Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste meri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Stenskär - saariston helmi



Gullkronan upeassa saaristossa sijaitseva pieni saaristokylä Stenskär on suuri ihastukseni. Siellä on viehättävä vierasvenesatama noin 10-15:lle veneelle. Saaressa asuu vakituisesti vain  kahdeksan asukasta vuoden ympäri, mutta kesä tuo tullessaan lukuisat venevieraat. 


Kun tulimme saareen, ja veneen manööverit oli tehty, niin huomasimme, että naapuriveneen perässä oli Tanskan lippu. Ja iloinen, ruskettunut pariskunta tervehti meitä. He olivat jo toukokuussa lähteneet kotoaan Tanskasta purjehdusmatkalle, ja olivat kiertäneet Suomen saaristoa pitkin ja poikin. Ja vaikka kesä oli ollut sateinen ja koleakin, niin tämä pariskunta kertoi, että he olivat  kovasti nauttineet purjehdusretkestään ja ihastuttavasta saaristosta ja ystävällisistä ihmisistä. Ei moitteen sanaa mistään, ei säästäkään.

Tilastothan kertovat, että Tanskassa asuu maailman onnellisin kansa. Nyt minäkin sen uskon. Tällä pariskunnalla oli asenne kohdillaan. Ja kertoivat, että matka jatkuu vielä kolmen viikon verran. Mies oli jo eläkkeellä, vaimonsa oli nuorempi, mutta vapaata oli hänelläkin. Toivon tälle mainiolle pariskunnalle aurinkoa ja suotuisia tuulia kotimatkalle Tanskaan. Stenskärin he vievät sinne sydämessään, näin kertoivat.

Ja nyt haluan näyttää  kuvia Stenskäristä ja sitä ympäröivästä merestä. Nämä maisemat ovat lumonneet minut... 


Tässä ihastuttavassa rakennuksessa toimii saaren pieni kauppa. Sieltä saa ostaa savukalaa, uusia perunoita, saaristolaislimppua, salaatteja, tilliä... saaren omia antimia. Saunan varaukset ja  muut ohjeistukset järjestää kaupan iloinen Agnetha. 






Saaren kalastajaperheen talo. Agnetha-rouva pitää kauppaa ja huolehtii saaren upeista kukista. Miesväki kalastaa ja savustaa. Tuolla polulla astelevat ahkerat askeleet. 



Stenskärin auringonlaskussa on taikaa. 

Ihanaa elokuuta ystävät! 

** Tuulia 


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Hurmaava Hanko


Tässä postikorttini Hangosta - pitsihuviloitten kaupungista! Siellä juhlittiin ystävämme Johannan  syntymäpäiviä  klikkaa  ja patseerattiin viime viikonloppuna. 


Villa Maija 



Villa Maija (rakennettu 1888) ansaitsee avata tämän kavalkadin. 
Suurin osa meistä syntymäpäivävieraista oli nimittäin  majoittunut tähän romanttiseen huvilaan. 


Villa Tellina


Ja hienolla paikalla on Villa Tellina (rak. 1880) korkealla kalliolla, josta maisemat avautuvat merelle. Kurkkaa myös katolle, siellä on sievä huvimaja. 





  
Appelgrenintie on todellinen pitsihuviloitten tie. En tiedä näitten huviloitten nimiä enkä historiaa... olisipa vain ollut enemmän aikaa... 

  Tässä pihamiljöössä käytiin lounaalla ystävien luona. 

Hangon Casino (rak. 1910) pääsee tottakai postikorttiini. Hangon kuuluisaksi tullut kylpylä tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa. Sen viereen rakennettu Seurahuone - nykyinen Casino - säilyi ja taitaa edelleenkin olla yksi maan kuuluisimmista juhlapaikoista. Casino on myös näkynyt monissa suomalaisissa elokuvissa. Yllättävää oli, että se oli suljettu näin kauniina syyskuun viikonloppuna. Hanko on sananmukaisesti kesäkaupunki. 


"Hymyilee kuin Hangon keksi" 
Tässä talossa valmistettiin niitä kuuluisia Hangon keksejä vuosina 1916-1940. Tämän jälkeen keksien valmistus siirrettiin Helsinkiin. Valmistus lopetettiin kokonaan 1989. 
Logo säilyi loppuun asti. Tähän hymyyn on kiva lopettaa. 

Hyvää syksyistä viikkoa!
Hymyillen, Tuulia :) 




maanantai 22. syyskuuta 2014

Syntymäpäiväjuhlat Hangossa



Elämä se on kuin silkkiä vaan.
Syyskuun aurinkoinen viikonloppu Hangossa tarjosi hulppeat puitteet 
Johannan syntymäpäiville ja ystävien tapaamiseen.


Hangon Purjehdusseuralla vietettiin ystävämme Johannan iloiset
 ja  lämminhenkiset 40-vuotissynttärit. Johannalla on leideistä tuo lyhyempi tukka.


Siellä oli siniverisiä paikalla :) Johannan hyvä ystävä Saija Tuupanen Exmiehet-
orkestereineen takasi sen, että tanssilattialla viihdyttiin.


Kaksinainen-duo lauloi päivänsankarille.

Ystävykset laulavat. 


Ja saksofoni soi illassa - balladi Johannalle ja meille kaikille. 


 Tarjoilut olivat maittavat! 


Tässä huikea HutHut-duo ja Johanna. HutHut-duo (Johannan sisarukset) esitti 
Johannan elämänkaaren laulaen. Se oli hyvä tarina!


Johannan ihana perhe. He osaavat todella pitää hauskaa.

 Saija tunnelmoi kauniisti Johannan lempilauluja. Jos muistatte vielä, Saija oli 
vuoden 2003 tangokuningatar.


Tässä sitä ollaan - tippa silmäkulmassa. 


Ja kun Purjehdusseuralla oltiin, niin loppuun vielä pari satamakuvaa.




Tällaisia kuvia ja tunnelmia juhlapaikalta. Juhlayleisön kuvia en enempää julkaise yksityisyyden vuoksi. 

Vaan olipa kerrassaan ihanat juhlat Hangon suojaisassa satamassa.
Se taisi olla kesän viimeinen aurinkoinen viikonloppu. Uusi viikko on saapunut sateineen.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille. 

Ja ehkä minä vielä poikkean Appelgrenintien pitsihuviloissa...


** Tuulia


tiistai 26. elokuuta 2014

Kallioilta kiikaroin
















Heips kaikille!

Vielä viimeinen katsaus saaristoon ennenkuin poistun toviksi Prahaan - tuohon satojen tornien kaupunkiin. Vaan sitä ennen kiivetään myös korkealle... mökkimme takana kohoaville kallioille. Kallio nousee korkeimmasta kohdastaan 40 metriä meren pinnan yläpuolelle. Ja sieltä on huikeat näköalat pitkälle meren selälle.

Tuolla kallioilla kävellessäni mieleeni tuli näin ajankohtaan sopivasti ukkoset ja salamat. Nehän nyt jylläävät. Tänä kesänä on kaksi ihmistä kuollut salamaniskuihin, toinen golfkentällä ja toinen muualla. Tämä on pikkuinen saari, mutta täällä on myös kaksi ihmistä kuollut salamaniskuihin vuosien saatossa - toinen 1930-luvulla ja toinen 1960-luvulla. Vanha sanonta, että salama ei kahta kertaa samaan paikkaan iske, joutaa romukoppaan.

 Johtuneekohan tästä korkeasta kalliosta, mutta rajuilmat täällä todella tuntuvat ja kuuluvat. En minä kuitenkaan saarella rajuilmoja pelkää, vaikka luontoa ja sen voimia kunnioitankin. Upeilta näyttävät salamaniskut meren päällä ja korkea kallio antaa kaikupohjaa ukkosenjyrinälle. Ja kun sade vielä oikein piiskaa, niin sitä kyllä tuntee itsensä kovin pieneksi luonnonvoimia katsellessa. 

Ja huomenna  kiipeämme Prahan koneeseen. En ole koskaan käynyt  tuossa tarinoiden kaupungissa, jota monet kauniiksi kehuvat. Ja jossa melkeinpä joka rakennukseen ja patsaaseen liittyy oma kertomuksensa. Odotan matkaa innolla. Instagramiin varmasti pudottelen kuvia, mutta blogia päivitän sitten matkan jälkeen.


 Nyt vielä arki järjestykseen, ja sitten menoksi. Mukavia päiviä kaikille!
**Tuulia 


  

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Minun saaristoni



Näin ison ja hienon otsikon alle aion kirjoittaa alun toistakymmentä vuotta kestäneen "kesäsaaristolaisuuteni". Saaristolaisuuteni  alkoi siitä, kun tämä kaupunkilaistyttö kohtasi kapteenin kymmenisen vuotta sitten, silloin alkoi tutustuminen saaristoon. Kapteenin vanhemmilla on ollut kesämökki saaristossa vuosikymmeniä, ja hän on pikkupojasta asti viettänyt kesiään meren äärellä. Meri ja veneet ovat hänen elämäänsä.
Ja minä olin varsinainen maakrapu, niin ajattelin...


Olen kiintynyt nopeasti kaikkeen saaristoon liittyvään. Eikä se oikeastaan niin kummaa ole, minulla on kuitenkin juuret saaristoon...  vaikka en lapsuuttani enkä aikuisuuttanikaan ole meren äärellä viettänyt kuin vasta nyt.


Isovanhempani äidin puolelta ovat asuneet saaristossa, Merimaskun saarella. Nykyään Merimasku on hyvien siltayhteyksien takana, mutta kun isovanhempani siellä asuivat, sinne piti matkata soutuveneillä, purjeveneillä ja laivoilla. Vesien jäädyttyä kuljettiin hevosilla ja potkukelkoilla saareen. Merimaskun Kirkonsalmeen saatiin vuonna 1926 kapulalossi, ihmisvoimin huonosti liikuteltava, puusta tehty ja huonosti aallokossa kulkeva.
 Vasta vuonna 1952 siirryttiin konekäyttöiseen ja metallirunkoiseen konelossiin,
 joka olikin sitten käytössä vuoteen 1970 saakka.


Minua on aina kiehtonut tarina, kun 7-9-vuotias äitini ja hänen kaksi vuotta vanhempi siskonsa kävivät keväisin ja syksyisin koulussa soutuveneellä, joka lyhensi pitkää koulumatkaa huomattavasti. Talvella ja rospuuttokeleillä joutuivatkin sitten kiertämään suksilla pitemmän reitin kouluun. Penäsin aina äitiäni kertomaan soutumatkasta kouluun ja sen sattumuksista. Minusta se oli niin jännittävää. Pariin kertaan tytöt olivat joutuneet veden varaan, kun vene kaatui. Onneksi selvisivät. Silloin ei käytetty pelastusliivejä! 
Kun tänään näita pienten tyttöjen venematkoja mietin, niin ovat ne olleet hurjia. 
On ollut tuulisia, sateisia, kylmiä ja aallokkoisia matkoja. Ja pienet soutajat.


Noina aikoina on tapahtunut paljon kuolemaanjohtaneita lasten ja aikuistenkin onnettomuuksia saaristossa. Vanhemmilla oli paljon töitä, ei ollut aikaa juosta joka hetki lasten perässä. Saivat siinä vanhemmat olla sydän syrjällään. Meri voi olla myös armoton.


30-40-luvulla isovanhempani muuttivat Merimaskusta Turkuun paremman leivän toivossa. Äitini oli silloin yhdeksän - ja siskonsa 11- vuotias.  Yksi isosetäni muutti Amerikkaan Minnesotan alueelle. Saariston elämä sai jäädä.




Ja näin tuli todistetuksi, että en minä ihan maakrapu ole, juureni ovat saaristossa. 




Kaunis Myrskyluodon Maija, Kristian Meurmanin tulkintana, päättäköön saaristotarinani. 
Turvallista kesää!


** Tuulia