Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruissalo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruissalo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Ruissalo ja pikkutikka



Eivät kukkineet enää lumpeet Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa... Vaan olipa mikä vuodenaika tahansa Ruissalo lumoaa aina. Kuvia sunnuntain kävelylenkiltä. 







Kasvitieteellinen puutarha on syksyisinkin ihastuttava keidas. Alunperin yliopiston puutarha rakennettiin Turun Iso-Heikkilään (1924). Se siirrettiin vuonna 1956 Ruissaloon. Puutarha on kasvitieteellisen tutkimuksen keskus, ja se ilahduttaa kasvien runsaudella kaikkia siellä vierailevia. 

Ja poluilta bongattua:







"Tikin takin tikka hakkaa puuta nokallansa." Pikkutikka on nimensä mukaisesti pienin tikoista. Se on alle 20 senttinen ja väreiltään mustavalkoinen, vain pieni punainen lakki koristaa linnun päätä. Tämä lintu taisi tykätä poseeramisesta, joten onnistuin sen ikuistamaan. 

Ruissalo on ollut monien kädenvääntöjen kohde. Jopa Muumimaailmaakin sinne haviteltiin. Muumimaailma on kyllä ihan mainio juttu, mutta paremmin se sopii Naantalin Kailon saarelle kuin Ruissalon maisemiin.

Ruissalon saari on ainutlaatuinen, siellä on upea luonto eläimineen ja lintuineen, lehtometsät ja koko kulttuurihistoriallinen miljöö hienoine pitsihuviloineen. Nyt vihdoinkin vaikuttaa siltä, että saarta on ruvettu suojelemaan ja  kehittämään. Onneksi meille kaikille.
Ja noita pitsihuviloitakin pitäisi joskus mennä kuvaamaan... 


Mukavia syksyisiä kävelyretkiä! 
** Tuulia


perjantai 21. maaliskuuta 2014

Ruissalon poluilla

.
Tervehdys kaikille!

On tullut paussia pidettyä blogitarinoissa, vaan nyt taas on kirjoittamisen aika.
Maaliskuun alussa luultiin jo kevään tulleen. Niin luulivat monet pikkulinnutkin. Töyhtöhyyppiäkin tuli jo sadoittain tänne pohjolaan. Vaan nyt on lintujen muutto pysähtynyt. Ja saatiin aikamoinen lumipyry tuossa parina päivänä tänne Turun kulmille. Viikonlopuksi kuitenkin odotellaan aurinkoisempia kelejä.

Maaliskuu on pysäyttänyt minut miettimään monenmoisia asioita. Olen muistellut 15 vuotta sitten kuollutta hyvää ystävääni, joka olisi täyttänyt pyöreitä vuosia tänä vuonna. Aina sanotaan, että mies ja nainen eivät voi olla vain ystäviä. Se ei pidä paikkaansa. Tuo mies oli  ystäväni ja ystävistä parhain. Olen valtavan kiitollinen, että hänen vaimonsa ja molemmat tyttärensä ovat jatkaneet ystävyyttämme ja ovat elämässäni tiiviisti mukana, vaikka asuvatkin eri maassa, Espanjassa. Viestejä kulkee tiheään välillämme. Kiitos tämän päivän tietoliikenneyhteyksien.

Tässä kuussa tuli myös kuluneeksi kymmenen vuotta Konginkankaan suuronnettomuudesta. Minun nuori, ihana ystäväni Sini oli mukana tuossa turmabussissa, joka törmäsi rekkaan.Siinä katkesi 23 nuoren ihmisen elämä ja 14 jäi eloon vammautuneina. Noora oli yksi eloonjääneistä. Hän sai aivovamman. Se murskasi nuoren Sinin unelmat tulevaisuudesta. Elämä ei enää jatkunut suunnitelmien mukaan. Siniä odotti pitkä kuntoutuminen, eikä paluuta entiseen ollut. Suunnitellut opiskelut saivat jäädä. Vaan elämä kantaa. Tänään Sini on onnellinen vaimo ja kahden lapsen äiti. Ihailen hänen elämänarvojaan, Sini ei valita pienistä eikä tunne katkeruutta tapahtuneesta. Hän on kiitollinen, että jäi henkiin ja elää kuitenkin unelmaansa, vammojensa ehdolla. 

Kävellessä on hyvä pohtia asioita, ja Ruissalo on kävelylenkkieni suosikkikohteita. Aina kun on vähän enemmän aikaa, suuntaan Ruissalon poluille.








Ruissalossa on meri, tammimetsät, hieno luonto... ja valokuvaukselliset pitsihuvilat.
Näitä huviloita pitää joskus kuvata. 

Hyvää, keväistä viikonloppua kaikille! Carpe diem! 

** Tuulia