ja lämminsydämisyyttä sain jatkossakin tuntea monta kertaa, kun pääsin enemmän tutustumaan heihin. Tässä kohtaa on pakko mainita ihana Siobhan - vuokraemäntäni sisko - hänestä sain ikuisen ystävän. Monet hauskat ja ikimuistettavat Dublinin ostos- ja museoreissut on tehty Siobhanin kanssa pienellä Escortilla huristellen vasemmanpuolisessa liikenteessä. 

Irlannissa ei juurikaan rakenneta kerrostaloja, paitsi Dublinissa. Ikuisuusvitsi irkkujen kesken onkin, miten kukaan voi löytää pubi-illan jälkeen kotinsa rivitalojen "merestä"? Pientä selvennystä... Irlannissahan on todella vanha pubikulttuuri. Pubi on irlantilaisten olohuone. Pubeissa kokoontuvat "kaikki". Ja myönnettävä on, että osalla irlantilaisista juominen on kovin humalahakuista. Joskus ihmettelinkin, miksi? Irlantilaisethan ovat luonnostaan iloista ja puheliasta väkeä. Syyt lienevät syvemmällä. 

                                           

        
    Navanin vanhin pubi, noin 130 vuotta. Sukulaistyttö Marjo kyläilemässä.

Niin, miten se irlantilainen löytääkään kotinsa? Hän tunnistaa ulko-ovensa! Irlannissa on perinteisesti maalattu ulko-ovet kirkkaan värisiksi. Ulko-ovet loistavat harmaissa rapatuissa taloissa punaisina, auringonkeltaisina, vihreinä, syvän sinisinä...                            
                                        

                       
                      Seija kyläilemässä. Dublinin ovia.

Oma kotioveni Navanissa oli kuitenkin valkoinen, ei se ollut syvän sininen. Vuokraemäntäni Iona oli varsin moderni sisustaja, sillä asunto oli muutenkin valkoinen keittiökalusteita myöten. Siihen aikaan suurin osa rivitalokodeista oli sisustukseltaan käytännöllisen ruskeita. Ja ymmärrän sen hyvin, perheet olivat suuria, lapsia oli paljon. Aikaa kului ihan muuhun tekemiseen kuin sisustamiseen.

                 
                 Navan'in kodin keittiö. Vieraita kävi ahkeraan. Kuvassa pikku-Saara.

Tänäkin päivänä pieni Navanin kaupunki (20 000 asukasta) on varsin vireä ja hyvinvoiva paikkakunta. Sitä se oli jo ennen Irlannin talousbuumiakin. Ja vaikka Irlannin taloudelle kävi huonosti, Navan porskuttaa yhä. Kaupungille ja sen ympäristölle on tuonut työtä ja hyvinvointia lähellä sijaitseva Tara Mines jo vuosikymmenien ajan. Kaivos on suurin sinkin sekä myös iso lyijyn tuottaja Euroopassa. Kaivos oli pitkään Outokumpu Oy:n omistuksessa, mutta 2000-luvun alussa sen osti ruotsalainen Boliden Ab. 

                           
                                 Kuva Tara Mines'in  - sivuilta 


Ja pieni kiva yksityiskohta... vain muutamalla paikalla maailmassa on nimenä palindromi-sana. Navan on yksi tällainen harvinaisuus! Kirjaimien järjestys on etu- ja takaperin sama. 

Liian paljon hyvää on ihanaa! Karismaattinen, irlantilainen näyttelijä  Pierce Brosnan on asunut 12 vuotta nuoruudestaan Navanissa. Hän pitää kaupunkia kotikaupunkinaan. Navanilaiset ovat syystäkin ylpeitä "omasta pojastaan".

Päästäksesi sinne, minne olet matkalla,
sinun täytyy jatkaa matkaasi.
Tapaamisiin Irlanti!