Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste retki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste retki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Ruissalo ja pikkutikka



Eivät kukkineet enää lumpeet Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa... Vaan olipa mikä vuodenaika tahansa Ruissalo lumoaa aina. Kuvia sunnuntain kävelylenkiltä. 







Kasvitieteellinen puutarha on syksyisinkin ihastuttava keidas. Alunperin yliopiston puutarha rakennettiin Turun Iso-Heikkilään (1924). Se siirrettiin vuonna 1956 Ruissaloon. Puutarha on kasvitieteellisen tutkimuksen keskus, ja se ilahduttaa kasvien runsaudella kaikkia siellä vierailevia. 

Ja poluilta bongattua:







"Tikin takin tikka hakkaa puuta nokallansa." Pikkutikka on nimensä mukaisesti pienin tikoista. Se on alle 20 senttinen ja väreiltään mustavalkoinen, vain pieni punainen lakki koristaa linnun päätä. Tämä lintu taisi tykätä poseeramisesta, joten onnistuin sen ikuistamaan. 

Ruissalo on ollut monien kädenvääntöjen kohde. Jopa Muumimaailmaakin sinne haviteltiin. Muumimaailma on kyllä ihan mainio juttu, mutta paremmin se sopii Naantalin Kailon saarelle kuin Ruissalon maisemiin.

Ruissalon saari on ainutlaatuinen, siellä on upea luonto eläimineen ja lintuineen, lehtometsät ja koko kulttuurihistoriallinen miljöö hienoine pitsihuviloineen. Nyt vihdoinkin vaikuttaa siltä, että saarta on ruvettu suojelemaan ja  kehittämään. Onneksi meille kaikille.
Ja noita pitsihuviloitakin pitäisi joskus mennä kuvaamaan... 


Mukavia syksyisiä kävelyretkiä! 
** Tuulia


sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Fiskarsin ruukin lumoa



Tänä vuonna vietimme erilaisen juhannuksen. Vain juhannusaattona kävimme mökillä. Siellä on remonttihommat kesken, joten lähdimme keskeneräisyyttä pakoon jo heti juhannuspäivän aamuna, ja suuntasimme Fiskarsin ruukille.


Siitä onkin kulunut jo vuosikausia, kun on olen Firskarsissa käynyt. Kapteenille tämä vierailu oli ensimmäinen. Ja olikin hieno ajankohta käydä siellä, sillä Fiskars täyttää tänä vuonna komeat 365 vuotta. Se on siis saanut alkunsa jo vuonna 1649, jolloin perustettiin rautaruukki Fiskarin kylään Pohjan kunnan alueelle.


Nykyään ruukin alueella asuu noin 600 ihmistä ja se on saavuttanut suuren suosion taiteilijoiden, käsityöläisten ja ja muotoilijoiden parissa. Ruukki onkin elinvoimainen suomalaisen taiteen ja muotoilun keskus. Ruukki on avoinna ympäri vuoden, ja näin kesäaikaan se on uskomattoman upea miljöö. Kauniin ja historiallisen ympäristön lisäksi siellä on museoita, työpajoja, myymälöitä, kahviloita, ravintoloita, hotelleja, tori, lapsille kivoja leikkipaikkoja... ja paljon tapahtumia. 
Tapahtumista ja muusta enemmän linkistä: Fiskarsin ruukki


Ja Fiskarsin historia on niin mielenkiintoinen ja pitkä, että annan suosiolla esittelyn interenetille: Fiskarsin historia



Kylä tuotti aikanaan oman sähkönsä.


Vihreyttä veden äärellä. Fiskarsjoki virtaa alueen läpi. 



Vanha mylly 



Viihtyisiä kahvipaikkoja. Välillä sade yllätti. 



Fiskarsissa on monipuolinen Iittalan outlet-myymälä. Oranssikahvaiset sakset ovat nykyään yksi Fiskarsin tunnetuimmista tuotteista. Miksi saksista tuli oranssit? Vuonna 1967 ensimmäiset perusmallit olivat matkalla valmistukseen. Saksista piti tulla mustat, punaiset tai vihreät. Kun prototyyppiä oltiin lähettämässä tuotantoon, päätti koneenkäyttäjä käyttää loppuun oranssin värin, joka oli valmiina koneessa. Tuloksena neljä eriväristä prototyyppiä. Fiskarsilla järjestettiin sisäinen äänestys, ja "musta" hevonen eli oranssi väri voitti. 


Ihania kesäpäiviä! 
** Tuulia 

 


keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Kesäretki Helsinkiin



Terveisiä teille kaikille, jotka olette mukana, vaikka hitaanlaisesti tätä blogia olen päivittänyt. Mutta tulee näitä kuitenkin...



Viime viikolla teimme kapteenin kanssa kesäretken pääkaupunkiseudulle.
 Ja siitäpä tulikin mukava retki.


Kapteeni oli kutsuttu piällysmieheksi, kun poikansa perheineen oli talonsa kanssa siinä vaiheessa, että pihaa tehtiin.Toim.huom. kutsun avomiestäni kapteeniksi veneilyharrastuksen vuoksi :) Paikalla oli kuorma-auto ja kauhakuormaaja. Siinäpä riitti katseltavaa niin pienelle punatukkaiselle tytölle kuin reippaalle legoinsinöörillekin, kun salaojia ja nurmikonpohjia tehtiin.

Tokoinrannan puistoonkin ehdittiin seikkailemaan. Pieni punatukkainen tyttö oli hämmästyksekseni varsin rohkea erilaisissa kiipeilytelineissä. Isoveljensä alle kaksivuotiaana oli paljon arempi, toki nyt oli veljellä meno toinen.





Muutakin jännää tapahtui. Käytiin porukalla ottamassa punkkirokotteet. Pieni punatukkainen tyttö lähti innoissaan kesäkassinsa kanssa saamaan piikkiä, kun ei tiennyt, mitä oli odotettavissa. No, reipas oli tyttö, vain pieni itku pääsi rokotuksen jälkeen. Vaan toinen kerta kahden viikon kuluttua voi olla jo totisempi paikka.



Ja mukava meno jatkui. Tapasimme pitkäaikaisen ystäväni Seijan ja hänen mainion miesystävänsä Kaivopuiston Mattolaiturilla. Se on kuulkaas kesän uusin menomesta Helsingissä. Shampanjaa ja jutustelua ja vielä seurasi yllätyskin... ystävämme veivät meidät Katajanokalle Maailmanpyörään. 


Finnair Sky Wheel on komea nähtävyys. Finnair on maailmanpyörän sponsori. Laitteen piti avautua jo vapuksi, mutta avajaispäivää jouduttiin siirtämään tarkistuksien takia. Maailmanpyörä on suurin maailmanpyörä Suomessa. Laite on 40 metriä korkea ja siinä on 30 ilmastoitua gondolia.   





Voi, miten riemukasta olikaan katsoa Helsinkiä lintuperspektiivistä. Vieläkin näen silmissäni 
Ortodoksisen kirkon kultaiset liekkikupolit, ja upean näköalan merelle. 
Tuohon härveliin kyllä palaan.

Iloisina palasimme kotiin. Ruoho oli kasvanut ja ulkovaraston maalaus oli kesken. Mutta kotihommiin oli taas kiva tarttuakin pienen kesäretken jälkeen.


Kaunista ja hyvää Juhannusta kaikille! t. Tuulia



perjantai 21. maaliskuuta 2014

Ruissalon poluilla

.
Tervehdys kaikille!

On tullut paussia pidettyä blogitarinoissa, vaan nyt taas on kirjoittamisen aika.
Maaliskuun alussa luultiin jo kevään tulleen. Niin luulivat monet pikkulinnutkin. Töyhtöhyyppiäkin tuli jo sadoittain tänne pohjolaan. Vaan nyt on lintujen muutto pysähtynyt. Ja saatiin aikamoinen lumipyry tuossa parina päivänä tänne Turun kulmille. Viikonlopuksi kuitenkin odotellaan aurinkoisempia kelejä.

Maaliskuu on pysäyttänyt minut miettimään monenmoisia asioita. Olen muistellut 15 vuotta sitten kuollutta hyvää ystävääni, joka olisi täyttänyt pyöreitä vuosia tänä vuonna. Aina sanotaan, että mies ja nainen eivät voi olla vain ystäviä. Se ei pidä paikkaansa. Tuo mies oli  ystäväni ja ystävistä parhain. Olen valtavan kiitollinen, että hänen vaimonsa ja molemmat tyttärensä ovat jatkaneet ystävyyttämme ja ovat elämässäni tiiviisti mukana, vaikka asuvatkin eri maassa, Espanjassa. Viestejä kulkee tiheään välillämme. Kiitos tämän päivän tietoliikenneyhteyksien.

Tässä kuussa tuli myös kuluneeksi kymmenen vuotta Konginkankaan suuronnettomuudesta. Minun nuori, ihana ystäväni Sini oli mukana tuossa turmabussissa, joka törmäsi rekkaan.Siinä katkesi 23 nuoren ihmisen elämä ja 14 jäi eloon vammautuneina. Noora oli yksi eloonjääneistä. Hän sai aivovamman. Se murskasi nuoren Sinin unelmat tulevaisuudesta. Elämä ei enää jatkunut suunnitelmien mukaan. Siniä odotti pitkä kuntoutuminen, eikä paluuta entiseen ollut. Suunnitellut opiskelut saivat jäädä. Vaan elämä kantaa. Tänään Sini on onnellinen vaimo ja kahden lapsen äiti. Ihailen hänen elämänarvojaan, Sini ei valita pienistä eikä tunne katkeruutta tapahtuneesta. Hän on kiitollinen, että jäi henkiin ja elää kuitenkin unelmaansa, vammojensa ehdolla. 

Kävellessä on hyvä pohtia asioita, ja Ruissalo on kävelylenkkieni suosikkikohteita. Aina kun on vähän enemmän aikaa, suuntaan Ruissalon poluille.








Ruissalossa on meri, tammimetsät, hieno luonto... ja valokuvaukselliset pitsihuvilat.
Näitä huviloita pitää joskus kuvata. 

Hyvää, keväistä viikonloppua kaikille! Carpe diem! 

** Tuulia