Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste purjevene. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste purjevene. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Stenskär - saariston helmi



Gullkronan upeassa saaristossa sijaitseva pieni saaristokylä Stenskär on suuri ihastukseni. Siellä on viehättävä vierasvenesatama noin 10-15:lle veneelle. Saaressa asuu vakituisesti vain  kahdeksan asukasta vuoden ympäri, mutta kesä tuo tullessaan lukuisat venevieraat. 


Kun tulimme saareen, ja veneen manööverit oli tehty, niin huomasimme, että naapuriveneen perässä oli Tanskan lippu. Ja iloinen, ruskettunut pariskunta tervehti meitä. He olivat jo toukokuussa lähteneet kotoaan Tanskasta purjehdusmatkalle, ja olivat kiertäneet Suomen saaristoa pitkin ja poikin. Ja vaikka kesä oli ollut sateinen ja koleakin, niin tämä pariskunta kertoi, että he olivat  kovasti nauttineet purjehdusretkestään ja ihastuttavasta saaristosta ja ystävällisistä ihmisistä. Ei moitteen sanaa mistään, ei säästäkään.

Tilastothan kertovat, että Tanskassa asuu maailman onnellisin kansa. Nyt minäkin sen uskon. Tällä pariskunnalla oli asenne kohdillaan. Ja kertoivat, että matka jatkuu vielä kolmen viikon verran. Mies oli jo eläkkeellä, vaimonsa oli nuorempi, mutta vapaata oli hänelläkin. Toivon tälle mainiolle pariskunnalle aurinkoa ja suotuisia tuulia kotimatkalle Tanskaan. Stenskärin he vievät sinne sydämessään, näin kertoivat.

Ja nyt haluan näyttää  kuvia Stenskäristä ja sitä ympäröivästä merestä. Nämä maisemat ovat lumonneet minut... 


Tässä ihastuttavassa rakennuksessa toimii saaren pieni kauppa. Sieltä saa ostaa savukalaa, uusia perunoita, saaristolaislimppua, salaatteja, tilliä... saaren omia antimia. Saunan varaukset ja  muut ohjeistukset järjestää kaupan iloinen Agnetha. 






Saaren kalastajaperheen talo. Agnetha-rouva pitää kauppaa ja huolehtii saaren upeista kukista. Miesväki kalastaa ja savustaa. Tuolla polulla astelevat ahkerat askeleet. 



Stenskärin auringonlaskussa on taikaa. 

Ihanaa elokuuta ystävät! 

** Tuulia 


keskiviikko 5. elokuuta 2015

Pensar ja kuningattaren tuoli

Ystäväni Hanna niin kivasti kuvailee, että mikä onkaan ihanampi herätyskellon ääni  kuin lokkien kirkuna aamulla saaristossa. Tuohon ääneen on tänä kesänä herätty useasti niin mökin rannassa kuin merelläkin. Autenttinen heräämiskuva kuva alla :) 



Merta on kynnetty pienellä säteellä, nautittu saariston kauniista maisemista, tavattu ystäviä satamissa, tavattu maailmanmatkalaisia ja kuunneltu heidän tarinoitaan seikkailuista saaristossamme, syöty hyvin, uitu vähemmän... ja kuvia on otettu. Ja minulla ainoana meikkinä - aurinkolasit! 


Pensarin historiallisessa satamassa meillä oli venetreffit s/y Hannan ja s/y Helenan kanssa. Pensarin saarella on "sotaisa" historia, mutta nykyään se on rauhallinen keidas viehättävine ravintoloineen ja saunoineen. 



Pikaisesti historiaan: Pensarin saaren aluetta on käytetty 1930-luvulla ja sotien aikana saariston suojeluskunnan harjoitusalueena ja Lottien koulutuspaikkana. Lotta-järjestön puitteissa myös Kuningatar Silvia vieraili saaressa v. 2012. Valokuva tapahtumasta  oli esillä ravintolan kahvipöydässä. Anteeksi huono kuvanlaatu, aurinko paistoi, lasi heijasti ja kuva on otettu kännykällä. 




Pensarin rakennukset ovat 30- luvulta, alla ravintolarakennus. 





Ja ravintolassa nautittiinkin maistuva illallinen jälkiruokana suussasulava marenkihyve.
Ja s/y Tuulian kippari sai kunnian istua tuolissa, jossa kuningatarkin oli istunut, ks. rusetit :) 




Ja ilta-aurinko kultasi laiturin. 

Lempeää loppukesää teille ystävät! 

** Tuulia