Örön linnakesaari

Tämän  kesän mielenkiintoisin saarikohde on ehdottomasti ollut Örön linnakesaari.  Jatkoimme Högsårasta purjehdusta sinne elokuun lopulla. Örön saareen on ollut maihinnousukielto vuodesta 1915 vuoden 2014 loppuun. Tavallinen kulkija ei ole saarelle päässyt sataan vuoteen. Saari avattiin tämän vuoden kesäkuussa 2015 matkailijoille ja veneilijöille. Sitä ennen Örö oli toiminut suljettuna sotilasalueena. Venäjä linnoitti Örön 1915-1917 Suomen vielä ollessa Venäjän autonominen osa. Ja Suomen itsenäistymisestä lähtien Örö toimi Suomen puolustusvoimien rannikkolinnakkeena vuoden 2014 loppuun asti. Muutosten tuulet puhaltavat - nyt ainutlaatuinen linnakesaari on avoinna meille kaikille.

Örön saari on ollut  oivallinen paikka valvoa meriliikennettä ja puolustaa rannikkoa, sinne on ollut vaikeaa ja vaarallista vihollisen tulla; meritie sinne on karikkoinen ja vaarallinen. Moni laiva on haaksirikkoutunut näillä vesillä. Nykyään merireitti on merkitty hyvin ja linjataulut ohjaavat kulkijoita. Ja nykyajan veneilijöillä on kartan lisäksi GPS-laitteet, kaiut, tabletit karttaohjelmineen.., joten matkanteko on helpompaa ja turvallisempaa. Vaan kyllä minä koin sinne navigoinnin karien keskellä jännittäväksi ja karttaa seurasin tarkasti. 

Perillä odotti hieno uusi satama komeine laitureineen, satamakonttoreineen ja palveluineen. Lähelle satamaa rakennettiin myös saunaa. Nyt vielä joutui / sai käydä vanhassa sotilaspojille tehdyssä saunassa kauempana rannasta.  Se täytti hyvin tehtävänsä, se oli siisti ja suihkuja oli riittävästi. Vaan kuvaa en huomannut saunatalosta ottaa, joten viivytään vielä hetki vierassatamassa. 

Ja saareen tutustumaan

Vanhasta sotilaskodista oli tehty ravintola. "Sotku" tarjoaa edullista lounasta seisovasta pöydästä päivällä ja a'la carte annoksia iltaisin. Lounasaika on mukavasti venytetty veneilijälle sopivaksi kello 12-18, sillä ulkosaaristoon meno kestää. Kahtena päivänä söimme Sotkussa lounasta, oli hyvistä aineksista tehtyä perusruokaa, ja hintakaan ei päätä huimannut (14,90 € / annos) 

Sotilaskodin oven päällä on ylipäällikön kuva. Presidentti Sauli Niinistö on suorittanut varusmiespalvelunsa Örössä. Eräs vanhempi herrasmies vei käden lipalle (kipparinlakki), kun astui ovesta ulos. 

Saarten teillä on osuvia  nimiä. Öröllä on ollut kovan paikan maine nuorten sotaväkeen astuvien keskuudessa. "Jos päätyy Öröhön, niin paikka on karu ja olosuhteet ja kohtelu rankkaa", näin on Sauli Niinistö kertonut. 

Ja näitä polkuja kuljin... 

Saaren varusmiesasuntoloihin on tehty hotelli- ja muita majoitustiloja.

Saaren luonto ja maisemat ovat uskomattoman kauniita. Olisin katsonut näitä maisemia vaikka kuinka kauan. Öröstä löytyy monia Suomessa harvinaisia kasveja ja perhosia, saarihan on ollut   suojattu yhdyskunta; se kun on nukkunut ruususen unta 100 vuotta.

Jos kiinnostuit saaren historiasta, niin Johanna Pakola on tehnyt siitä ansiokkaan kirjan "Örön linnake", jossa kerrotaan mm. saaren ehkä keskeisimmästä nähtävyydestä 12 tuuman tykistä. 

Itse aion tuohon kirjaan paneutua jossakin vaiheessa syksyllä, sillä Örön saareen haluan palata uudelleen, ja uskoisin kirjan luettuani saaren antavan vielä enemmän itsestään. 

"Ampukaa suoraan Bengtskäriin! Saari vilisee venäläisiä, jotka pyrkivät sisään." Tämän käskyn antoi luutnantti Fred Luther Örön linnakkeelle 26.7.1941

Meille kerrottiin jo etukäteen, että hyvällä säällä näkyy Bengtskärin majakka. Ja niinpä näkyi. Se on 13 kilometrin päässä Örön saarelta. 

Oli aikamoinen kokemus seistä niin historiallisella paikalla ja nähdä Bengtskärin majakka horisontissa. Bengtskärin taistelu oli Lounais-Suomen suurin yksittäinen taistelu toisen maailmansodan aikana. Siitä selvittiin voittajina. 

Tästähän on tulossa romaani, joten tähän on hyvä lopettaa. Örön saari teki minuun vaikutuksen ainutlaatuisuudellaan, historiallaan ja kauneudellaan. Saari yksinkertaisesti valloitti minut. 

** Tuula 

Saarikierros on päättynyt. Minua ilahdutti suuresti, kun jo ehdin saada pari pyyntöä, että kertoisin oman juttuni Örön saaresta. Kiitokseni kiinnostuksesta!

Ihanaa syyskuuta kaikille! 

*Tuula

PS. Yritän tiivistää tahtia näin syksyn tullen, että kerran viikossa postaus onnistuisi.

Ystävällinen Helsingholm

Helsingholm tuo hymyn huulilleni, kun ajattelen tuota kaunista saarta. Nyt elokuussa se oli pienen saaristokierroksemme yksi kohde ja yövyimme siellä kaksi yötä.

Helsingholmissa niinkuin otsikkokin kertoo, on ystävällinen ja viihtyisä tunnelma. Rantautuessa satamasta löytyy aina vastaanottajia, ja niin sitä samantien on jo tutustunut muuhun veneilijäväkeen.   Ja kaikki tervehtivät toisiaan. Kuuluukohan se saaren kirjoittamattomiin sääntöihin? 

Keskikesällä laiturit täyttyvät aamupäivällä veneistä, joten aikaisin pitää satamaan ehtiä. Nyt olimme liikkeellä elokuun puolivälin jälkeen, ja satama tuli iltapäivällä täyteen; koulut kun olivat jo alkaneet ja lapsiperheet tämän vuoksi mantereella. 

Yksi mukavimmista vastaanottajista on tämä "satamavahti", ystävällinen tiikerikissa. Kissan lempipaikka on iso laituri, laiturilta on hyvä tarkkailla sataman elämää ja saada rapsutuksia vierailijoilta; niistä kissa tykkää. Tämä satamavahti tulee hyvin toimeen koirienkin kanssa. Naapuriveneen koiranomistaja pohti asiaa näin: tiikerikissa tietää olevansa sataman valtias ja kuningas omalla reviirillään, joten se hienosti suvaitsee kaikkia vieraita niin meitä ihmisiä kuin eläimiäkin. Saaressa on myös kaksi muuta kissaa, mutta ne eivät ole tiikerikissan veroisia persoonallisuuksia. 

Kun tulemmme saareen, niin katseeni ensimmäiseksi tähyilee laguunin hiekkarannalle... näkyisiköhän siellä Reibas Skäriman'ia? Reibas on saaren valkoinen albiinohevonen, joka käyskentelee saarella vapaana. Ei näkynyt rannalla, joten nyt on pakko laittaa uusintaesitykseen lempikuvani parin vuoden takaa (laatu vain ei ole kovin hyvä näissä). Kuvissa  Reibas nauttii iltapäivän viileydestä jo varjoon jääneellä hiekkarannalla. 

Mutta kyllä minä Reibas Skärimanin tapasin, en tosin noin idyllisissä maisemissa. 

Reibas on Eestistä noin 10 vuotta sitten saarelle tuotu hevonen. Se on harvinainen albiinohevonen sinisine silmineen.  Punaisen tiikerikissan ohella Reibas on ihastuttava persoona. Reibaksella saavat ratsastaa saaren pikkuvieraat. Vauhti ei ole hurjaa. Reibas kun tykkää vedestä, niin toisinaan pikkuvieraat istuvat selässä, kun Reibas käy meressä vilvoittelemassa. Reibas osaa avata aitojen hakoja ja kurkkii saaren isäntäparin talon ikkunoista. Toisinaan se nukkuu talon kuistin edessä. Ja saunan eteisessäkin on Reibas tavattu; yksi rouva  naureskeli, että vain ritari puuttui, kun hän valkoisen hevosen saunan eteisessä kohtasi.

Helsingholmin hiekkapohjaisessa laguunissa on valtavasti tukkakoskeloita, ne sukeltelevat sieltä pikkukaloja. Niitä on hauska seurata, sillä ne ovat rohkeita ja sukeltelevat ihan veneitten vieressä. 

Ja kuvat kertokoon saaren kauniista luonnosta.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Högsårassa viihtyvät kaikki. Ja tästä tuli kuin vahingossa eläintarina.

Elokuu lähestyy loppuaan. Kauniita loppukuun päiviä! 

** Tuulia 

Ps. Mitä tietokonetta te käytätte, kun päivitätte reissuillanne blogia? 

Vene-elämässä kun iPhone ja iPad eivät ole kaikkein näppärimpiä blogin kirjoittamiseen, eikä tekstin ja kuvien muokkaaminen ruutuun oikein onnistu noilla. Satamissa olisi joskus kiva päivittää illalla päivän kuulumisia, sillä yhteydet toimivat yllättävän hyvin saaristossa. Useissa paikoissa on 4G-yhteyskin ja 3G-yhteys pelittää hyvin.