Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. tammikuuta 2015

Turhake vai onko sittenkään?






Ostin muutama vuosi sitten lepotuolin Ikeasta. Kotona aloin ihmetellä, että minkä kumman turhakkeen olinkaan äkkiseltään hankkinut. No, ajattelin, että antaa tuon olla, voihan sen siirtää myöhemmin terassille tai viedä mökille. En jaksa ryhtyä palautusrumbaan. 

Vaan kuinka sitten kävikään? Miehelläni on neljä alle viisivuotiasta lastenlasta. Kaikki neljä pikkuvipeltäjää ovat ihastuneita tuoliin. Se toimii liukumäkenä ja siinä voi kiipeillä. Tuoli toimii myös hyppyrimäkenä - korkkeja  ja pehmeitä leluja hyppyytetään tuolissa... on jännittävää katsoa, mikä lelu lentää pisimmälle. 
Siinä se on, turhakkeeni, melkein paraatipaikalla olohuoneessa. Ja odottelee iloista pikkuväkeä! 

Ps. Blogeissa kiertää haaste sisustusväreistä. Tässä oli minun ruskeani :) 

Astrid Lindgren kirjoitti kirjansa pikakirjoituksella sohvalla loikoillen. En näitä sepustuksiani loistavaan Astridiin  vertaa, mutta kännykällä olen rivit  kirjoittanut
  ja kuvatkin on  otettu kännykällä.

Ihanaista viikkoa kaikille!

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Kerro se tulppaanein








Taas on tulppaaneita tulvillaan... puutarhat, kukkakaupat, marketit ja muutkin kaupat. Ja valkoiset tulppaanit piristävät nyt omaakin kotia. Tulppaani on yksi lempikukkiani. Vaan niin taitaa olla monen muunkin ihastus tämä kaunis Hollannin kansalliskukka. 
Ensi-ihastumiseni tulppaaniin tapahtui niihin aikoihin, kun sain ensimmäisen Aalto-maljakkoni - eli vuosikymmeniä sitten. Tulppaanit ja maljakko olivat silloin niin moderni juttu. Ja edelleen Aalto-vaasi ja tulppaanit ovat lyömätön yhdistelmä. 
Vaan välillä on kiva kokeilla jotain muuta. Ja sopiihan se tulppaani vaikka yksinään maljakkoon. 

Tiesittekö, että tulppaani tuli 1670-luvulla Suomeen? Tulppaani mainitaan Turun Akateemisen kasvipuutarhan luetteloissa jo tuolloin. Siitä ei vielä silloin tullut suosikkikukkasta... 

Mutta tänä vuonna tulppaaneja viljellään enemmän kuin koskaan ennen, noin 65 miljoonaa kappaletta. Se on hirmuinen määrä. Taidamme olla tulppaanihullua kansaa :) 
Tulppaani tuo kevään... tai ainakin tiedämme kulkevamme kevättä kohti.  



Kerro se tulppaanein. 
** Tuulia 



sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Tyttö, vuohi ja poika sekä sisustusta


Uudet vuodet on toivoteltu ja säihkytelty ja vietetty ystävien ja tuttujen kanssa. 
Ja nyt tähän päivään 4.1.2015, vaikka kuvissa vielä joulua ja uutta vuotta näkyykin...

Mitä pitääkään sisällään tämä erikoinen otsikko? 








Olen seurannut pitkän tovin Akaasian alta-  blogin Jaanan ja hänen perheensä elämää Afrikan auringon alla Keniassa, Nairobissa. Perhe on kauan ollut ulkomailla kansainvälisissä tehtävissä.

Olen ihaillut Jaanan upeita ja värikkäitä kuvia ja tarinoita, ja melkeinpä tuntenut Afrikan auringonsäteet ihollani sekä maan tuoksut ja tuulet. Jaana asui Nairobissa melko lähellä paikkaa, jossa toinenkin tarinoitten taitaja on asunut, nimittäin kirjailija Karen Blixen - muistattehan upean Meryl Streepin tähdittämän elokuvan "Minun Afrikkani".

Jaanasta on tullut tänä syksynä paluumuuttaja. Jaana perheineen on  muuttanut takaisin kotikaupunkiinsa Turkuun ja tuonut "Afrikan" mukanaan tänne Pohjolaan. 

Jaana, tuo ahkera ja avarasydäminen nainen nopsaan pystytti joulun alla ihanan puodin Tyttö ja Vuohi.  Puodissa myydään Nairobin slummien taitureitten ja pikkupajojen käsintekemiä upeita esineitä ja tavaroita. Kurkataanpa liikkeeseen...





Ja tarinani olikin kertoa, kuinka siinä kävikään, kun Tyttö ja Vuohi-puodissa kävin ostoksilla. Minä mustavalkoinen sisustaja (= liian hieno sana), jonka tehosteväri on ruskea (ihan totta:)), innostuin niin noista kauniista ja uniikeista Afrikan tuotteista ja pakkasin kassiin aika monta esinettä. Tarjottimia, pieniä seeprapöytiä, erilaisia astioita, juomakannuja... osa toki meni joululahjoiksi. Kiitos ihanainen Jaana!

Ja noissa alkupään kuvissa näkyykin, miten nuo kauniit afrikkalaiset esineet nyt somistavat varsin simppeliä kotiamme.


Ja kuinka ollakaan... Espoon väeltä saamme aina joululahjaksi seuraavan vuoden kalenterin, kalenterissa on pikkuväen kuvia kuluneelta vuodelta. Ja sieltähän löytyi ihastuttava kuva pikkuisesta Punapäästä ja pikku-Picassosta: Tyttö ja Poika ja Vuohi :) Sopii niin aiheeseen. Mieleni tekee teettää tästä kuvasta taulu, siinä on vanhan maalauksen tunnelmaa.



Tässäpä istun ja kirjoittelen - hymyssä suin. Ikeaa ja Afrikkaa sulassa sovussa.

Hyvää tammikuuta!
**Tuulia



sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Sisustus InWind - sisulla ja sydämellä



Oli kuin jouluun olisin kurkistanut, kun astuin Sisustus InWindin sisustusiltaan viime torstaina. Kynttilät tuikkivat, glögi ja piparit tuoksuivat, ja joulun värejä ja tavaroita oli ripoteltu ympäri myymälää. Ja halauksella otettiin vastaan sisääntulijat :)













Mikä on Sisustus InWind? Se on sisustus- ja lahjatavaraliike Naantalissa osoitteessa Ratakatu 1. Liikkeen omistaa Katja Lahti, joka on hyvä ystäväni ja entinen työtoverini. Katja lähti muutama vuosi sitten toteuttamaan rohkeasti unelmaansa. Ja ei se mikään pieni unelma ollutkaan. Unelmat toteutuvat, kun niitten eteen on valmis tekemään paljon töitä. Katja on loistava esimerkki tästä.

Ilolla kerron tästä unelmasta. Katja opiskeli ensin sisustussuunnittelijaksi 2,5 vuotta ja valmistui sisustusartesaaniksi. Sen jälkeen hän haki ja pääsi Lahden Muotoiluinstituuttiin muotoilijan opintoihin pääaineenaan sisustusarkkitehtuuri. Ja helmikuussa 2015 Katja valmistuu sisustusarkkitehdiksi. Opinnot ovat edenneet tosi rivakasti. Eli tällä hetkellä on lopputyö kollegan kanssa meneillään ja siitä tuotoksena syntyy myös sisustuskirja. Se julkaistaneen myös ensi keväänä.


Kaiken tämän lisäksi Katja on vaimo ja kolmen lapsen äiti, joista nuorin on yhdeksänvuotias. Perhe asuu rakentamassaan talossa Paimiossa. Mistä ihmeestä Katja ammentaa kaiken tuon energian? Hän käy lenkillä aina kun vain ehtii, mutta sittenkin...

Katja on nyt toiminut sisustusalan yrittäjänä viisi vuotta ja Sisustus InWind-liikkeen liikkeenharjoittajaksi hän ryhtyi runsas vuosi sitten, jolloin entinen liikkeenharjoittaja luopui liikkeestä. Katja kiittää kauniisti perhettään. Hän kertoo, että miehensä Tommi tukee häntä monella tapaa ja monella eri alueella. Yrittäjyys on koko perhettä sitovaa toimintaa, ja koko perhe tukee Katjaa. 




Katja tekee sisustussuunnitelmia koteihin ja julkitiloihin. Suunnitelma voi olla iso tai pieni esim. koko kodin suunnitelma tai yhden huoneen tai tilan suunnitelma. Hän tekee myös muita sisustuspalveluita, tekstiilisuunnitelmia, konsultaatiota, värisuunnitelmia, valaistussuunnitelmia, kalustesuunnitelmia, koulutustilaisuuksia... Hiki tulee pelkästään jo näitä kirjoittaessa :)

Eikä tässä vielä kaikki, hän suunnittelee myös kiintokalusteita ja irtokalusteita. Ja keittiötkään eivät ole vieraita Katjalle - hän on tehnyt paljon keittiösuunnitelmia Iskukeittiöiden ja Silkkitimpurien kanssa. Ja puutarhatkin on Katja valloittanut, puutarhasuunnitelmia on syntynyt.  Todellinen monitoiminainen.

Tällainen energiapakkaus on Katja Lahti, Sisustus InWindin osaava, iloinen, ystävällinen ja nätti kauppias. Hänestä löytyy sisua ja sydäntä. Sisustus InWind on kaiken muun lisäksi todellinen hyvän mielen kauppa.


Vielä kotonakin hymyilin... oli kiva ja inspiroiva sisustusilta! Kiitos Katjalle ja Tommille! Katja ei tosin ehdi blogeja lukea tai kirjoitella, mutta kyllä hän nämä kiitokset saa tavalla tai toisella. 


Mukavaa joulun odotusta kaikille! 
** Tuulia